Koulun penkillä Las Palmasissa 

Las Palmas de Gran Canaria 11. – 25.1.2015

Kaksi viikkoa Las Palmasissa sujui kielikurssin merkeissä. Opiskelimme neljä tuntia päivässä, yhteensä 20 tuntia viikossa espanjalaisen opettajan kanssa, minkä lisäksi teimme vielä läksyjä kotona. Ryhmissämme oli kaiken ikäisiä opiskelijoita monista Euroopan maista, mm. Norjasta, Ruotsista, Saksasta ja Britanniasta. Kurssit olivat mielestämme todella tehokkaita ja innostavia. Varsinkin puhuminen espanjaksi alkoi nopeasti sujua paremmin. Huomasimme, että kielikoulu on erinomainen tapa viettää aktiivista lomaa. Päätimmekin tulla vielä kahdeksi viikoksi kurssille maaliskuussa ennen lentoa kotiin.



Asuimme koulun asuntolassa, tyypillisessä opiskelija-asunnossa mukavasti lähellä koulua (koulumme sijaitsi aivan Las Canterasin hiekkarannan tuntumassa). Majoitus oli todella edullinen, ja pakettiin kuului puolihoito. Emäntämme oli maanmainio Soraya, joka emännöi keittiötään kuin suuren luokan taiteilija. Hän tarjosi meille perinteistä kanarialaista kotiruokaa, joka oli herkullista ja monipuolista. Ateriahetket olivat myös erinomaisia hetkiä keskustella erimaalaisten opiskelijoiden kanssa.



Ennakkokuvamme Las Palmasista oli lähinnä Irwinin laulun mukainen. Totuus on kuitenkin tänä päivänä toisenlainen: puolen miljoonan asukkaan kaupunki ei ole enää rähjäturistien lomapaikka. Suuri osa turismista on siirtynyt saaren etelärannikolle Playa del Inglesiin, Maspalomasiin ja Puerto Ricoon, koska sää on siellä lämpimämpi ja aurinkoisempi. Tosin Las Palmasissa näyttää olevan suuri suomalaisten eläkeläisten yhteisö. Heitä näkyi ja kuului kaikkialla. (Timon toteamus: kaupunki on palvelutalon esikartano).

Tämän päivän Las Palmas on viehättävä, rauhallinen ja siisti kaupunki. Kilometrien mittaista Las Canterasin hiekkarantaa reunustaa hieno päällystetty promenadi, jonka varrella voi istahtaa terassille katselemaan ohi kulkevaa kirjavaa ihmisvirtaa.























Iltapäivät vietimme tehden pitkiä kävelyjä rannalla tai kaupungilla. Las Palmasissa on kaunis ja tunnelmallinen vanhakaupunki, joka on säilytetty alkuperäisessä asussaan ja jota ei ole pilattu liialla kaupallisuudella. Kahtena iltana kävimme elokuvissa. Espanjassa elokuvat puhutaan päälle espanjaksi, joten yritimme valita elokuviksi aiheeltaan helppoja, jotta pystyisimme niitä seuraamaan. Ensimmäiseksi katsoimme Exoduksen, jonka Raamatusta tuttu tarina teki helpoksi seurata. Toinen elokuva oli mainio lasten elokuva Karhuherra Paddington, joka sopii erinomaisesti myös aikuisille. Oli suorastaan riemastuttavaa huomata, että ymmärsi aika paljon sen (lapsille sovitetusta helposta) kielestä.





























Emme oikein olleet osanneet valmistautua Gran Canarian säihin:
Luulimme, että täällä olisi sää kuin Suomen kesässä parhaimmillaan, mutta lämpötila on ollut kuin Suomen viileässä alkukesässä: 17 -19 astetta, tuulista, pilvistä ja välillä sateista. Suomessa pääsee aina lämmittelemään sisälle, mutta täällä sisällä on kylmempää ja kosteampaa kuin ulkona. Koko ajan on siis vähän kylmä. Olemmekin käyneet alennusmyynneissä etsimässä yllemme jotain lämmintä. Toivottavasti sää tästä vähän lämpenee.

Nyt lähdemme siis tutustumaan muihin saariin. Ensimmäisenä vuorossa on Teneriffa, jonne on täältä noin
2 ½ tunnin laivamatka. Sieltä seuraava raportti.


[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre838 views )

<<nav_first <Edellinen | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | Seuraava> nav_last>>