Linkit
El Hierro 5.2. – 9.2.2015.
Kanarian saarten pienimmälle ja lounaisimmalle saarelle, El Hierrolle, on Teneriffan Los Cristianosista vajaan kolmen tunnin laivamatka. La Gomeralta ei ole sinne suoraa yhteyttä, vaan jouduimme tulemaan Teneriffan kautta ja odottamaan viisi tuntia El Hierron lautan lähtöä. Sattuman kautta eräs tuttavapariskuntamme oli lomailemassa Las Americasissa ja saimme sopivan tilaisuuden tavata heidät ja viettää mukava iltapäivä yhdessä lomakeskuksen elämää ihmetellen.
El Hierron pieni pääkaupunki, Valverde, on rakennettu aikanaan merirosvojen pelossa jyrkkään rinteeseen 700 metrin korkeuteen. Satamasta sinne johtaa 9 kilometrin mittainen serpentiinitie. Saapuessamme saarelle oli pilkkopimeää ja lämpötila noin 15 astetta – myös sisällä hotellihuoneessa. Puimme yllemme kaikki mahdolliset vaatteet, kääriydyimme peittojen alle ja nukuimme nenä kuurassa ensimmäisen yön. Yön ankeus hävisi, kun aamulla katsoimme ikkunasta ulos: kaukana alhaalla siinti meri ja edessämme oli jyrkässä rinteessä valkoinen pieni kaupunki, oikeastaan pelkkä kylä.
Valverdessä on kaksi vaihtoehtoa lähteä liikkeelle: kavuta jyrkkää katua ylös ja tulla sitten jyrkästi alas tai päinvastoin. Aamukahvi piti ansaita suorittamalla pieni aamuvoimistelu kiipeämällä ensin kahvilaan. Kun aamiaisen jälkeen lähdimme tutkimaan mahdollisuuksia tutustua saareen, huomasimme tulleemme tänne hyvin hankalaan aikaan. Juuri tänä viikonloppuna saarella oli suuri tapahtuma, vuoristomaraton, ja vieraita oli paljon. Auton vuokraus ei onnistunut, autoja ei yksinkertaisesti ollut vapaana, ja viikonlopun bussiyhteydet olivat olemattomat.
Meillä ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä etsimään patikkareittejä kaupungin ulkopuolelta. Löysimmekin hienon kävelytien, joka kulki kukkuloita ylös ja alas. Muutaman tunnin patikointi aurinkoisissa merimaisemissa sai aikaan hyvän ruokahalun, ja paikalliset herkut maistuivat illalla kylän parhaassa ravintolassa. Kun vielä saimme hotellihuoneeseemme puhuttua sähkölämmittimen, tuntui elämä huomattavasti mukavammalta kuin edellisenä iltana.
Lauantaiaamu valkeni harmaana, kylmänä ja sateisena. Lämpötila toi mieleen Etelä-Amerikan altiplanon ja Patagonian. Haikeudella muistelimme Etelä-Amerikan lämpöisiä alpakanvillaisia puseroita, sellaisia ei täältä löydy. Aamupäivän vietimme huoneessamme lämpöpuhaltimen ääressä lukien ja surfaten netissä. Tunsimme sääliä maratoonareita kohtaan, jotka joutuivat kylmässä ja sateessa juoksemaan vuorenrinteitä ylös ja alas. Leena muisteli erityisesti ikimuistoista Lappeenranta – Viipuri –maratonia, joka juostiin muutaman asteen lämmössä lähes rankkasateessa.
Iltapäivällä sade onneksi taukosi niin, että pääsimme taas vähän patikoimaan – tällä kertaa toiseen suuntaan kaupungista. Kesken matkan alkoi sataa rankasti, ja ystävällinen paikallinen pariskunta (kahden ison koiran kanssa) pelasti meidät jeeppiinsä, toi kaupunkiin ja tarjosi vielä kahvit päälle. Jälleen siunasimme mielessämme vähäistä espanjan kielen taitoamme: oli hienoa pystyä kommunikoimaan näiden mukavien ihmisten kanssa. Muutenkin tässä kaupungissa on saanut harjoitella espanjan kieltä, juuri kukaan ei puhu englantia, mutta kaikki ovat hyvin ystävällisiä ja keskustelevat vieraan kanssa mielellään.
Ainoa kohdallemme sattunut englannin kielen taitoinen on hotellimme isäntä, joka on viettänyt työelämänsä Australiassa. Kuultuaan, että Timokin on puoliksi aussi, ei hän tahdo päästää Timoa ohitseen keskustelematta rasittavuuteen asti Australian asioista. Mutta olemme kiitollisia hänelle, sillä hän sai järjestettyä meille sunnuntaiksi vuokra-auton, ja pääsemme siis tutustumaan saareen tarkemmin.
El Hierrolla on Kanariansaarten suurin keskittymä tulivuoria, viimeinen purkaus tosin tapahtui yli 200 vuotta sitten. Saaren pintaa peittävät yli 500 tulivuoren keilat, ja toiset 300 ovat laavavirran peitossa. Meitä odottivat siis varsin dramaattiset maisemat, kun sunnuntaiaamuna lähdimme kiertämään saarta. Tosin osa maisemista peittyi sumuun ja sateeseen.
Saaren länsipuolella oli aikoinaan valtava kraatteri, jonka toinen reuna luhistui n.50 000 vuotta sitten mereen jättäen jälkeensä hedelmällinen laakson ja valtavan lahden - sekä saaren kahteen osaan jakavan korkean jyrkänteen. Tätä huikeaa maisemaa voi parhaiten ihailla kallion huipulla sijaitsevalta, César Manriquen suunnittelemalta Mirador de la Peñalta.
Ajelimme saaren länsirannikon vulkaanisissa maisemissa länteen Pozo de la Saludiin ja palasimme saarta jakavan entisen kraatterin harjalla kiemurtelevaa kapeaa tietä pitkin. Kuvittelimme ehtivämme kiertää pienen saaren melko tarkkaan yhden päivän aikana, mutta mutkaiset tiet ja huono sää hidastivat matkaa, ja paljon jäi vielä näkemättä.
Kiertoajelumme aikana panimme merkille saaren lukuisat, hyvinmerkityt senderot, vaellusreitit. Senderoita on La Gomerallakin paljon, mutta täällä korkeuserot ovat vähäisempiä ja maisemat avarampia kuin La Gomeralta, minkä takia vaeltaminen on vielä mukavampaa. Päätimmekin joskus tulla tänne kunnon varusteet mukanamme patikoimaan. Sään suhteen parempi vuodenaika olisi touko- kesäkuussa: 12 asteen lämpötila ei innosta oleiluun, etenkin kun saarella sisä- ja ulkolämpötilat ovat usein samoja.
Vuonna 2000 UNESCO nimesi El Hierron ja sen lähivedet suojelualueeksi. Kaikki merenelävät kuuluvat suojeluksen piiriin. Tämä yhdistettynä alueen dramaattisiin vedenalaisiin muotoihin, tekee siitä myös mahtavan sukelluskohteen.
Aktiiviselle matkailijalle saari tarjoaa paljon, mutta hiekkarantojen ystävälle täällä ei ole kuin muutama musta hiekkaranta ja laavakivisiä merialtaita.
Saari ei meitä ole paljon hellinyt sään suhteen, mutta saimme sentään yhden osittain aurinkoisen päivän ja paljon hyviä valokuvia ja muistoja. Huomenna jatkamme La Palman saarelle, tällä kertaa lentäen, koska laivayhteydet näiden kahden saaren välillä ovat kovin hankalat. Sieltä seuraava raportti.
Kommentit
Lisää kommentti
nocomments