Linkit
Illan pimetessä päätimme keskeyttää bussimatkan noin kaksi tuntia ennen Bangkokia ja jäädä tutkimaan historiallista Ayutthayan kaupunkia. Löysimme mukavan yösijan, ja aamulla vuokrasimme polkupyörät ja lähdimme kiertelemään vanhan kaupungin raunioita.
Ayutthayan kaupunki (nyk. 60 000 as.) sijaitsee kolmen joen (Chao Phraya, Lopburi ja Pa Sak) risteyksessä. Sen perusti v. 1350 kuningas U Thong, joka teki siitä Siamin valtakunnan pääkaupungin. Sen asukasluvun arvellaan olleen 1700-luvulla miljoona ja se oli aikansa suurimpia kaupunkeja maailmassa. Burmalaiset tuhosivat kaupungin julmasti v. 1767.
Vanha kaupunki sijaitsee kahden joen ja niitä yhdistävän kanavan muodostamassa saaressa. Muinainen temppeli- ja palatsialue muodostaa rauhallisen ja kauniin puistoalueen, jossa on mukava viettää päivää, kävellä ja pyöräillä. Alue on myös Unescon maailmanperintölistalla.
Ayutthayasta oli noin 1 ½ tunnin junamatka Bangkokiin. Bangkokia lähestyttäessä maisemat olivat todella masentavia. Juna meni läpi uskomattomien slummien, raiteet kulkivat suoraan läpi ihmisten takapihojen, joissa pyykit kuivuivat, lapset leikkivät ja jonne heitettiin kaikki jätteetkin - ajattelin Thaimaan paratiisirantoja, joista nämä ihmiset tuskin voivat edes unelmoida.
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre962 views ) | permalink |
( 3 / 1471 )
Burman ja Laosin kainalossa sijaitseva vuoristoinen Pohjois-Thaimaa muodosti keskiajalla itsenäisen Lanna Thai –valtion, jonka pääkaupunki oli Chiang Mai (nyk. n. 174000 as.). Muinainen valtakunta ulottui pitkälle nykyisen Burman alueelle.
Kaupungin lukuisista temppeleistä tunnetuin on korkealla kukkulalla sijaitseva Doi Suthep. Se on myös yksi koko maan tärkeimmistä temppeleistä, jonne ihmiset tekevät pyhiinvaellusmatkoja. Tarina kertoo, että valkoinen elefantti, joka kantoi selässään kappaletta Buddhan sydämestä, pysähtyi vaelluksellaan ja kuoli paikalla, johon temppeli rakennettiin ja sen stupan uumenissa säilytetään yhä tätä pyhäinjäännöstä.
Chiang Mai on myös suosituimpia muutaman vuorokauden mittaisten vuoristovaellusten lähtöpaikkoja. Vaelluksilla on mahdollisuus nähdä upeita maisemia, komeita vesiputouksia, laskea koskia kumiveneellä ja bambulautalla, ratsastaa elefantilla ja yöpyä värikkäitten vuoristoheimojen majoissa. Mekin osallistuimme tällaiselle kolmen päivän vaellukselle.
Vaellus osoittautui varsin eksoottiseksi kokemukseksi. Ensimmäisen päivän kävely, tai pikemminkin kiipeäminen, pani kunnon koetukselle (varsinkin vatsataudista juuri selvinneen Leenan kohdalla): kiipesimme nimittäin kolme tuntia yhteen menoon suoraan jyrkkää rinnettä ylös kahteentuhanteen metriin. Maali kyllä palkitsi punnerruksen: ensimmäisen majapaikkamme terassilta aukeni huikea maisema kohti vuoria. Terassi kuulostaa kyllä turhan hienolta; yöpaikkamme oli primitiivinen bambuista rakennettu maja, jonka lattialle levitetyillä ohuilla patjoilla nukuimme. Hikisen kiipeämisen jälkeen maapohjaisen ”suihkuhuoneen” katonrajasta noruva kylmä vesi tuntui taivaalliselta.
Paikallisen vuoristokylän naiset hieroivat väsyneitä jalkojamme, ja iltanuotiolla valmistettu thai-ruoka maistui herkulliselta. Ilta sujui tunnelmallisesti musisoinnin ja iloisen rupattelun merkeissä yli puolen yön (meille varttuneemmille uni tuli kyllä hieman aikaisemmin). Illan kokokohta oli kylän lasten esittämä laulukimara (heidän opettajansa olisi ollut ylpeä).
Seuraavana päivänä ryhmä jakaantui kahtia. Meidän ryhmämme oli kahdeksanhenkinen ja hyvin kansainvälinen: yksi jordanialainen, yksi palestiinalainen, yksi argentiinalainen ja yksi kanadalainen nuori mies, kaksi turkkilaista tyttöä ja me. Kaikki muut olivat noin kolmekymppisiä ja oppaamme kutsuikin meitä nimillä Ma ja Pa. Ensin emme oikein tienneet, miten nimiin suhtautua, mutta lopulta ne tuntuivat ihan hauskoilta, kaikki muuthan olisivat oikeasti voineet olla meidän lapsiamme.
Toisen päivän patikkareitti kulki hienoissa maisemissa, läpi kylien ja avarien aukioiden, pitkin purojen varsia ja läpi viidakoiden. Oppaamme oli valmistanut meille etukäteen lounaan ja käärinyt jokaiselle annoksen banaaninlehtien sisään. Herkuttelimme sitten komean putouksen äärellä.
Lounasta nauttiessamme Thaimaan ainoa ampiainen löysi Timon ja pisti häntä sormeen. Myöhemmin pistospaikka tulehtui, ja Timon täytyi käydä lääkärissä retken jälkeen hakemassa antibioottia. Onneksi sormi näyttää nyt parantuneen.
Ikä-, ihonväri- ja uskontoeroista huolimatta ryhmämme oli vallan mainio. Iltanuotiolla syntyi hienoja keskusteluita, joiden aiheet vaihtelivat maailmanpolitiikasta kuolemanjälkeiseen elämään.
Kolmannen päivän ohjelmassa oli koskenlaskua kumiveneellä ja hieman eksoottisemmalla bambulautalla, mikä sujui tyylikkäästi iloisesti virtaavassa koskessa, kenenkään ei tarvinnut pulahtaa veteen. Pääsimme taas myös elefantin selkään. Ihmettelimme elefanttimme tottelevaisuutta. Leenan selkätyyny putosi maahan, josta elefantti nosti sen kärsällään ja aikoi pistää sen suuhunsa. Ohjaaja antoi tiukan komennussanan, ja norsu ojensi kärsällään kiltisti tyynyn takaisin Leenalle.
Vaelluksesta jäi mukavia muistoja ja todella hyvä mieli huolimatta monista epämukavuuksista ja alkeellisesta majoituksesta, ja haikein mielin ryhmämme erosi ja kukin lähti jatkamaan omaan suuntaansa. Hotellissa kyllä lämmin suihku oli poikaa ja uni maistui pehmeässä vuoteessa. Matkamuistona ovat vieläkin savunhajuiset vaatteet matkalaukussa.
Seuraavana aamuna lähdimme bussilla kohti Bangkokia. Kahdeksan tunnin bussimatkan jälkeen päätimme kuitenkin hypätä bussista pois historiallisessa Ayuthayuan kaupungissa, jossa yövyimme ja jota tutkimme pyöräillen seuraavana päivänä. Siitä ja vähän Bangkokistakin seuraavassa raportissa. Bangkokista nousemmekin taas lentokoneeseen, ja edessämme on kiduttavan pitkä lento Brisbaneen, Australiaan.
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1278 views ) | permalink |
( 3 / 1467 )Pohjois-Laosissa Mekong-joen ja Nam Khan –joen liittymäkohdassa sijaitseva Luang Prabang on Laosin entinen pääkaupunki. Sen vanhakaupunki lukuisine temppeleineen ja ranskalaistyyppisine villoineen on Unescon maailmanperintölistalla. Siem Reapin hälinän jälkeen leppoisassa kaupungissa oli mukava pyöräillä ja kävellä. Paikallisten ja turistien lisäksi kirkkaisiin oranssin värisiin kaapuihin pukeutuneita munkkeja oli kaikkialla. Iltaisin vanhankaupungin pääkatu muuttui suureksi markkina-alueeksi, jossa paikalliset kauppasivat käsitöitään.
Olemme ehkä tulleet vähän huolettomiksi ruokailun suhteen, koska mahatautia ei ole yhdelläkään reissulla ollut, mutta tällä kertaa se iski Leenaan. Vanha totuus on, että turvallisinta olisi syödä (joskus epämääräisiltäkin näyttävissä) katukeittiöissä, koska ruoka on kuumennettua ja tuoretta. Tällä kertaa söimme paremmanpuoleisessa ranskalaisravintolassa, jonka vihreässä salaatissa pöpö todennäköisesti piileksi. Onneksi tauti meni parissa päivässä ohi, mutta vei kyllä voimia. Majatalomme ystävällinen emäntä keitti Leenalle omaa rohtoaan, joka (ehkä) auttoi.
Uhrasimme yhdet aamu-unet päästäksemme seuraamaan mielenkiintoista auringonnousun aikaan tapahtuvaa rituaalia: sadat munkit vaeltavat joka aamu läpi vanhankaupungin keräämässä kaupunkilaisilta näiden lahjaksi tuomaa ruokaa ja muita almuja. Itsekin veimme heille riisiä ja banaaneja.
Teimme päiväretken Nam Ou –joelle, jota pitkin meloimme Mekong- joen liittymään asti ja kävimme tutkimassa isoihin rantaluoliin rakennettuja temppeleitä. Lounaan jälkeen ratsastimme norsuilla viidakkopolkuja pitkin, ja jotkut kävivät uittamassakin norsuaan Mekongissa (norsu kyllä uitti myös ratsastajaansa). Meidän norsumme oli kovin nälkäinen ja pysähtyi tämän tästä kiskaisemaan vihreitä puunoksia polun varrelta.
Luang Prabangin jälkeen reissumme jatkui Thaimaan vuoristoseudulla Chiang Maissa. Sieltä seuraavalla kerralla.
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre940 views ) | permalink |
( 3 / 1430 )Astuessamme tiistaina 8.1. talvenkalpeina ulos Singaporen lentoasemalta ukkoskuuron jälkeisen tropiikin pehmeä tuoksu lehahti vastaamme ja tuttu tunne kutitti mieltä: olemme matkalla taas!
Singaporessa vietimme tällä kertaa vain yhden illan. Kesävaatteet vaihtuivat nopeasti yllemme ja kävimme syömässä joen rannalla illan pehmeästä lämmöstä nauttien. Seuraavana päivänä lensimme Phnom Penhiin Kambodzaan, josta jatkoimme bussilla Siem Reapiin. Angkor Watiin tutustuimme viime vierailullamme huhtikuussa, nyt tarkoituksemme oli tavata kaupungin lähellä asuva Plan-kummityttömme.
Suureksi pettymykseksemme kummityttömme yksinhuoltajaäiti oli joutunut lähtemään rahapulan takia Thaimaahan töihin ja tyttö oli viety sukulaisiin toiseen kylään. Kuitenkin lohdutukseksi Planin paikallinen työntekijä Tino Touch tutustutti meitä Planin projekteihin alueella. Vierailimme lastentarhassa, ala- ja yläasteen koulussa ja terveyskeskuksessa. Jälleen saimme nähdä Planin tekevän arvokasta työtä köyhissä kylissä. Kylien asukkaat saavat puhdasta vettä, he saavat tietoa terveydenhoidosta, ravinnosta, viljelymenetelmistä yms. Vauvat syntyvät terveyskeskuksissa ja jokainen lapsi saa syntymätodistuksen.
Tapasimme Siem Reapissa myös Timon sisarenpojan Matiaksen, joka toimii lentoperämiehenä Baltic Airin vuokraamassa koneessa ja asuu kaupungissa. Matias tuo ja vie turisteja lähinnä Kiinasta, Koreasta ja Taiwanista. Mikä onkaan nuoren miehen viettää vapaa-aikaa Siem Reapissa, kaupunki tarjoaa kaikkea: värikkäitä basaareita, kaikenmaalaisia ravintoloita, musiikkia, vilkasta yöelämää , hienon golf-kentän ja tuhansia turisteja, jotka ovat tulleet katsomaan Angkor Watin uskomatonta temppelialuetta.
Nautiskelimme vielä yhden päivän majatalomme uima-altaalla toipuaksemme jetlagistä ennen matkamme jatkumista kohti Laosin entistä pääkaupunkia Luang Prabangia, josta enemmän seuraavassa raportissa.
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre816 views ) | permalink |
( 2.9 / 1510 )<<nav_first <Edellinen | 1 | 2 |