Valiaikatiedote Cochabamba, Bolivia 20.3.2007 
Anteeksi pitka hiljaisuus. Olemme seikkailleet Bolivian eramaassa, internetin ja puhelinyhteyksien ulottumattomissa. Nyt huilaamme pari paivaa La Pazissa, missa toivon mukaan voimme paivittaa kotisivumme. Tulossa on raportteja ja valokuvia Perun ja Bolivian luonnosta ja ihmisista. Olemme nahneet ja kokeneet hienoja asioita! Rankkaakin on ollut, mutta hyvin menee. - T&L

[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre648 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 968 )
Peru 1: Pikakäynti Limassa 
Lima, Peru lauantaina 10.3.2007









Lensimme Limaan eilen, perjantaina ja jatkamme huomenna matkaa lentäen Arequipaan, runsas 1000 kilometriä etelään Limasta. Emme siis ole ehtineet kovin paljon nähdä 7 700 000 asukkaan kaupunkia, mutta olemme yllättyneet positiivisesti siitä, mitä olemme nähneet. Etukäteen kuvittelimme saapuvamme rähjäiseen ja likaiseen kaupunkiin, jossa varkaat yrittävät kilpaa ryöstää tavaroitamme (reissun varrella tapaamamme turistit olivat meitä varoitelleet). Totuus näyttäisi olevan toisenlainen.

Hostellimme on Mirafloresin alueella, jota opaskirja suositteli turvallisemmaksi kuin keskustaa. Alue näyttää paremman väen asuma-alueelta, jossa ystävälliset, hampaisiin asti aseistetut poliisit pitävät yllä katurauhaa ja tervehtivät hymyillen ohikulkijoita. Pääkadun ruuhkassa torvet soivat, ja täpötäysien bussien ”sisäänheittäjät” roikkuvat ikkunoista kalastaen lisää matkustajia omaan bussiinsa. Joka toinen auto on taksi, joko virallinen tai villi. Taksien mallit vaihtelevat ruosteisista amerikanraudoista ´60-luvun kuplavolkkareihin.









Löysimme tuloiltanamme itsepalvelupesulan, jossa ”autoservicio” tarkoitti sitä, että kantoi pyykkipussin itse paikalle. Ystävällinen hoitaja laskosti puhtaan pyykin valmiiksi kahdessa tunnissa (hinta 3 euroa). Naapurin hieno, pankin näköinen palvelupesula olisi veloittanut pyykistämme moninkertaisen hinnan.

Alueellamme on myös monenlaisia pikku pajoja, joissa tehdään lähes mitä vain. Lyhennytimme kangaskassin liian pitkät kantokahvat Silviolla, joka kyltissään mainosti korjaavansa kaikkea mahdollista sähkölaitteista sukkahousuihin. Silvion kaltaisia monitaitureita kaivattaisiin Suomessakin.

Tänään kävimme tutustumassa Perun kansallismuseoon, jonka laajoista kokoelmista saa erinomaisen kuvan Perun uskomattomasta muinaisesta historiasta. Museokierros oli antoisa, tosin viimeisellä arkeologisella osastolla aloimme tuntea ruukkuähkyn ensimmäisiä oireita.







Liman keskustassa herätti huomiota uskomaton siisteys verrattuna vaikkapa Buenos Airesiin, jonka roskaisuus oli häiritsevää. Ilma on pakokaasuista harmaa mutta kadut ovat kuin lakaisuauton jäljiltä. Vanhan keskustan rakennukset ovat hyväkuntoisia ja aukioiden arkkitehtuuri on säilytetty yhtenäisenä (esim. Santiagon hienon keskusaukion tyylin rikkoi pari modernia betonirakennusta). Keskustassa oli tosin vähän liiankin siistiä: sieltä puuttuivat katumuusikot ja -taiteilijat, myös terassiravintoloita oli vähän. Katusoittajien sijasta meteliä pitivät torviinsa nojaavat autoilijat.

Perulaisten suhtautuminen gringoihin on hyvin ystävällistä. He ottavat mielellään kontaktia vieraaseen ja ovat kiinnostuneita. Kävelykadun varrella olevan kasinon turvamies toivotti meille lämpimästi ja aidosti hymyillen (englanniksi) ”hyvää onnea kaikessa, mitä maassamme teette”.

Ravintoloiden ruokalistat tuntuvat monipuolisemmilta kuin Chilessä tai Argentiinassa, viini tosin on huomattavasti kalliimpaa. Maistoimme myös paikallista perulaista viinia, joka ei ollut kovin hyvää. Intialaista ravintolaa emme valitettavasti täältäkään löytäneet, mutta kiinalaisia näimme useita, samoin italialaisia. Kiinalaiset ovat läsnä muutenkin, mm. hostellimme lähistöllä on valtava Market Wong, jossa leipä- ja lihatiskit ovat yhtä monipuolisia kuin Stockmannin Herkussa.





























Tässä oli siis ensivaikutelmiamme Perusta. Huomenna lähdemme tutustumaan Arequipan ympäristöön, mm. maailman syvimpään kanjoniin. Seuraavan kolmen viikon aikana tarkoitus on käydä myös Boliviassa ja Atacaman erämaassa. Tänään kuitenkin päätimme, ettemme patikoi Inca Trailia. Viiden päivän retki lohkaisisi liian ison palan lyhyestä ajastamme täällä. Nyt on myös sadekausi ja reitti saattaa olla mutainen, eikä maisemiakaan ehkä näe pilvien läpi. Machu Picchun haluamme joka tapauksessa nähdä. – T&L

PS. Arequipa 12.3.2007. Jos tulevat raportit ovat tylsiä, syynä saattaa olla päätöksemme viettää maljaton maaliskuu. Nimittäin pienikin alkoholimäärä voi aiheuttaa yllätyksiä korkeassa ilmanalassa. Eilen emme juoneet tippaakaan viiniä tai olutta, mutta silti aamulla oli lievästi krapulainen olo ohuessa ilmassa nukutun yön jälkeen. Kostean illallisen jälkeen saattaisi edessä olla pikainen paluu merenpinnan tasolle. Ostimme apteekista lääkettä korkean paikan sairauteen, eli vuoristotautiin, mutta tehokas kotikonsti on juoda kokateetä, jota täällä tarjoillaan kaikkialla.


[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre419 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3.1 / 857 )
Argentiina 4: Mendoza - viiniä ja vuoria 


Bussissa matkalla Mendozasta Santiagoon torstaina 8.3.2007

Matkustimme maanantai-iltana Buenos Airesista Mendozan viinikaupunkiin. Bussimme oli todellinen ”makuubussi”: Alakerran royal suitessa oli vain kuusi kuninkaallisen kokoista istuinta, jotka kääntyivät vuoteiksi (ks. kuvat edellinen raportti). Hymyilevä bussiemäntä tarjoili illallisen, aamiaisen ja siinä välissä viiniä ja sampanjaa. Yli tuhannen kilometrin matkan hinta oli n. 45 euroa/h, eli matka oli tosi halpa ”neljän tähden hotelliyö”.

Aamulla saavuimme hyvin levänneinä Mendozaan.Viininkorjuujuhlat olivat juuri päättyneet, mutta kävimme tutustumassa paikalliseen viininvalmistukseen. Mendozan alueella valmistetaan 70% Argentiinan mainioista viineistä; toivottavasti niitä löytyy myös Alkosta.







Eilen teimme kokopäiväretken Etelä-Amerikan korkeimman vuoren, Aconcaguan (6995m) maisemiin. Kävimme 4200 metrin korkeudessa; siellä kävely tuntui juoksulta, ja pienikin ylämäki sai meidät haukkomaan henkeämme. Ennen Perun Inca Trailia aiommekin pitää ”korkeanpaikanleiriä” vuoristomaisemissa. Matkan aikana oppaamme pälätti taukoamatta - vain espanjaksi. Tämäkään matkailun ammattilainen ei osannut sanaakaan englantia. Bussi oli puolillaan gringoja, joilta ilmeisen kiinnostava selostus meni harakoille. Turismi tuo Argentiinalle yhä enemmän rahaa, mutta se ei näy kansainvälisten turistien kohtelussa. Pakkotilanteessa meidän espanjan kielen taitomme koheneekin jatkuvasti.























Mendozasta halusimme lähettää postikortteja, mutta hanke meni mönkään. Miljoonakaupungissa myytiin postimerkkejä vain yhdessä ainoassa paikassa, pääpostissa, jossa oli sadan metrin jono joka luukulla. Postimonopoli voi täällä erinomaisesti. Kortteja olisi tietenkin saanut joka kioskista.

Mendoza on vilkas ja vehreä kaupunki, jonka läpi virtaa Andeilta tuleva Mendoza-joki. Löysimme sieltä todella mukava hostellin, joka oli täynnä reppumatkalaisia monesta maasta. Internetin käyttö oli ilmaista, ja pyykkikin tuli kätevästi (ja halvalla) pesetettyä. Kahden hengen huone suihkuineen ja aamiaisineen maksoi 17.50 euroa yö.





Nyt olemme istumabussissa matkalla Santiagoon. Kuuden tunnin matka sujuu mukavasti näinkin Andien vuoristomaisemia katsellen. Sää on jälleen upea ja ohitimme juuri Aconcaguan lumisena hohtavana huipun. Huomenna ollaankin toivon mukaan jo Perussa. Seuraava raportti sieltä. – T&L





















[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre547 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 863 )
Argentiina 3: Buenos Aires - tangoa ja tuloeroja 


Mendoza tiistaina 5.3.2007 (makuubussissa hyvin nukutun yön jälkeen)

Saavuimme lopulta Buenos Airesiin 28.3. noin kuudelta aamulla rättiväsyneinä vuorokauden mittaisesta matkustamisesta. Hotellimme nimi kuulosti jälleen kovin hienolta: Grand Hotel Hispano. Kyseessä oli kuitenkin vaatimaton, mutta viehättävä pieni hotelli aivan keskustassa; kahden hengen huone + kph 32 euroa.

Buenos Aires oli meille pieni pettymys. Kuvittelimme tulevamme kauniiseen merelliseen kaupunkiin, mutta ainoa veteen viittaava on maailman saastuneimmaksi mainittu joki, Rio de la Plata, joka sekin on näkymättömissä keskustan kaduilta. Kaupungissa ja sen ympäristössä on noin 16 miljoonaa asukasta ja autojakin on miljoonia. Valtava liikenne tukkii kadut eikä jalankulkijalla ole ihmisoikeuksia. Paikallisliikenteen dieselbussit puhaltavat karmeita savupilviä ja pitävät erityisen hirveää meteliä. Keskustassa on puistoja, kauniita pariisilaistyyppisiä bulevardeja ja hienoja kahviloita, ja toisaalta surkeita slummeja. Kaupungin hienoimman hotellin edessä kadulla pitää kotiaan perhe, jonka nuorimmainen on juuri oppinut kävelemään (sanotaan sosiaalitantoista Suomessa mitä tahansa, pienten lasten ei tarvitse Suomessa elää kadulla!).

























On todettava, että buenosairesilaiset ovat ihan eri maata kuin eteläargentiinalaiset. He ovat palvelualttiita, ystävällisiä ja hymyileväisiä, täällä jopa osataan englantia jonkin verran, eikä ravintoloissa tarvitse tilata sokkona ruokaa, ruokalistat kun ovat yleensä myös englanniksi. Kaupunkilaiset osaavat myös jonottaa kiltisti, päinvastoin kuin maalaisserkkunsa. Työpäivän päätteeksi loputtomat jonot kiemurtelevat bussipysäkeille.

Kansalaisten tuloerot ovat valtavat ja köyhyys näkyy kaikkialla. Argentiinan talous romahti vuonna 2001, peson arvo laski 70% mutta palkat säilyivät samoina, kuten myös velat. Lainoille vaadittiin lisävakuuksia ja monilta meni talo pakkohuutokaupassa. Kansa köyhtyi hetkessä ja huono tilanne jatkuu edelleen - itse asiassa se vain pahenee. Opettaja tienaa parisataa euroa kuukaudessa mutta pienikin talo maksaa satatuhatta euroa, eli yhtälö on mahdoton. Monet muuttavat Espanjaan parempien tienistien toivossa, mutta monet ovat myös vaipuneet epätoivoon. Kokonaiset, talonsa menettäneet perhet asuvat pahvilaatikoissa tai hökkelikylissä. Vanhoja autoja parsitaan kokoon rautalangalla mutta toisaalta kaduilla lipuu upeita mersuja ja maastureita.

Buenos Airesin tunnetuin nähtävyys on Recoletan hautausmaa, jonne muun muassa Eva Peron on haudattu. Hautausmaa on ympäröity korkealla muurilla ja siellä lepää vain kaupungin eliittiä. Suvut kilpailevat toinen toistaan hienommilla mausoleumeilla. Siellä on kiehtovaa kävellä ja katsella upeita veistoksia. Evita on haudattu Duarten sukuhautaan, jonka löytää helposti seuraamalla haudalle vaeltavaa väkijoukkoa. Juan Péron haudattiin Espanjaan mutta hänen ruumiinsa palautettiin Argentiinaan viime vuonna; lopullista hautapaikkaa mietitään.















Recoletan hautausmaan naapurissa on Museo Nacional de Bellas Artes, jossa on paitsi runsaasti argentiinalaista taidetta, hieno kokoelma eurooppalaista taidetta, erityisesti impressionistejä. Kävellessämme hautausmaalta taidemuseoon saatoimme tehdä näyteikkunaostoksia matkan varrella olevassa ekslusiivisessa kauppakeskuksessa. Vastaan tuli koirienkävelyttäjä, jolla oli hoidossaan kymmenkunta kallista rotukoiraa.

Teimme myös retken Pampakselle, suurelle karjatilalle, päivänä, jolloin Buenos Airesissa satoi valtavasti ja kaupungin liikenne oli sekaisin. Karjatilalla ei myrskyn takia ollut muita vieraita, ja neljän hengen ryhmämme sai nauttia erityisvieraanvaraisuudesta: herkullisesta ruoasta ja musiikki-ja tanssiohjelmasta. Seurueemme toinen pariskunta oli Meksikosta ja isäntä hihkui ja riemuitsi kuin Spede-show:n Speedy Gonzales. Ruokapöydässä hän kertoi meille seikkaperäisesti, miten tequilaa valmistetaan ja kuvaili herkullisia meksikolaisia ruokia.

Sade loppui sopivasti puolilta päivin ja pääsimme tutkimaan tiluksia ratsain. Leena oli ensi kertaa hevosen selässä, joten retki tuntui erityisen jännittävältä, varsinkin, kun aamupäivän rankkasade oli tuonut puoli metriä vettä peltotielle. Hevoset käyttäytyivät kuitenkin rauhallisesti, ja retki sujui mukavasti, paitsi että hevoset halusivat koko ajan napsia makupaloja tilan emännän kukkapensaista.













Buenos Airesissa soi tango kaikkialla. Kävimme katsomassa teatterissa tangomusikaalia, ja monissa kahviloissa ja kaduilla tanssitaan tangoa. Argentiinalainen tango on tietenkin vähän toinen juttu kuin suomalainen, mutta myös suomalainen tango tunnetaan täällä. Karjatilan laulava isäntä tiesi heti suomalaisen tangon, hän oli kuulemma kuullut erinomaisia suomalaisia tangolaulajia levyltä.





Argentiinassa ei myöskään voi ohittaa jalkapalloa. Paikallinen Sörkka, eli Boca, on kasvattanut joukkueessaan Boca Junior Diego Maradonan, ja jalkapallo on alueella todella kova juttu. Sunnuntaina kävimme Bocan stadionilla katsomassa, kun seura pelasi paikallisottelussa San Lorenzoa vastaan. Leena on viimeksi käynyt futismatsissa v.1960, mutta nyt oli pakko lähteä tutustumaan tähänkin kulttuuri-ilmiöön. Tunnelma stadionilla oli uskomaton. Ennen ottelua Bocan kannattajat uhkuivat taisteluhenkeä niin että täpötäysi stadion suorastaan pelotti. Yleisö kiehui, lauloi, hihkui ja karjui – heitä oli paljon kiinnostavampi seurata kuin itse ottelua. Kun vieraileva joukkue alkoi näyttää ylivoimaiselta, yleisö hiljeni ja masentui täysin – ottelu päättyi Bocan tappioon 0-3.
































Haaveenamme oli päästä täältä käsin käymään Iguazún putouksilla Argentiinan ja Brasilian rajalla, mutta matka osoittautui liian pitkäksi ja kalliiksi, ja päätimme jättää putoukset väliin. Eilen teimme juna- ja laivaretken kaupungin pohjoisrannikolle ja illalla lähdimme yöbussilla Mendozan viinikaupunkiin, jossa vietämme päivän viininkorjuujuhlissa ja jatkamme sitten takaisin Santiagoon. Bussi oli ihmeellinen: penkit muuttuivat sängyiksi, lipun hintaan kuului illallinen, aamiainen ja baaritarjoilu. Nukuimme paremmin kuin monissa hotelleissa. Perjantaina lennämme Santiagosta Limaan, Peruun. – T&L












[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre562 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 865 )
Argentiina 2: El Calafate ja El Chaltén - jäätiköitä ja vuoria 
Tiistaina 27.2.2007 bussissa matkalla Rio Gallegosiin

Tällä hetkellä meidän pitäisi istua lentokoneessa matkalla Buenos Airesiin. Sen sijaan istumme bussissa matkalla Rio Gallegosiin. Buenos Airesin huonon sään takia koko Aerolineas Argentinas on sekaisin. Meillä on edessämme 4 tunnin bussimatka ja lähes yhtä pitkä lento; Buenos Airesiin saavumme ehkä klo 04.00 aamulla. Tai sitten emme. On mahdotonta saada täsmällisiä tietoja yhdestäkään asiasta. Kansa esiintyy kovin itsevarmasti ja ”eurooppalaisesti”, mutta ainakin etelä-Argentiinassa vallitsee joskus entistä Neuvostoliittoa muistuttava meininki (jopa Ladoja näkyy).

Esimerkki: kaupassa valitset ostoksesi, jonotat ostoksesi tositetta, jonotat seuraavaksi kassalle ja lopuksi jonotat noutaaksesi ostoksesi maksukuittia vastaan. Toinen esimerkki: tänään aamuvarhaisella lähtiessämme El Chalténista jouduimme kävelemään reppuinemme kilometrikaupalla bussiasemalle, vaikka bussin reitti kulki hotellimme ohitse. Bussiin sai ilmoittautua vain lähtöpisteessä, koska siellä oli ainoa matkustajalista. Siis ei kuljettajalla, vaan tärkeän oloisella virkailijalla.

Argentiinassa kansa on tottunut käskyvaltaan. Kaikki onnistuu, jos esiintyy itsevarmasti ja etuilee häikäilemättömästi. Pyytämisen sijasta pitää käskeä kovalla äänellä. Jälleen esimerkki: Rio Gallegosin lentokentällä meille annettiin kupongit, joilla sai jotain juotavaa. Toivoimme olutta tai viiniä, mutta tarjoilijapoika kertoi, että saisimme vain kahvia tai teetä. Pyysimme tuoremehua (pahvitölkistä) mutta sitäkään ei saanut. Silloin vieressämme seisova, hyvin pukeutunut herra murahti jotain; tarjoilija yritti selittää mutta herra korotti äänensä. Poika hävisi takahuoneeseen ja palasi pian mukanaan vadillinen appelsiineja. Alta aikayksikön hän puristi meille suuret lasilliset aitoa tuoremehua.

(Tapahtumaan liittyi kiinnostava asia. Takanamme seisoi ryhmä englantilaisia, joiden nuori naisopas yritti saada heille samaa, aitoa tuoremehua. Tyttö ei onnistunut koska hän ehkä pyysi liian kiltisti (tai ehkä koska hän oli tyttö). Oli upeaa marssia englantilaisten ohitse lasiemme kera, mutta sitten huomasimme, että opastyttö joutui koville selittäessään, miksi hän ei saanut mehua mutta me saimme. Myös tarjoilijapoika oli allapäin, kun hänet nolattiin meidän gringojen edessä.)

No, joka tapauksessa: saavuimme El Calafateen perjantaina 23.2. Lago Argentina-järven rannalla sijaitseva entinen karjakaupunki on nykyään Patagonian jäätikkömatkailun keskus. Noin 80 km:n päässä on Parque Nacional los Glaciers –kansallispuisto, jossa sijaitsee mm. kuuluisa Morenon jäätikkö. Jäätiköitä tulevat ihailemaan ennen kaikkea Argentiinan raharikkaat, mutta nykyään alueella käy myös paljon ulkomaisia turisteja.

Ennen jäätikkömatkaa kävimme kiinnostavassa pikku museossa, jossa mm. kävi ilmi, että yli puolella argentiinalaisista on suonissaan intiaaniverta. Kun intiaanit alistettiin, syntyi suuri määrä mestitsejä, eli europidien ja intiaanien yhteisiä jälkeläisiä. Aihe on arka argentiinalaisille. (Chilessä mestitsejä on yli 90 prosenttia väestöstä ja asia tunnutaan hyväksyttävän paremmin.)

















Morenon jäätikkö on maineensa veroinen. Lähes 30 km:n pituinen ja 5-10 km:n levyinen jäävirta alkaa 1500 metrin korkeudesta ja päättyy 1300 metriä alempana. Jäätikkö etenee keskimäärin kaksi metriä päivässä ja laskee sata kilometriä pitkään, turkoosinvihreään Lago Argentinaan. Jäätikkö on satoja metrejä paksu, sen alaseinämä on 60-100 metriä korkea ja 5 km leveä. Vaikka jäätikkö etenee jatkuvasti, sen alaseinämä pysyy samalla tasolla. Syynä on, että siitä lohkeaa jatkuvasti mahtavia jäämassoja, jotka rojahtavat veteen valtavan metelin, kuohujen ja hyökyaaltojen kera. Tätä komeaa spektaakkelia tulevat turistit katsomaan ja kuvaamaan, eivätkä he pety. Onnistuimme näkemään Morenon aurinkoisena päivänä: sen värit vaihtelivat hohtavan valkoisesta kaikkiin mahdollisiin turkoosin sävyihin. Saimme todistaa useita jäämassojen romahduksia.



























Lauantaiaamuna matkustimme bussilla runsaan 200 km:n päähän El Chalténin vuoristokylään mahtavan Fitz Roy -vuoren juurelle. Näimme vuoren jo lentäessämme Punta Arenasiin ja halusimme tutkia sitä tarkemmin. 3405 metriä korkea pystysuora graniittitorni on maailman parhaiden alppinistien mekka. Vuori valloitettiin ensimmäisen kerran v.1952. Sen naapurivuori Cerro Torre on vieläkin haastavampi kiipeilykohde; sen 3100-metrinen, neulamainen huippu on paksun jääkerroksen peitossa. Vuorten valloitukseen eivät riitä paraskaan kunto ja taito, sääolosuhteet muuttuvat alituisesti ja niiden huipuilla riehuu yleensä myrskytuuli.

Bussimme saapuessa El Chalténiin vuoret olivat paksun pilviverhon peitossa. Lähdimme patikoimaan kolmen tunnin päässä sijaitsevalle jäätikölle, mutta sankka lumisade sai meidät perääntymään. Palasimme kylään, jossa paistoi aurinko ja jännitimme, näkisimmekö vuoria lainkaan.Yhtäkkiä pilviverho alkoi avautua kuin esirippu, ja siinä silmiemme edessä kohosi mahtava Fitz Roy ja sen teräväkärkiset naapurivuoret. Nousimme läheiselle pikkuvuorelle ja kiikaroimme pelottavan näköisiä graniittiseinämiä, joilla ehkä silläkin hetkellä roikkui kiipeilijöitä.





















Illalla Timo palkitsi itsensä potkupallon puolikkaan kokoisella pihvillä (6 euroa), Leenan tyytyessä kananrintaan. Kunnon eväitä tarvittiin: aamuvarhain, kun lähdimme paluumatkalle, emme vielä tienneet, että lentoliikenne oli sekaisin ja saapuisimme Buenos Airesiin vasta vuorokautta myöhemmin...- T&L




[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1270 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 841 )

<<nav_first <Edellinen | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | Seuraava> nav_last>>