Musta ja valkea Lanzarote 


Lanzarote 13.2. - 19.2.2015

Lanzarote on Kanarian saarten neljänneksi suurin saari, jonka pinta-ala on 805 neliökilometriä ja asukasluku 86 000. Sen kuunmaisemassa on yli 300 tulivuorta, joiden tuhka antaa saarelle oman tumman väriskaalansa. Saari on 60 km pitkä ja 20 km leveä, ja se on julistettu Unescon biosfäärisäästiöksi kokonaisuudessaan.





Lanzarote on mielestämme hyvä esimerkki paikasta, jossa ihminen on ottanut hienosti maiseman haltuunsa. Tästä kiitos kuuluu maailmankuululle saarelta kotoisin olevalle taiteilijalle, César Manriquelle (1919 - 1992). Manriquen mielestä hänen tärkein taideteoksensa on Lanzaroten saari. Hänen kättensä jälki näkyykin kaikkialla saaren arkkitehtuurissa. Manriquen tavaramerkkejä ovat valkeaksi kalkitut seinät, yksinkertaisuus, luonnonmateriaalit ja vesielementtien käyttö. Hän pyrki siihen, että matkailupalvelut sopisivat saaren luonteeseen. Hänen ansiostaan Lanzaroten rakennuskanta on matalaa ja yhtenäistä edelleen, ja hieno mustan ja valkean kontrasti on läsnä kaikkialla.



Manrique on luonut saarelle lukuisten hotelli- ja asuinrakennusten lisäksi monia erikoisia nähtävyyksiä, joita turistit jonottavat katsomaan. Ensimmäisenä on tietysti mainittava taiteilijan kotitalo Fundación César Manrique, joka sijaitsee lähellä saaren pääkaupunkia Arrecifeä. Se on rakennettu vuoden 1730 tulivuorenpurkauksessa valuneen laavavirran päälle. Alimman kerroksen huoneet on rakennettu viiteen laavasta muodostuneeseen ilmakuplaan. Talo on kokonaan mustavalkoinen ja hyvin vaikuttava. Manrique asui siinä vuodesta 1968 kuolemaansa asti 1992.





















Arreciffessä on myös 1700-luvulla rakennettu linnoitus Castillo de San José, jonne Manrique suunnitteli pienen mutta vaikuttavan nykytaiteen museon. Siellä on Manriquen omien töiden lisäksi esimerkiksi Picasson ja Mirón töitä.











Saaren pohjoispäässä on Manriquen suunnittelema, jyrkkään vuorenseinämään koverrettu Mirador del Río, josta on päätäpyörryttävät maisemat alas Graciosan saarelle. Sitä pidetään Kanariansaarten, ehkä koko Espanjan, upeimpana miradorina (näköalapaikkana).







Manriquen kädenjälkiä voi ihailla myös esimerkiksi vuonna 1966 avatussa Jameos del Aguan luolassa, joka on rakennettu laavatunneliin. La Corona -tulivuori puhkaisi purkautuessaan 1730-luvulla seitsemän kilometrin mittaisen, maailman pisimmän, laavatunnelin, johon Jameos del Aguan lisäksi pääsee tutustumaan myös Cueva de Los Verdesin ("vihreä luola") luolissa. Noin kilometrin päässä luolassa kävelijää odottaa konserttisali. Piano on kuljetettu sinne kapean käytävän läpi osina.





Asuimme saaren pienessä pääkaupungissa Arreciffessä. Se on rauhallinen satamakaupunki, jossa ei ole paljon turisteja. Arrecifen yhdistää saaren tärkeimpään turistikeskukseen Puerto del Carmeniin 15 kilometrin pituinen leveä, rantoja myötäilevä kevyen liikenteen väylä, joka on ihanteellinen lenkkeilijöille ja pyöräilijöille. Saari on muutenkin pyöräilijöiden paratiisi: tiet ovat hyväkuntoisia, pahimmat mäet voi välttää ja välimatkat ovat sopivan mittaisia. Kuntopyöräilijöitä olikin runsaasti liikkeellä.



































Satuimme tulemaan Arrecifeen karnevaaliaikaan, ja saimme oivan tilaisuuden tutustua tähän perinteeseen. Karnevaali kestää useita päiviä. Se alkaa lasten karnevaalipäivänä ja päättyy "sardiinin hautajaisiin" ja ilotulitukseen. Paikallisille ihmisille karnevaali näytti olevan hyvin tärkeä. Pukuja ja asusteita oli selvästi suunniteltu kuukausia, ja juhlimassa oli mukana koko suku. Juhlia jaksettiin täysin rinnoin monena päivänä (ja yönäkin). Viiniäkin juotiin, mutta huomattavasti siistimmin kuin Suomessa vappuna. Juhlien jälkeisenä aamuna kadut oli jo ehditty siivota puhtaaksi. - Suomalaistenkin sietäisi ottaa mallia täkäläisten juhlimistavoista!







































Saaren ehkä vaikuttavin kohde on Timanfayan kansallispuisto, jonka sisällä on alue nimeltä Montañas del Fuego (tulivuoret). Vulkaaninen alue syntyi 1730 -luvulla, jolloin vuori oli aktiivinen lähes kuuden vuoden ajan. 11 kylää hautautui laavaan ikuisiksi ajoiksi. Alueella on edelleen aktiivista toimintaa. Lämpötila on jo kymmenen metrin syvyydessä 600 astetta ja saattaa olla maan pinnassakin paikoin 120 astetta. Kansallispuistossa ei saa liikkua itsenäisesti, vaan bussit kuljettavat turisteja pitkin Timanfayan mustia ja punaisia rinteitä. Bussin ikkunasta voi katsella dramaattista näkymää, maailmanlopun (tai alun) maisemaa.





























Tarkoituksemme oli tämän matkan aikana käydä kaikilla Kanarian asutuilla saarilla. Emme kuitenkaan onnistuneet käymään Lanzaroten pohjoispuolella olevalla pienellä Graciosan saarella, koska pettymykseksemme kovan tuulen takia lautat eivät kulkeneet pienestä Orzolan satamakylästä sinä päivänä, kun olimme aikoneet saarelle mennä. Graciosan saarella on pieni kylä, mutta ei turismia. Eräs taksikuski sanoi, että kun on käynyt Graciosalla, ei enää muille saarille haluakaan. No, se jää nähtäväksi seuraavalla kerralla.

























































Sää on Lanzarotella ollut hieman lämpimämpi kuin muilla saarilla, mutta hyvin oikukas. Kuuma auringonpaiste, viileä tuuli ja sadekuurot ovat vaihdelleet useasti samana päivänä, joten oikea sään mukainen pukeutuminen on ollut vaikeaa. Yleensä ottaen jatkuvasti on tuullut kovaa.











Lanzaroten jälkeen on meillä viimeisenä raportoitavana saarena jäljellä Fuerteventura, tuulten saari. Sieltä seuraava juttu.

[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre303 views )

<<nav_first <Edellinen | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | Seuraava> nav_last>>