Uusi Seelanti 1: Auckland ympäristöineen ja Coromandelin niemimaa  
Auckland sunnuntaina 7.1.2007

Olemme nyt siis Aucklandissä, Uuden Seelannin suurimmassa kaupungissa (pääkaupunki on kuitenkin Wellington). Aucklandissa on 1,2 miljoonaa asukasta, mikä on runsas neljäsosa koko maan asukasmäärästä. Kaupunki sijaitsee upealla paikalla Tasmanin meren ja Tyynen valtameren välissä, ja sen maorinkielinen nimi Tamaki Makaurau onkin suomeksi ”monien haluama paikka”. Aucklandissa on 48 vanhaa vulkaanista kukkulaa ja alueen viimeinen tulivuorenpurkaus oli 600 vuotta sitten.

























Maorit saapuivat Aucklandin lahdelle kuudella suurella kanootilla 1300-luvulla purjehdittuaan tuhansia kilometrejä Hawaikin saarilta. He suunnistivat auringon, tähtien ja aaltojen mukaan, kunnes näkivät horisontissa suuren valkoisen pilven, joka kertoi maan läheisyydestä. Uuden Seelannin toinen nimi onkin Aotearoa - Pitkän valkoisen pilven maa. Maorit löysivät paratiisin maan päällä. Meri ja joet kuhisivat kaloja, ja kukkuloilla kuopsutteli suuri valikoima lento- ja puolustuskyvyttömiä, herkulliselta maistuvia lintuja. Maorit ja heidän mukanaan tuomat rotat hävittivät monet lintulajit, mm. 3 metriä korkean moan, sukupuuttoon. (Rotat kulkivat kanooteissa elävänä ravintona ja karkasivat heti, kun kanootit laskivat maihin. Niille maistuivat maassa pesivien lintujen munat.)

Lisää tuhoja luonnolle ja ennen kaikkea maoreille koitui valkoisten uudisraivaajien saapuessa 1830-luvulla. Valkoiset kaatoivat jalopuumetsät ja raivasivat pusikot lampaiden laidunalueiksi – kysymättä lupaa maoreilta. Syttyi julma sota, jonka tuloksena noin satatuhatpäinen maoriväestö oli kadota kokonaan. Kuitenkin he olivat ainoa alkuperäiskansa, joka on koskaan pakottanut brittivalloittajat rauhanneuvotteluihin. Rauha syntyi, maat jaettiin, maorit toipuivat ja nykyään heitä on yli puoli miljoonaa, eli 15 prosenttia väestöstä. Kuuluisia maoreja ovat mm. rugbynpelaajat ja oopperatähti Kiri Te Kanawa. Maassa vallitsee sopu, maoreilla on valtiovallan tunnustama hallitsija ja maorin kieli on myös maan toinen virallinen kieli. Eri tilanne on Australiassa, jossa yhdelläkään abokielellä ei ole virallista asemaa. Alistetun näköiset abot ovat muutenkin surkeassa jamassa verrattuna ylpeisiin maoreihin, jotka vieläkin näyttävät sotureilta.









Aucklandin sijainti kahden meren välisellä kannaksella aiheuttaa sen, että sää on hyvin oikullinen. Kuten Tasmaniassa, saman päivän aikana sää voi vaihdella laidasta toiseen. Meidän kaksi ensimmäistä päiväämme olivat hienoja: aurinko paistoi täydeltä terältä, ja lämpötila oli 24-25 astetta, eilinen oli pilvinen ja viileämpi. Koska Uusi-Seelanti sijaitsee etelämpänä kuin Queensland, on kesä täällä myös jäljessä: jakarandat kukkivat yhä, mansikka-aika on juuri parhaimmillaan ja maanviljelijät kauppaavat teiden varsilla uusia perunoita. Iltaisin valoa riittää yhdeksään asti, mikä tuntuu Queenslandin pimeiden iltojen jälkeen mukavalta.

Lonely Planetin opaskirjan avulla löysimme edullisen hotellihuoneen erinomaiselta paikalta lähes keskustasta, kuten usein aikaisemminkin (oppaita voi todella suositella, ne ovat erinomaisia tietolähteitä) – hyvin varustettu kahden hengen huone aamiaisineen noin 50 euroa.

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme Aucklandin museoon, joka sijaitsee vanhan tulivuorenkraaterin huipulla keskellä upeaa puistoa. Museossa on hienot maorien kulttuurista kertovat kokoelmat. Illalla katselimme kaupungin keskustaa, joka ei tehnyt meihin kovin suurta vaikutusta – se on kuin mikä tahansa suurkaupunki, jossa vanhat rakennukset ovat saaneet väistyä uusien tieltä. Esikaupungeissa on edelleen paljon herttaisia vanhoja puutaloja, jotka kiipeilevät tulivuorikukkuloiden rinteillä.

Auton vuokraus on Uudessa Seelannissa iso business, ja kilpailu alalla on kovaa. Turistin on syytä kiertää vuokraamoja ja kysellä tarjouksia. Turistisesongin ulkopuolella auton voi saada puolta halvemmalla kuin lomasesongin aikaan, joka on juuri nyt. Kiertelimme vuokraamoja ja löysimme käyttöömme Toyota Corollan kolmeksi viikoksi mielestämme aika edullisesti: n.20 euroa/vrk vakuutuksineen. Maanantaiaamuna lähdemme ajelemaan ympäri maata. Timo iski kuitenkin silmänsä vuokraamon pieneen punaiseen Mazda RX-avoautoon, joka oli tietenkin meidän matkabudjetillemme liian kallis (50 euroa/vrk.) ja täysin epäkäytännöllinen – tavaroitahan siihen ei saa lainkaan. Kuinka ollakaan, punainen urheiluauto ilmestyi hotellimme eteen perjantaina aamulla (pikkupojan unelma täytyi toteuttaa!), ja teimme sillä päiväretken Coromandelin niemimaalle. Kieltämättä avoautolla oli kiva kurvailla niemimaan kapeilla ranta- ja vuoristoteillä.

Coromandel sijaitsee noin 120 kilometrin ajomatkan päässä Aucklandista, ja se on kaupunkilaisten suosimaa loma-aluetta. Kallioniemien välissä on hienoja hiekkarantoja ja uneliaita pieniä lomakeskuksia. Tiheät sademetsät peittävät sammuneiden tulivuorten rinteitä. Vihreillä kukkuloilla on viinitarhoja ja runsaasti lehmiä ja lampaita laiduntamassa. Kaikkialla vallitsi äärimmäisen leppoisa tunnelma. Kilometrit taittuivat hitaasti, koska tie kiemurteli vuorten rinteillä ja jatkuvasti oli pysäytettävä auto kuvauksellisten maisemien takia. Illan tullen teiden varsilla voi nähdä paikallisen erikoisuuden: lentotaidottoman, kananpojan kokoisen kiwi-linnun. Paluumatkalla oli runsaasti vastaan tulevaa liikennettä, kun aucklandilaiset olivat tulossa viikonlopun viettoon. Lähes joka toisen auton katolla oli jokin melontaväline, kajakki tai surfski.































Lauantai-aamuna ehdimme vielä pörräillä pikku-Mazdallamme muutaman tunnin, ennen kuin se täytyi palauttaa. Ajoimme länsirannikolle katsomaan tummahiekkaisia (= vulkaanista hiekkaa) rantoja. Sää oli pilvinen ja viileä, joten rannat olivat lähes autioita paria ratsastajaa ja lenkkeilijää lukuunottamatta. Jokunen lainelautailija keplotteli kylmässä vedessä aalloilla, jotka näyttivät sortuvan aivan liian nopeasti. Muutama maori kalasteli tummilla rantakallioilla.












Iltapäivällä teimme pienen lauttamatkan satamalahden pohjoispuolelle Devonportin kaupunginosaan. Sitä hallitsee kaksi kraaterivuorta: North Head ja Mt. Victoria, joilta aukeavat upeat näkymät satamalahdelle ja Aucklandin kaupunkiin. Kiipesimme North Headiin ja tutkimme sen Kriminsodan aikaisia linnoituksia (paikka on kuin mini-Suomenlinna). Devonport on hyvin kuvauksellinen kaupunginosa kauniine vanhoine taloineen, taidegallerioineen, pikkuputiikkeineen ja ravintoloineen. Sinne myös saapui aikoinaan ensimmäinen maorikanootti Hawaikista.

Uusseelantilaisia kutsutaan usein lempinimella ”kiwit”. Nimi on tietysti saanut alkunsa maan symbolista, siivettömästä kiwi-linnusta. Sittemmin Uudessa-Seelannissa on myös kehitetty kiwi-hedelmä, joka on risteytys mansikasta ja passion-hedelmästä.

Sunnuntaina tutkailimme vielä Aucklandin satama-aluetta ja kävimme kenties maailman parhaassa merimuseossa. Jokaisella saarivaltakunnalla on merellinen historia, ja Uudella Seelannilla on historiaa vaikka muille jakaa. Erityisen vaikutuksen teki rekonstruoitu siirtolaispurjelaivan economy-osasto, joka keinui ja natisi jalkojen alla aaltojen kohistessa laivan kyljissä. Tunnelma oli muuten aito, mutta hajut ja rotat puuttuivat.









Huomenna jatkamme matkaa etelään, ja seuraava raportti tuleekin varmaan loppuviikolla jostain sopivasta paikasta. – T&L


[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1223 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 703 )
Lähdön tunnelmia 
Ormiston tiistaina 2.1.2007

Neljä kuukautta Australiassa on kulunut nopeasti, ja jälleen pakataan matkalaukkuja. Matkakuume on jo kova, ja ajatukset ovat uusissa seikkailuissa. Jos ovat syksy ja alkutalvi Suomessa olleet poikkeuksellisen lämpimiä, ovat australialainen kevät ja alkukesä taas olleet poikkeuksellisen kylmiä (meikäläinenkin on jo oppinut pitämään 25 astetta viileänä). Toisin sanoen tukalan kuumaa ei ole ollut lainkaan, mutta shortseja lämpimämpiä vaatteita ei ole tarvinnut. Tapaninpäivänä Brisbanessa mitattiin sataan vuoteen kylmin keskikesän lämpötila: 20 astetta. (Ja Tasmaniassa satoi lunta!) Joululahjaksi kuivuudesta kärsivä Queensland sai myös sadetta jonkin verran.

Olemme tämän matkan aikana nähneet Australiaa enemmän kuin moni aussi koskaan. Ehkä suurin elämys meille molemmille oli ”The Red Centre”, ja siellä erityisesti patikkaretki King`s Canyonin punaisessa erämaassa. Myös Tasmania oli vaikuttava. Sydneyä ei saa jättää näkemättä. Monta paikkaa jäi vielä kokematta: Melbourne, The Great Ocean Road etelässä ja Länsi-Australian erämaat olisivat olleet mielenkiintoisia kohteita – mutta Australia on suuri maa, kaikkea ei ehdi nähdä eivätkä rahat riitä kaikkeen. Trooppinen Pohjois-Queensland ja suuret valliriutat tulivat meille tutuiksi viime vuonna, siellä turistin kannattaa ehdottomasti käydä.

Paikallisessa pyöräilylehdessä esiteltiin hienoja, huollettuja pyöräsafareita (vaikka läpi koko mantereen). Ajatus alkoi lentää... Mitenkähän saisimme oman rakkaan tandemimme tänne?

Australialaisesta kulttuurielämästä olemme saaneet vaisun vaikutelman. Teattereiden ohjelmisto on kovin viihdepainotteinen, ja paikallinen sanomalehti kirjoittaa niukasti taiteista ja kirjallisuudesta. Brisbanessä avattiin jokin aika sitten kyllä hieno nykytaiteen museo, johon kävimme tutustumassa. Se on osa Brisbane-joen etelärannalla olevaa isoa kulttuurikeskusta, johon kuuluu lisäksi teatterirakennus ja osavaltion kirjasto.

Matkamme on ajallisesti yli puolenvälin, lähes viisi kuukautta sitten lähdimme kotoa. Pituudessa mitattuna matkamme lienee puolivälissä Uudessa Seelannissa, josta lähdettyämme tammikuun lopussa ylitämme vuorokausirajan ja alamme taas lähestyä Suomea. On hassua ajatella, että lentomatka Aucklandista Tahitille kestää viisi tuntia, mutta aikaero on 25 tuntia - taaksepäin.

Vuosi vaihtui täälläkin räiskeen ja paukutuksen kera. Koiraterapeuteille uusivuosi onkin kiireistä aikaa, mutta kuka lohduttaisi paukuista kauhistuneita koaloita? Naapurin nuori polvi keräili pulloja nurmikoltaan koko uudenvuodenpäivän, kun vanhemmat olivat ranta-asunnollaan. Tieto taisi levitä netissä, sen verran juhlijoita paikalle saapui. Sydneyn hulppea ilotulitus näkyi jälleen kerran koko maailman olohuoneissa, ihan kuin Suomen pukki jouluaattona.

Grandman hoivissa meidän on ollut hyvä olla ja haikein mielin jätämmekin hänet tänne. Ehkä näemme hänet Suomessa ensi kesänä. Matka on kuitenkin kovin pitkä hyväkuntoisellekin 84-vuotiaalle. Onneksi lähistöllä asuu Timon veli Jussi, joka pitää huolta siitä, että Grandma muistaa”restata niitään”(= aussisuomeksi lepuuttaa polveaan) ja auttaa häntä muutenkin.

Matkamme viimeisten Australian-kuvien myötä toivotamme kaikille oikein hyvää vuotta 2007. Seuraava raportti tulee Uudesta Seelannista. – T & L






































[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre359 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 702 )
Joulutervehdys Ormistonista 



Ormiston torstaina 21.12.2006

Joulu tulla jollottaa Australiassakin, kaupallisuus ja kiire ovat vielä hallitsevampia kuin Suomessa. Kun Suomessa (ainakin periaatteessa) jouluun kuuluvat myös hiljentyminen, hautausmailla käynti, kynttilät ja harras joulumusiikki, Australiassa joulu on yhtä suurta karnevaalia - kuin yhdistetty vappu ja juhannus - jota vietetään, paitsi suvun, myös ystävien ja tuttujen kanssa. Koululaiset ovat kesälomalla ja kaikkialla tuntuu olevan tungosta, hälyä ja liikenneruuhkia. Kun tähän lisätään alituinen helle, on vaikea eläytyä suomalaisiin tunnelmiin. Mutta maassa maan tavalla...

Aussien joulumarkkinat ovat hyvin amerikkalaiset ja ostoskeskuksissa on karmea kakofonia, kun mainokset ja joululaulut kilpailevat keskenään. Ihmiset kilpailevat myös talojensa koristelussa. Moni talo on kuin pienois-Disneyland: toinen toistaan kummallisemmat valaistut jouluolennot kirmailevat pihalla, ja monivärivalot vilkkuvat. Television uutislähetys esittelee parhaimpia taloja, ja ihmiset jonottavat niitä katsomaan (ylpeä omistaja myy virvoitusjuomia pihalla).

Varsinainen juhlapäivä on joulupäivä, jolloin ihmiset kokoontuvat syömään joulupäivällistä; englantilaistyyppinen ruokalista on saanut aussiväritystä erilaisista salaateista, BBQ-ruokalajeista ja merenelävistä. Lapset saavat lahjansa jouluaamuna (ja herättävät vanhempansa aamuneljältä). Pukki ei varsinaisesti tule tuomaan lahjoja, ne vain yön aikana ilmestyvät sisälle. Joulupukki sen sijaan liikkuu ahkerasti ostoskeskuksissa, usein myös hiekkarannoilla. Hänen lempilausahduksensa on ”Ho-ho-ho!” ja hän muuten asuu Pohjoisnavalla eikä Korvatunturilla. Tapaninpäivä on yleinen lomapäivä, mutta silloin kaikki tungeksivat alennusmyynneissä.

Joulukuusi, yleensä muovinen sellainen, kuuluu vakiokoristeisiin; muukin koristearsenaali on samantapaista kuin Suomessa, ehkä vähän amerikkalaisempaa. Kynttilöitä täällä ei oikein voi polttaa, ne kun pyrkivät keskikesän helteessä sulamaan.

Me vietämme täällä sekä suomalaista että australialaista joulua. Grandma on touhunnut aattoillaksi täydellistä joulumenyytä, jota nautimme perheen kera. Joulupäivänä meidät on kutsuttu australialaiseen BBQ-joulujuhlaan.

Meikäläisen mieltä koti-ikävä armottomasti kaivelee näinä päivinä, ja haikeasti ajattelemme Muonion mökkiämme, jossa englantilaiset lapsiperheet tänä jouluna ihmettelevät valkoisia hankia. Mutta nyt olemme täällä, ja yritämme tietysti iloita erilaisesta joulusta.

Alla olevien aussilaisten joulukuvien myötä toivotamme iloista ja rauhallista joulunaikaa kaikille ystävillemme, tutuillemme ja muille, jotka seuraatte sivujamme ja matkaamme.- Timo ja Leena










































[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre491 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 807 )
Tasmania 4/4: Penguin, länsirannikko ja paluu Hobartiin 10.-12.12.2006 
Ormiston 18.12.2006

Sunnuntai-aamu Penguinissä oli kaunis ja pehmeän lämmin. Pikkukaupungin pyhätunnelma oli käsinkosketeltava: perheet kävelivät rantakadulla ihailemassa kukoistavia puutarhoja ja rantaan rullaavia maininkeja. Sunnuntaimarkkinoilla (jotka olivat kuulemma Tasmanian suurimmat) tallustelivat joulupukkia myöten kaikki. Emme olisi malttaneet jättää viehättävää pikkukaupunkia vaan nautiskelimme sen leppoisasta tunnelmasta iltapäivään. Kävimme vielä ihailemassa kadunvarsien kukkaloistoa ja sitten suuntasimme automme keulan kohti länsirannikkoa. Timo jäi kaipaamaan upeita aaltoja, joilla ratsasteli yksi ainoa surffimeloja.

















Päämääränämme oli länsirannikolla Gordon-joen suussa sijaitseva Strahanin pikkukaupunki. Maisemat vaihtelivat jälleen: välillä ohitimme avaria eteläenglantilaistyyppisiä niittyjä, välillä kiipesimme serpentiinitietä vuoristoon, välillä sukelsimme sademetsän syvyyksiin.















Vuonna 1883 perustetussa Strahanissa tuoksuu paikallisten mukaan mänty. Kaupungin keskustassa on edelleen suuri saha, joka käyttää raaka-aineenaan kuuluisaa Gordon-joen rannoilla korkeaksi ja vanhaksi kasvavaa huon-mäntyä. Vanhan sademetsän siimekseen rakennetun kävelysillan laidalta kaatui vuonna 2000 jättikokoinen mänty, jonka iäksi laskettiin 2500 vuotta. On kuulemma löydetty jopa 4000 vuoden ikäisiä yksilöitä. Huon-mänty on ollut erityisen arvokasta materiaalia laivanrakentajille, koska tammea mädättävä merimato ei pystynyt siihen. Nykyään sitä ei enää saa hakata, vain itsestään kaatuneet yksilöt ja ajopuut kerätään.

Kaupunki on rakennettu Australian toiseksi suurimman luonnonsataman, Macquarie Harbourin, äärelle (suurin on Port Phillip Bay Melbournen ulkopuolella), ja se onkin aina ollut myös laivojen ja merimiesten kaupunki. Tänä päivänä Strahanin tärkein elinkeino on turismi. Se on portti The Wild Rivers –kansallispuistoon ja koko villille länsirannikolle. Länsirannikon alue ei kärsi kuivuudesta, kuten Tasmanian itäosa. Alueella sataa noin kolme metriä vuodessa.

Auringonlaskua kävimme ihailemassa Ocean Beachillä, joka on Tasmanian pisin yhtenäinen hiekkaranta (30 km). Sieltä avautuu Eteläinen valtameri. Jostain syystä tälle rannalle on viime vuosina harhautunut suuria laumoja valaita, joita paikalliset ovat yrittäneet palauttaa syvempiin vesiin. Länsirannikko on luonteeltaan erilainen kuin itä- ja pohjoisrannikot, jotka ovat täynnä lempeitä poukamia ja hiekkarantoja. Lähinnä tulevat mieleen Biskajan lahden villit rannat.





Seuraavana aamuna saimme konkreettisesti tuntea Tasmanian ilmaston oikullisuuden. Edellinen päivä oli aurinkoinen ja lämpötila oli yli suomalaisen hellerajan. Aamulla sade ropisi ikkunaan, tuuli vinkui ja lämpötila oli n. 14 astetta. Se ei oikeastaan haitannut, sillä olimme lähdössä kuuden tunnin risteilylle sademetsien reunustamalle Gordon-joelle, ja sateinen keli sopi erinomaisesti maisemaan.

Gordon-joella tunnelma oli kuin Amazonilla. Satoi välillä kaatamalla, välillä ripotellen, ja harmaat pilvet roikkuivat sademetsien peittämien kukkuloiden yllä. Pääsimme myös tekemään pienen kävelyretken ikivanhan sademetsän sisälle. Kaatuneen huon-mänty -vanhuksen päällä lepäili kaikessa rauhassa parin metrin pituinen tiikerikäärme, joka on lajissaan maailman neljänneksi myrkyllisin. Onneksi saimme seurata sitä turvallisen välimatkan päästä, eikä se olisi voinut vähemmän meistä välittää.





















Matkan lopuksi kiersimme Macquarie-lahden. Lahdelle johtaa mereltä kapea väylä, jolle rangaistusvangit antoivat nimen Hell’s Gate. Nimi kertoo siitä, mikä vankeja odotti tässä Britti-imperiumin synkimmässä kolkassa. Kävimme myös maissa Sarah Islandin vankilasaarella. Sen kerrotaan olleen julmimpia vankisiirtoloita maailmassa. Vankilasaarella ollessamme tuuli ja sade yltyivät tosi julmiksi, ja oli helppo eläytyä vankien kurjaan elämään. Oppaamme Tom – ammatiltaan näyttelijä – eläytyi rooliinsa niin, ettei edes huomannut vaakasuoraan piiskaavaa sadetta. Sarah-saaren vankila toimi veneveistämönä ja 1830-luvulla viimeinen siellä valmistettu vene päätyi Peruun asti – kymmenen vankikarkurin purjehtimana.











Palatessamme takaisin Hobartiin jouduimme ylittämään Strahanin itäpuolella olevan vuoristoalueen, jossa sijaitsee myös kuparikaivoksistaan tunnettu Queenstown. Alueella raivosi ukkosmyrsky, mikä sai pahoin myllerretyt kaivosalueet näyttämään entistä masentavammilta.

Ylitimme myös legendaarisen Franklin-joen, joka on Tasmanian vihreiden arvojen symboli. Franklinille järjestetään melonta- ja kumiveneretkiä, mutta lukuisat pakolliset kanto-osuudet ja nopeasti vaihtelevat sää- ja vesiolosuhteet tarkoittavat, että n. 110 km pitkän joen valloitus kestää yhdestä kolmeen viikkoon. Helpoimmillaankin Franklin-joki on erittäin vaativa melontakohde. Luonnonsuojelijat ja voimayhtiöt kävivät 1960-70 luvuilla kovan taistelun joen tulevaisuudesta ja lopulta se säilyi vapaana.

Maantien eteläpuolella oli South-West National Park: 150 kilometriä villiä, lähes asumatonta sademetsää aina Tasmanian etelärannikolle asti. Viimeisten vuorten jälkeen ilmasto muuttui jälleen kuivaksi ja kaikkialle levittäytyi ruskeaksi paahtuneita kukkuloita, joilta lampaat yrittivät löytää syötävää. Mieleen tuli ajatus, että länsiosien sadevesiä voisi kenties kanavoida tänne kuiviin itäosiin mutta vesi on tiukasti voimayhtiöiden hallussa. Hobartiin saavuimme illalla ja viimeisen yön vietimme tutussa majatalossa.











Aamulla ennen koneemme lähtöä ehdimme nousta vielä ihailemaan maisemaa 1240 metriä korkealta Mt.Wellingtonilta. Vuoren huipulla lämpötila oli 10 astetta viileämpi kuin alhaalla, ja yöllä satanut lumi viipyi vielä maassa.

Vastahakoisesti jätimme Tasmanian. Viikko on ehdottomasti liian lyhyt aika tutustua saaren upeaan luontoon. Päivämatkat olisi kannattanut pitää lyhyempinä: koska halusimme nähdä koko saaren viikossa, jouduimme ajamaan myös iltahämärissä, ja silloin kenenkään ei pitäisi ajaa Tasmaniassa. - Saari on täynnä wallabyjä, wombatteja ja opossumeja, jotka liikkuvat teiden varsilla illasta aamuun. Paikallisten autoilijoiden ajotyyli oli myös hyvin aggressiivinen: takapuskurissa roikkujia tuntui oleva jopa enemmän kuin Queenslandissa (road rage eli maantieraivo on Australiassa yleinen ilmiö). Ehkä pikku vuokra-automme ärsytti maastureiden, rekkojen ja ylitehoisten perheautojen kuljettajia... Onneksi liikenne oli kuitenkin vähäistä manner-Australiaan verrattuna.

Kotimatkalla katselimme lentokoneesta synkkiä savupilviä, jotka nousivat itärannikolta juuri niiltä seuduilta, joilla olimme liikkuneet vain muutamaa päivää aiemmin. Joka tapauksessa, jos lentolippumme olisivat olleet vaihdettavissa, olisimme viettäneet Tasmaniassa enemmän aikaa. Saarelle tulisimme mielellämme uudelleen, mutta se on kovin kaukana... – T&L









[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre576 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 799 )
Tasmania 3/4: Pohjois-Tasmania, Cradle Mountain ja Penguin 9.12.2006 
Ormiston sunnuntaina 17.12.2006

Seuraava aamu oli kaunis ja enteili lämmintä päivää. Lähdimme liikkeelle aikaisin, ajoimme pitkin itärannikkoa ja käännyimme St. Helensin pikkukaupungista kohti sisämaata päämääränä Cradle Mountainin kansallispuisto. Matka ei näyttänyt kovin pitkältä kartalla (reilut 300 km) ja ajattelimme selviävämme noin neljällä tunnilla, mutta suuri osa reitistä oli kiharaista vuoristotietä ja valokuvauskohteita oli paljon, joten aikaa menikin lähes kaksinkertainen määrä. Tienvarren maisemat kyllä palkitsivat vaivan. Ajoimme läpi vanhojen sademetsien, vehreitten ”alppilaaksojen” ja jylhien vuoristojen. Kuvauksellisten pikkukylien kohdalla oli suorastaan pakko pysähtyä kahville. Niityillä laidunsi runsaasti maitokarjaa ja lampaita.

Matkan varrella oli myös Tasmanian toinen suurehko kaupunki, Launceston, joka sijaitsee Tamar-joen suulla 50 kilometrin päässä pohjoisrannikosta. Meillä ei kuitenkaan ollut aikaa pysähtyä sinne, bongasimme nopeasti vain kauniin näköisen kaupungin ja ajoimme alas varmaan maailman jyrkintä katua.
































Cradle Mountainin alue on 161 000 hehtaarin kokoinen kansallispuisto, joka muodostuu kivikkoisista vuorista, korkeista metsistä, tuulisista nummista ja kirkkaista järvistä. Sitä hallitsee itse Cradle Mountain (”kehtovuori”), joka on saanut nimensä ulkomuodostaan. Alue on suosittu vaellus-ja retkeilykohde, jossa riittää helppokulkuisia ja eripituisia kävelypolkuja puolen tunnin piipahduksesta usean päivän vaellukseen. Luontoa suojellaan puistossa tarkasti. Liikkuminen on sallittu ainoastaan valmiilla poluilla ja herkimmille alueille on rakennettu usean kilometrinkin mittaisia kävelysiltoja ja pitkospolkuja.

Cradle Mountainin maisemat ovat häkellyttävä sekoitus Lappia, Irlantia ja Skotlannin Ylämaata. Kävellessämme laaksoon rakennettua siltaa pitkin illan suussa wombatit ja wallabyt hääräsivät omia touhujaan kaikessa rauhassa aivan jalkojemme juurella. Emme olisi hämmästyneet, jos kumpareen takaa olisi ilmestynyt dinosaurus – alueen palmut ovat perintöä jurassiselta aikakaudelta.



















Cradle Mountain lumosi meidät, mutta oli lähdettävä jatkamaan matkaa kohti pohjoisrannikkoa. Matka ei ollut kilometreissä kovin pitkä, mutta jälleen oli ylitettävä korkeat vuoret, joten matka oli hidasta. Auringonlaskun aikaan ajoimme henkeäsalpaavissa vuoristomaisemissa. Erityisesti jäi mieleen niityllä laiduntava kaunis valkoinen hevonen, joka tuli ystävällisesti tervehtimään meitä ja poseerasi auliisti auringonlaskua vasten Timon kameralle.

Illan jo pimettyä saavuimme meren rannalla olevaan viehättävään pieneen Penguin-nimiseen kaupunkiin. Majapaikkamme nimi kalskahti komealta: Grand Hotel Neptune. Huoneessa oli kuitenkin vain yksi huonekalu: sänky. Ainoa valonlähde oli kattoon ruuvattu 100 watin hehkulamppu ilman kupua. Väriskaala oli suoran ´70-luvulta: punaista, vihreää ja lilaa. Vessat ja suihkut olivat käytävällä, muita vieraita ei ollut tainnut käydä vuosiin. Kaikki oli äärimmäisen siistiä, henkilökunta ystävällistä, hinta vain 30 euroa kahdelta hengeltä – ja sänky oli hyvä.

Kaupunki on saanut nimensä siitä, että sen rannoilla asuu paljon pingviinejä, ja toivoimmekin näkevämme niitä. Mutta pingviinit tulevat esiin koloistaan vain öisin, ja ne ovat suojelun kohteita: niitä ei olisi saanut kuvata salamaa käyttäen. Pitkän päivän jälkeen Grand Hotellin sänky houkutteli enemmän kuin öinen pingviiniretki. – T&L















[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre397 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 739 )

<<nav_first <Edellinen | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | Seuraava> nav_last>>