Argentiina 4: Mendoza - viiniä ja vuoria 


Bussissa matkalla Mendozasta Santiagoon torstaina 8.3.2007

Matkustimme maanantai-iltana Buenos Airesista Mendozan viinikaupunkiin. Bussimme oli todellinen ”makuubussi”: Alakerran royal suitessa oli vain kuusi kuninkaallisen kokoista istuinta, jotka kääntyivät vuoteiksi (ks. kuvat edellinen raportti). Hymyilevä bussiemäntä tarjoili illallisen, aamiaisen ja siinä välissä viiniä ja sampanjaa. Yli tuhannen kilometrin matkan hinta oli n. 45 euroa/h, eli matka oli tosi halpa ”neljän tähden hotelliyö”.

Aamulla saavuimme hyvin levänneinä Mendozaan.Viininkorjuujuhlat olivat juuri päättyneet, mutta kävimme tutustumassa paikalliseen viininvalmistukseen. Mendozan alueella valmistetaan 70% Argentiinan mainioista viineistä; toivottavasti niitä löytyy myös Alkosta.







Eilen teimme kokopäiväretken Etelä-Amerikan korkeimman vuoren, Aconcaguan (6995m) maisemiin. Kävimme 4200 metrin korkeudessa; siellä kävely tuntui juoksulta, ja pienikin ylämäki sai meidät haukkomaan henkeämme. Ennen Perun Inca Trailia aiommekin pitää ”korkeanpaikanleiriä” vuoristomaisemissa. Matkan aikana oppaamme pälätti taukoamatta - vain espanjaksi. Tämäkään matkailun ammattilainen ei osannut sanaakaan englantia. Bussi oli puolillaan gringoja, joilta ilmeisen kiinnostava selostus meni harakoille. Turismi tuo Argentiinalle yhä enemmän rahaa, mutta se ei näy kansainvälisten turistien kohtelussa. Pakkotilanteessa meidän espanjan kielen taitomme koheneekin jatkuvasti.























Mendozasta halusimme lähettää postikortteja, mutta hanke meni mönkään. Miljoonakaupungissa myytiin postimerkkejä vain yhdessä ainoassa paikassa, pääpostissa, jossa oli sadan metrin jono joka luukulla. Postimonopoli voi täällä erinomaisesti. Kortteja olisi tietenkin saanut joka kioskista.

Mendoza on vilkas ja vehreä kaupunki, jonka läpi virtaa Andeilta tuleva Mendoza-joki. Löysimme sieltä todella mukava hostellin, joka oli täynnä reppumatkalaisia monesta maasta. Internetin käyttö oli ilmaista, ja pyykkikin tuli kätevästi (ja halvalla) pesetettyä. Kahden hengen huone suihkuineen ja aamiaisineen maksoi 17.50 euroa yö.





Nyt olemme istumabussissa matkalla Santiagoon. Kuuden tunnin matka sujuu mukavasti näinkin Andien vuoristomaisemia katsellen. Sää on jälleen upea ja ohitimme juuri Aconcaguan lumisena hohtavana huipun. Huomenna ollaankin toivon mukaan jo Perussa. Seuraava raportti sieltä. – T&L





















[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre475 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 730 )
Argentiina 3: Buenos Aires - tangoa ja tuloeroja 


Mendoza tiistaina 5.3.2007 (makuubussissa hyvin nukutun yön jälkeen)

Saavuimme lopulta Buenos Airesiin 28.3. noin kuudelta aamulla rättiväsyneinä vuorokauden mittaisesta matkustamisesta. Hotellimme nimi kuulosti jälleen kovin hienolta: Grand Hotel Hispano. Kyseessä oli kuitenkin vaatimaton, mutta viehättävä pieni hotelli aivan keskustassa; kahden hengen huone + kph 32 euroa.

Buenos Aires oli meille pieni pettymys. Kuvittelimme tulevamme kauniiseen merelliseen kaupunkiin, mutta ainoa veteen viittaava on maailman saastuneimmaksi mainittu joki, Rio de la Plata, joka sekin on näkymättömissä keskustan kaduilta. Kaupungissa ja sen ympäristössä on noin 16 miljoonaa asukasta ja autojakin on miljoonia. Valtava liikenne tukkii kadut eikä jalankulkijalla ole ihmisoikeuksia. Paikallisliikenteen dieselbussit puhaltavat karmeita savupilviä ja pitävät erityisen hirveää meteliä. Keskustassa on puistoja, kauniita pariisilaistyyppisiä bulevardeja ja hienoja kahviloita, ja toisaalta surkeita slummeja. Kaupungin hienoimman hotellin edessä kadulla pitää kotiaan perhe, jonka nuorimmainen on juuri oppinut kävelemään (sanotaan sosiaalitantoista Suomessa mitä tahansa, pienten lasten ei tarvitse Suomessa elää kadulla!).

























On todettava, että buenosairesilaiset ovat ihan eri maata kuin eteläargentiinalaiset. He ovat palvelualttiita, ystävällisiä ja hymyileväisiä, täällä jopa osataan englantia jonkin verran, eikä ravintoloissa tarvitse tilata sokkona ruokaa, ruokalistat kun ovat yleensä myös englanniksi. Kaupunkilaiset osaavat myös jonottaa kiltisti, päinvastoin kuin maalaisserkkunsa. Työpäivän päätteeksi loputtomat jonot kiemurtelevat bussipysäkeille.

Kansalaisten tuloerot ovat valtavat ja köyhyys näkyy kaikkialla. Argentiinan talous romahti vuonna 2001, peson arvo laski 70% mutta palkat säilyivät samoina, kuten myös velat. Lainoille vaadittiin lisävakuuksia ja monilta meni talo pakkohuutokaupassa. Kansa köyhtyi hetkessä ja huono tilanne jatkuu edelleen - itse asiassa se vain pahenee. Opettaja tienaa parisataa euroa kuukaudessa mutta pienikin talo maksaa satatuhatta euroa, eli yhtälö on mahdoton. Monet muuttavat Espanjaan parempien tienistien toivossa, mutta monet ovat myös vaipuneet epätoivoon. Kokonaiset, talonsa menettäneet perhet asuvat pahvilaatikoissa tai hökkelikylissä. Vanhoja autoja parsitaan kokoon rautalangalla mutta toisaalta kaduilla lipuu upeita mersuja ja maastureita.

Buenos Airesin tunnetuin nähtävyys on Recoletan hautausmaa, jonne muun muassa Eva Peron on haudattu. Hautausmaa on ympäröity korkealla muurilla ja siellä lepää vain kaupungin eliittiä. Suvut kilpailevat toinen toistaan hienommilla mausoleumeilla. Siellä on kiehtovaa kävellä ja katsella upeita veistoksia. Evita on haudattu Duarten sukuhautaan, jonka löytää helposti seuraamalla haudalle vaeltavaa väkijoukkoa. Juan Péron haudattiin Espanjaan mutta hänen ruumiinsa palautettiin Argentiinaan viime vuonna; lopullista hautapaikkaa mietitään.















Recoletan hautausmaan naapurissa on Museo Nacional de Bellas Artes, jossa on paitsi runsaasti argentiinalaista taidetta, hieno kokoelma eurooppalaista taidetta, erityisesti impressionistejä. Kävellessämme hautausmaalta taidemuseoon saatoimme tehdä näyteikkunaostoksia matkan varrella olevassa ekslusiivisessa kauppakeskuksessa. Vastaan tuli koirienkävelyttäjä, jolla oli hoidossaan kymmenkunta kallista rotukoiraa.

Teimme myös retken Pampakselle, suurelle karjatilalle, päivänä, jolloin Buenos Airesissa satoi valtavasti ja kaupungin liikenne oli sekaisin. Karjatilalla ei myrskyn takia ollut muita vieraita, ja neljän hengen ryhmämme sai nauttia erityisvieraanvaraisuudesta: herkullisesta ruoasta ja musiikki-ja tanssiohjelmasta. Seurueemme toinen pariskunta oli Meksikosta ja isäntä hihkui ja riemuitsi kuin Spede-show:n Speedy Gonzales. Ruokapöydässä hän kertoi meille seikkaperäisesti, miten tequilaa valmistetaan ja kuvaili herkullisia meksikolaisia ruokia.

Sade loppui sopivasti puolilta päivin ja pääsimme tutkimaan tiluksia ratsain. Leena oli ensi kertaa hevosen selässä, joten retki tuntui erityisen jännittävältä, varsinkin, kun aamupäivän rankkasade oli tuonut puoli metriä vettä peltotielle. Hevoset käyttäytyivät kuitenkin rauhallisesti, ja retki sujui mukavasti, paitsi että hevoset halusivat koko ajan napsia makupaloja tilan emännän kukkapensaista.













Buenos Airesissa soi tango kaikkialla. Kävimme katsomassa teatterissa tangomusikaalia, ja monissa kahviloissa ja kaduilla tanssitaan tangoa. Argentiinalainen tango on tietenkin vähän toinen juttu kuin suomalainen, mutta myös suomalainen tango tunnetaan täällä. Karjatilan laulava isäntä tiesi heti suomalaisen tangon, hän oli kuulemma kuullut erinomaisia suomalaisia tangolaulajia levyltä.





Argentiinassa ei myöskään voi ohittaa jalkapalloa. Paikallinen Sörkka, eli Boca, on kasvattanut joukkueessaan Boca Junior Diego Maradonan, ja jalkapallo on alueella todella kova juttu. Sunnuntaina kävimme Bocan stadionilla katsomassa, kun seura pelasi paikallisottelussa San Lorenzoa vastaan. Leena on viimeksi käynyt futismatsissa v.1960, mutta nyt oli pakko lähteä tutustumaan tähänkin kulttuuri-ilmiöön. Tunnelma stadionilla oli uskomaton. Ennen ottelua Bocan kannattajat uhkuivat taisteluhenkeä niin että täpötäysi stadion suorastaan pelotti. Yleisö kiehui, lauloi, hihkui ja karjui – heitä oli paljon kiinnostavampi seurata kuin itse ottelua. Kun vieraileva joukkue alkoi näyttää ylivoimaiselta, yleisö hiljeni ja masentui täysin – ottelu päättyi Bocan tappioon 0-3.
































Haaveenamme oli päästä täältä käsin käymään Iguazún putouksilla Argentiinan ja Brasilian rajalla, mutta matka osoittautui liian pitkäksi ja kalliiksi, ja päätimme jättää putoukset väliin. Eilen teimme juna- ja laivaretken kaupungin pohjoisrannikolle ja illalla lähdimme yöbussilla Mendozan viinikaupunkiin, jossa vietämme päivän viininkorjuujuhlissa ja jatkamme sitten takaisin Santiagoon. Bussi oli ihmeellinen: penkit muuttuivat sängyiksi, lipun hintaan kuului illallinen, aamiainen ja baaritarjoilu. Nukuimme paremmin kuin monissa hotelleissa. Perjantaina lennämme Santiagosta Limaan, Peruun. – T&L












[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre478 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 722 )
Argentiina 2: El Calafate ja El Chaltén - jäätiköitä ja vuoria 
Tiistaina 27.2.2007 bussissa matkalla Rio Gallegosiin

Tällä hetkellä meidän pitäisi istua lentokoneessa matkalla Buenos Airesiin. Sen sijaan istumme bussissa matkalla Rio Gallegosiin. Buenos Airesin huonon sään takia koko Aerolineas Argentinas on sekaisin. Meillä on edessämme 4 tunnin bussimatka ja lähes yhtä pitkä lento; Buenos Airesiin saavumme ehkä klo 04.00 aamulla. Tai sitten emme. On mahdotonta saada täsmällisiä tietoja yhdestäkään asiasta. Kansa esiintyy kovin itsevarmasti ja ”eurooppalaisesti”, mutta ainakin etelä-Argentiinassa vallitsee joskus entistä Neuvostoliittoa muistuttava meininki (jopa Ladoja näkyy).

Esimerkki: kaupassa valitset ostoksesi, jonotat ostoksesi tositetta, jonotat seuraavaksi kassalle ja lopuksi jonotat noutaaksesi ostoksesi maksukuittia vastaan. Toinen esimerkki: tänään aamuvarhaisella lähtiessämme El Chalténista jouduimme kävelemään reppuinemme kilometrikaupalla bussiasemalle, vaikka bussin reitti kulki hotellimme ohitse. Bussiin sai ilmoittautua vain lähtöpisteessä, koska siellä oli ainoa matkustajalista. Siis ei kuljettajalla, vaan tärkeän oloisella virkailijalla.

Argentiinassa kansa on tottunut käskyvaltaan. Kaikki onnistuu, jos esiintyy itsevarmasti ja etuilee häikäilemättömästi. Pyytämisen sijasta pitää käskeä kovalla äänellä. Jälleen esimerkki: Rio Gallegosin lentokentällä meille annettiin kupongit, joilla sai jotain juotavaa. Toivoimme olutta tai viiniä, mutta tarjoilijapoika kertoi, että saisimme vain kahvia tai teetä. Pyysimme tuoremehua (pahvitölkistä) mutta sitäkään ei saanut. Silloin vieressämme seisova, hyvin pukeutunut herra murahti jotain; tarjoilija yritti selittää mutta herra korotti äänensä. Poika hävisi takahuoneeseen ja palasi pian mukanaan vadillinen appelsiineja. Alta aikayksikön hän puristi meille suuret lasilliset aitoa tuoremehua.

(Tapahtumaan liittyi kiinnostava asia. Takanamme seisoi ryhmä englantilaisia, joiden nuori naisopas yritti saada heille samaa, aitoa tuoremehua. Tyttö ei onnistunut koska hän ehkä pyysi liian kiltisti (tai ehkä koska hän oli tyttö). Oli upeaa marssia englantilaisten ohitse lasiemme kera, mutta sitten huomasimme, että opastyttö joutui koville selittäessään, miksi hän ei saanut mehua mutta me saimme. Myös tarjoilijapoika oli allapäin, kun hänet nolattiin meidän gringojen edessä.)

No, joka tapauksessa: saavuimme El Calafateen perjantaina 23.2. Lago Argentina-järven rannalla sijaitseva entinen karjakaupunki on nykyään Patagonian jäätikkömatkailun keskus. Noin 80 km:n päässä on Parque Nacional los Glaciers –kansallispuisto, jossa sijaitsee mm. kuuluisa Morenon jäätikkö. Jäätiköitä tulevat ihailemaan ennen kaikkea Argentiinan raharikkaat, mutta nykyään alueella käy myös paljon ulkomaisia turisteja.

Ennen jäätikkömatkaa kävimme kiinnostavassa pikku museossa, jossa mm. kävi ilmi, että yli puolella argentiinalaisista on suonissaan intiaaniverta. Kun intiaanit alistettiin, syntyi suuri määrä mestitsejä, eli europidien ja intiaanien yhteisiä jälkeläisiä. Aihe on arka argentiinalaisille. (Chilessä mestitsejä on yli 90 prosenttia väestöstä ja asia tunnutaan hyväksyttävän paremmin.)

















Morenon jäätikkö on maineensa veroinen. Lähes 30 km:n pituinen ja 5-10 km:n levyinen jäävirta alkaa 1500 metrin korkeudesta ja päättyy 1300 metriä alempana. Jäätikkö etenee keskimäärin kaksi metriä päivässä ja laskee sata kilometriä pitkään, turkoosinvihreään Lago Argentinaan. Jäätikkö on satoja metrejä paksu, sen alaseinämä on 60-100 metriä korkea ja 5 km leveä. Vaikka jäätikkö etenee jatkuvasti, sen alaseinämä pysyy samalla tasolla. Syynä on, että siitä lohkeaa jatkuvasti mahtavia jäämassoja, jotka rojahtavat veteen valtavan metelin, kuohujen ja hyökyaaltojen kera. Tätä komeaa spektaakkelia tulevat turistit katsomaan ja kuvaamaan, eivätkä he pety. Onnistuimme näkemään Morenon aurinkoisena päivänä: sen värit vaihtelivat hohtavan valkoisesta kaikkiin mahdollisiin turkoosin sävyihin. Saimme todistaa useita jäämassojen romahduksia.



























Lauantaiaamuna matkustimme bussilla runsaan 200 km:n päähän El Chalténin vuoristokylään mahtavan Fitz Roy -vuoren juurelle. Näimme vuoren jo lentäessämme Punta Arenasiin ja halusimme tutkia sitä tarkemmin. 3405 metriä korkea pystysuora graniittitorni on maailman parhaiden alppinistien mekka. Vuori valloitettiin ensimmäisen kerran v.1952. Sen naapurivuori Cerro Torre on vieläkin haastavampi kiipeilykohde; sen 3100-metrinen, neulamainen huippu on paksun jääkerroksen peitossa. Vuorten valloitukseen eivät riitä paraskaan kunto ja taito, sääolosuhteet muuttuvat alituisesti ja niiden huipuilla riehuu yleensä myrskytuuli.

Bussimme saapuessa El Chalténiin vuoret olivat paksun pilviverhon peitossa. Lähdimme patikoimaan kolmen tunnin päässä sijaitsevalle jäätikölle, mutta sankka lumisade sai meidät perääntymään. Palasimme kylään, jossa paistoi aurinko ja jännitimme, näkisimmekö vuoria lainkaan.Yhtäkkiä pilviverho alkoi avautua kuin esirippu, ja siinä silmiemme edessä kohosi mahtava Fitz Roy ja sen teräväkärkiset naapurivuoret. Nousimme läheiselle pikkuvuorelle ja kiikaroimme pelottavan näköisiä graniittiseinämiä, joilla ehkä silläkin hetkellä roikkui kiipeilijöitä.





















Illalla Timo palkitsi itsensä potkupallon puolikkaan kokoisella pihvillä (6 euroa), Leenan tyytyessä kananrintaan. Kunnon eväitä tarvittiin: aamuvarhain, kun lähdimme paluumatkalle, emme vielä tienneet, että lentoliikenne oli sekaisin ja saapuisimme Buenos Airesiin vasta vuorokautta myöhemmin...- T&L




[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1126 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 711 )
Argentiina 1: Ushuaia, maailman eteläisin kaupunki 
El Calafate sunnuntaina 25.2.2007

Tiistai-iltana 20.2. saavuimme siis Fin del Mundon (”Maailman lopun”) kaupunkiin, Ushuaiaan. Kaupunki ei kylläkään näytä maailmanlopulta, vaan se sijaitsee ylväästi lumihuippuisten Andien kainalossa Beagle-kanaalin rannalla. Kanaali sai nimensä laivasta, jolla Charles Darwin teki tutkimusmatkan Patagoniaan 1830-luvulla. Myös laivan kapteenin Fitzroyn nimi elää edelleen: Mt Fitz Roy, jonka näimme lennolla Punta Arenasiin, on maailman vaikuttavimpia vuoria (yritämme nähdä sen lähempääkin).

Ushuaia perustettiin 1880-luvulla vankisiirtolaksi, ja siitä kasvoi merkittävä satamakaupunki, jonka kautta kulki kultaa, puutavaraa, villaa ja kalaa. Panaman kanava ja villan hinnan romahdus köyhdyttivät tämänkin kaupungin.



















Turismi on tuonut vaurauden takaisin Ushuaiaan. Trendikkäät, varakkaat ja hyvinhuolletun näköiset city-shackletonit lähtevät ”tutkimusmatkalle” Etelämantereelle Ushuaian satamasta, ja lähes päivittäin jokin suuri maailmanympärimatkalla oleva risteilyalus poikkeaa kaupungin satamassa. Etelämantereen matka olisi kiinnostanut kieltämättä meitäkin (olimmehan vain noin tuhannen kilometrin päässä), mutta äkkilähtöhinta, ”vain” 3000 euroa ei sopinut meidän budjettiimme.

Punta Arenasissa piti ostaa pipo ja sormikkaat, täällä Etelämantereelta puhalsi jäätävä tuuli ja oli ostettava vielä pitkät kalsarit. Sen jälkeen olikin hyvä lähteä tutustumaan jyrkkään rinteeseen rakennettuun kaupunkiin, joka tuntui olevan täynnä majoituspaikkoja, viihtyisiä ravintoloita ja lahjatavarakauppoja.

Ensimmäisen päivän odotetuin kohteemme oli laivaretki pingviiniyhdyskuntaa katsomaan. Emme onnistuneet näkemään pingviinejä Tasmaniassa emmekä Uudessa Seelannissa, mutta nyt meidän odotuksemme palkittiin. 30 kilometrin päässä kaupungista Beagle-kanaalin saaressa asuu kesäisin tuhatkunta 40-70 -senttisiä Magellanin pingviiniä, jotka talveksi muuttavat pohjoisemmaksi. Katamaraanialuksemme ajoi varovasti saaren rantaan, ja pingviinit saapuivat uteliaasti katsomaan meitä. Siinä sitten tuijotimme toisiamme - me ihmiset ainakin ihastuneina, pingviineistä ei ehkä voi sanoa samaa. Ehkä ne vähän ihmettelivät hölmösti pällisteleviä ihmiskasvoja ja kameroita ja jatkoivat sitten omaa puuhasteluaan.

Matkalla pingviinisaarelle ohitimme merileijonien ja hylkeiden asuttamat saaret. Tuoksu oli tuttu jo Tasmaniasta. Valtava merileijonauros karjahteli naarailleen kuin urosleijona viidakossa. Uros on viisi kertaa naarasta suurempi, ja sillä on usea 10-15 naaraan haaremi. Kun naaraat ovat raskaana, uros siirtyy seuraavan haaremin kimppuun, jopa Brasilian rannikolle asti.























Seuraavana päivänä teimme kävelyretken Tulimaan kansallispuiston ikimetsässä. Kaikkialla vilisi kaneja, ja taivaalla kaartelivat kondorikotkat. Euroopasta tuodut kanit ovat Etelä-Patagoniassa varsinainen maanvaiva, kuten myös Kanadasta tuodut majavat.

















Illalliseksi söimme avotulen loimussa paahdettua Patagonian lammasta, Mendozan (Malbec) punaviinin kera. Argentiinalainen ruoka on herkullista eikä rasita Suomen hintoihin tottuneen matkaajan kukkaroa (sen sijaan vyötäröä kylläkin): herkkupäivällinen huippuviineineen maksaa 10-12 euroa. Poistuessamme ravintolasta noin klo 22 se alkoi juuri täyttyä argentiinalaisista lapsiperheistä. Täkäläisen kaavan mukaan jälkiruoka tilataan puolenyön aikoihin.





Perjantaina 23.2. hyvästelimme hellyttävän ystävällisen isäntäväkemme monin poskipusuin ja lensimme tuhatkunta kilometriä pohjoiseen El Calafateen katsomaan maailman kenties kuuluisimpia jäätiköitä. Niistä lisää seuraavasssa raportissa. – T&L








[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre566 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 752 )
Chile 2: Punta Arenas ja bussimatka Ushuaiaan 
Ushuaia perjantaina 23.2.2007

Etukäteen olimme lukeneet, että Punta Arenas on sunnuntaisin kuollut kaupunki. Paitsi kuollut, kaupunki oli myös kylmä ja leveillä kaduilla puhalsi jäätävä viima, joka sai meidät miettimään, miksi ihmeessä olimme täällä. Goretex-puvuin, villapaidoin, pipoin ja sormikkain varustautuneina uskaltauduimme kuitenkin tutkimaan ympäristöä.









Magellanin salmella meri myllersi, ja tuuli oli viedä meidät mennessään. Teimme pitkän kävelyretken ja ihmettelimme kaupunkisuunnittelua: rannalla oli vierekkäin sulassa sovussa kalliita omakotitaloja, teollisuusrakennuksia ja rähjäisiä hökkeleitä. Kaupungin keskusta sen sijaan on avarasti rakennettu, ja siellä on monia kauniita ja kalliita huviloita, jotka ovat peräisin 1800- ja 1900-lukujen vaihteen kukoistavalta villateollisuuden ajalta. Värikkään Puerto Monttin jälkeen Punta Arenas vaikutti suorastaan ikävältä.









Ennen Panaman kanavan valmistumista kaupunki oli myös tärkeä etappisatama mannerten välisessä laivaliikenteessä. Laivaliikenteen väheneminen hiljensi kaupungin talouselämää huomattavasti.

Matkaoppaan mukaan kaupungissa on näkemisen arvoinen hautausmaa, ja suunnistimmekin sinne. Rinteeseen rakennettu nekropolis kertoi heti, että ihmiset eivät ole tasa-arvoisia kuoleman jälkeenkään. Mäen päällä kohosi komeita rikkaiden sukujen mausoleumeja ja alempana oli ”tavallisten” vainajien kerrostaloja, joissa jokaisella hautalokerolla oli yksilöllisesti koristeltu näyteikkuna.







Maanantai oli ihmeen tehokas päivä. Varasimme lentoliput Argentiinan jäätiköille, postitimme paketin Suomeen, lähetimme paljon sähköpostia, pesetimme pyykin ja teimme kokopäiväretken Patagonian ensimmäisen espanjalaissiirtokunnan raunioille. Puerto Hambreen v.1542 perustetun siirtokunnan kaikki 300 asukasta kuolivat nälkään ja kylmään, kaukana Espanjan auringosta.

Samalla retkellä patikoimme Laguna Parrillarin kansallispuiston ikimetsässä, johon mm. Jacques Cousteau aikoinaan ihastui. Monet metsän kasveista ovat peräisin dinosaurusten aikakaudelta. Metsässä lymyilee mm. lukuisia Patagonian puumia, joita emme onneksemme tavanneet. Ketun tosin tapasimme, harmaan ja harmittoman.



























Tiistai-aamuna meitä odotti 11 tunnin köröttäminen bussissa etelään Tulimaahan (Tierra del Fuego). Matka kulki ensin itään halki laajojen Patagonian lakeuksien. Vasemmalla avautui silmänkantamaton ruohomeri, oikealla myrskyävä Magellanin salmi. Ylitimme salmen keikkuvalla lautalla ja puskimme etelään maisemissa, jotka muistuttivat Australian sisämaata, tai ehkäpä USA:n preerioita. Välillä lännestä tuivertava tuuli oli kaataa koko bussin. Loputtomalta tuntuvan matkan katkaisi tullitarkastus Argentiinan rajalla. Komeat Pääsiäissaaren leimamme tekivät suuren vaikutuksen passintarkastajiin.



































Karjatilojen, kukkuloiden ja ruohoaavikoiden jälkeen tulimmekin yhtäkkiä Andeille. Ylitimme vuoriston eteläisimmän hännännipukan huikean solan kautta, ja pitkän alamäen lopuksi edessämme avautui Beagle-kanaali ja maailman eteläisin kaupunki, Ushuaia. Majoituimme omaan pieneen mummonmökkiin perhehostellin pihan perälle. Ystävällinen vanha emäntä toi meille kassillisen aamiaistarvikkeita ja kertoi espanjaksi paljon asioita, joista onnistuimme ymmärtämään osan ja arvaamaan loput. – T&L












[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre720 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 711 )

<<nav_first <Edellinen | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | Seuraava> nav_last>>