Tutuissa maisemissa Teneriffalla 
Teneriffa 7.3. – 12.3.2016



Teneriffa on vajaan tunnin pituisen laivamatkan päässä Gomeralta. Se on Kanarian saarten suurin saari, jossa on noin 700 000 asukasta. 1800-luvulta lähtien tänne on tullut eurooppalaisia matkailijoita, ja saari on aina ollut Kanarian ykköskohde. Teneriffan pääkaupunki on Santa Cruz, mutta tärkeimmät turistialueet ovat nykyään saaren eteläosassa sijaitsevat Playa de las Americas ja Los Cristobales.











Viime vuonna vuonna vietimme Teneriffalla viikon verran ja asuimme suomalaisten suosikkipaikassa Puerto de la Cruzissa. Tällä kertaa asuimme 1000 metrin korkeudessa saaren etelärinteessä olevassa vanhassa kartanohotellissa. Hotellista oli komeat maisemat alas meren suuntaan ja miljöö oli viihtyisä, mutta palvelujen taso ei yltänyt ihan ulkokuoren tasolle.











Saaren tärkein ja vaikuttavin nähtävyys on El Teide, Espanjan korkein vuori (3718m). Sitä ympäröi laaja kansallispuisto, joka on Unescon maailmanperintökohde. Tulivuori on viimeksi purkautunut vuonna 1978, ja tiedemiesten mukaan se saattaa purkautua uudelleen milloin hyvänsä.

Lähelle Teiden huippua pääsee köysiradalla. Huipulle astikin on mahdollisuus kiivetä, mutta nykyään sinne pääsyä rajoitetaan eroosion välttämiseksi. Tällä kertaa jätimme köysiradan väliin, sen sijaan patikoimme tulivuoriylängön hyviä polkuja ihanteellisissa sääolosuhteissa.











Kauniiden rantojen lisäksi saarella ei ole Teiden lisäksi kovin paljon nähtävää. Los Gigantesin kallioseinämät kannattaa käydä katsomassa samoin Tenan vuoristokylät saaren lounaisosassa. Sieltä löysimme kuvauksellisen Mascan kylän, jonka kaukaisen isosiskon olemme tavanneet Perussa.







Pari viimeistä päivää vietimme saaren kauniissa pääkaupungissa, Santa Cruzissa, joka on ehdottomasti vierailun arvoinen. Se ei ole turistilaumojen suosioissa, koska saaren parhaimmat rannat ovat muualla, mutta siellä on hieno konserttisali, teatteri, taidemuseoita ym. kulttuuritarjontaa. Lisäksi sieltä pääsee nopeasti raitiovaunulla tuhannen metrin korkeudessa sijaitsevaan saaren vanhaan pääkaupunkiin La Lagunaan, jossa kannattaa myös käydä.





















Teneriffalta laiva vei meidät parissa tunnissa suoraan takaisin tuttuun pieneen Agaeteen, jossa vietimme viimeiset Kanaria-päivämme patikoiden ennen lentoa kotiin.


[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1331 views )

| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | Seuraava> nav_last>>