LinkitLensimme sunnuntaina Limasta n.1000 kilometriä etelään, Arequipaan, joka sijaitsee 2600 metrin korkeudessa vehreässä laaksossa kolmen 6000-metrisen tulivuoren vartioimana. Miljoonakaupunki on perustettu v.1540, ja se on Perun toiseksi tärkein kaupunki. Arequipaa sanotaan myös valkoiseksi kaupungiksi, koska sen keskustan kauniit siirtomaatyyliset rakennukset on tehty sillar-nimisestä vulkaanisesta kivestä, joka hohtaa valkoisena auringonpaisteessa.
Monet valkoisen kaupungin rakennuksista ovat pakokaasujen harmaannuttamia. Liikennettä on valtavasti ja torvet soivat taukoamatta. Täällä jalankulkijalla on, mikäli mahdollista, vieläkin vähäisempi arvo kuin Argentiinassa. Kadun ylittäjällä on oltava 360 asteen näkökenttä, mutta silti pieni vikkelä taksi saattaa yllättää selän takaa. Kaupungin autoista vähintään 90% on takseja ja niillä kulkee kaikki: sekä ihmiset että tavarat. Erään pikkutaksin katolla komeili ruumisarkku!
Plaza de Armas, Arequipan keskusaukio, on harvinaisen kaunis ja yhtenäinen siirtomaatyylinen aukio. Sen toisessa päässä oleva komea katedraali kärsi suuria vahinkoja vuonna 2001 maanjäristyksessä: toinen sen torneista kaatui ja toinenkin kallistui uhkaavasti. Seuraavana vuonna kirkko oli kuitenkin jo korjattu entiselleen.
Kaupunki oli oiva paikka totutella korkeaan ilmanalaan. Ohuempi ilma aiheutti meille vähän päänsärkyä ja sydämentykytystä ensimmäisenä päivänä, mutta jo seuraavana päivänä olo oli parempi. Olemme kyllä varautuneet edessä olevia vuoristoseutuja varten ostamalla apteekista saatavaa lääkettä vuoristotautia varten. Kokateetä juomme jatkuvasti mutta kahvista olemme myös luopuneet (alkoholin ohella).
Kaupunki kaupungin sisällä Arequipan keskustassa on usean korttelin kokoinen korkealla muurilla ympäröity Santa Catalinan luostari. Luostari perustettiin v.1580 rikkaiden espanjalaisten perheiden tyttärille. Nämä eivät kuitenkaan halunneet luopua maallisista elämäntavoistaan ja kurinpalautuksena luostari suljettiin kokonaan muulta yhteiskunnalta. V. 1970 se avattiin uudelleen, ja nykyään yleisö voi käydä tutustumassa tähän arkkitehtonisesti monipuoliseen ”pikkukaupunkiin”.
Myös Arequipan kaupunki oli silmiinpistävän siisti ja turvallinen. Vieläkään emme siis ole nähneet sitä likaa ja epärehellisyyttä (ehkä tässä kohtaa on paras panna sormet ristiin), josta meitä on varoiteltu. Ihmiset ovat joskus suorastaan liikuttavan ystävällisiä. Murkkuikäinen koulutyttö riemastui tavatessaan suomalaisia (hänen koulussaan kuulemma oli suomalainen tyttö) ja halusi haastatella meitä oikein kirjallisesti. Hän osasi englantia yhtä vähän kuin me espanjaa, mutta haastattelu vain syntyi.
Tiistaina lähdimme kaksipäiväiselle retkelle katsomaan maailman syvintä kanjonia, Colca-kanjonia. Bussi kiipesi serpentiiniteitä aina 4900 metrin korkeuteen, yli 3000 metriä syvän kanjonin reunalle. Sieltä aukeni komea maisema alas Colcan laaksoon, jossa sijaitsi pieni yöpymiskaupunkimme Chivay (3600 metrin korkeudessa). Valtavaa kanjonia katsellessa menivät mittasuhteet täysin sekaisin.
Chivaysta osa retkeläisistä lähti uimaan kuumille lähteille, mutta me lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Lämpötila oli noin 10 astetta ja satoi vettä. Chivayn kaupunki näytti elävän hyvin perinteisesti: naiset olivat pukeutuneet koristeellisiin perulaisasuihin ja vuorten rinteille pengerrettyjen peltojen viljely oli (turismin lisäksi) tärkein elinkeino. Suomalaisellekin tutun näköisiä perunapeltoja oli paljon ja näytti olevan perunan istutusaika. Perussa viljellään kuulemma 2000 eri perunalajiketta. Hotellimme oli siisti mutta karu ja kylmä. Kuumaa vettä tuli riittävästi, mikä Perussa ei ole itsestäänselvyys.
Iltaa vietimme ravintolassa, jossa meille tarjottiin paikallisia herkkuja perulaisen tanssin ja musiikin säestyksellä. Tarjolla oli mm. alpakkaa (maistui vähän lampaalle mutta oli pehmeämpää) ja marsun lihaa (hyvää, sanoi Timo).
Seuraavana aamuna aikaisin jatkoimme matkaa katsomaan itse kanjonia ja sen reunoilla liiteleviä kondorikotkia. Sää oli kirkas ja aurinkoinen, joten odotimme innokkaasti matkaa. Ylhäällä kanjonin reunoilla roikkui kuitenkin paksu pilviverho, joten paksussa sumussa emme nähneet kanjonia emmekä kondoreitakaan. Onneksi kuitenkin hieman alempana oli kirkasta ja saimme seurata useita kondoreita, jotka olivat laskeutuneet metsästämään kirkkaampiin maisemiin. Saatoimme myös kurkistaa sieltä kanjonin syvyyksiin, missä kohisi villi mutta melontakelpoisen näköinen Colca-joki (kosket näköjään luokkaa 2-5).
Vuorten rinteillä ja ylängöillä laidunsi suuria alpakka-, vicuna- ja laamalaumoja, joista perulaiset saavat villaa ja lihaa. Vicuna on laaman sukuinen eläin, jonka villa on erityisen arvokasta. Joka toinen vuosi siitä keritään 250g villaa. Vicunan villasta tehty huivi maksaa 140 dollaria ja shaali 1200 dollaria. Alpakkaa perulaisnaiset esittelivät mielellään turisteille. Eläin hymyilikin niin vetoavasti, että Leena päätti, ettei koskaan enää syö alpakan lihaa. Timo teki leikillisen ostotarjouksen laama-vauvasta mutta kauhistunut omistajatar kieltäytyi jyrkästi myymästä ”beibiään”.
Perulaisten kauniit (ja halvat) alpakka-neuleet villitsivät meidät täysin, niin että meidän oli lähetettävä vielä yksi paketti Suomeen. Oli jopa ilo ostaa käsitöitä kun tiesi, että rahat menivät suoraan tekijöiden taskuihin. Paketin lähettäminen Arequipan postista oli taas melkoinen seikkailu; laatikko ja teippi piti hakea lähikaupoista ja aseistettu vartija antoi ohjeita paketin oikeaan teippaamiseen. Vihdoin kuitenkin saimme paketin lähtemään. Saa sitten nähdä, koska paketti on perillä: virkailija varoitti, että lähetys kestää kauan. (Edellinen ennätys on 6,5 kuukautta – Malesiasta Suomeen).
Nyt jatkamme siis matkaa etelään. Aikomuksemme on kiertää pohjoisen Chilen ja Atacaman erämaan kautta Boliviaan ja takaisin Peruun. –T&L
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1534 views ) | permalink |
( 3 / 465 )Anteeksi pitka hiljaisuus. Olemme seikkailleet Bolivian eramaassa, internetin ja puhelinyhteyksien ulottumattomissa. Nyt huilaamme pari paivaa La Pazissa, missa toivon mukaan voimme paivittaa kotisivumme. Tulossa on raportteja ja valokuvia Perun ja Bolivian luonnosta ja ihmisista. Olemme nahneet ja kokeneet hienoja asioita! Rankkaakin on ollut, mutta hyvin menee. - T&L
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1202 views ) | permalink |
( 3 / 1788 )Lima, Peru lauantaina 10.3.2007
Lensimme Limaan eilen, perjantaina ja jatkamme huomenna matkaa lentäen Arequipaan, runsas 1000 kilometriä etelään Limasta. Emme siis ole ehtineet kovin paljon nähdä 7 700 000 asukkaan kaupunkia, mutta olemme yllättyneet positiivisesti siitä, mitä olemme nähneet. Etukäteen kuvittelimme saapuvamme rähjäiseen ja likaiseen kaupunkiin, jossa varkaat yrittävät kilpaa ryöstää tavaroitamme (reissun varrella tapaamamme turistit olivat meitä varoitelleet). Totuus näyttäisi olevan toisenlainen.
Hostellimme on Mirafloresin alueella, jota opaskirja suositteli turvallisemmaksi kuin keskustaa. Alue näyttää paremman väen asuma-alueelta, jossa ystävälliset, hampaisiin asti aseistetut poliisit pitävät yllä katurauhaa ja tervehtivät hymyillen ohikulkijoita. Pääkadun ruuhkassa torvet soivat, ja täpötäysien bussien ”sisäänheittäjät” roikkuvat ikkunoista kalastaen lisää matkustajia omaan bussiinsa. Joka toinen auto on taksi, joko virallinen tai villi. Taksien mallit vaihtelevat ruosteisista amerikanraudoista ´60-luvun kuplavolkkareihin.
Löysimme tuloiltanamme itsepalvelupesulan, jossa ”autoservicio” tarkoitti sitä, että kantoi pyykkipussin itse paikalle. Ystävällinen hoitaja laskosti puhtaan pyykin valmiiksi kahdessa tunnissa (hinta 3 euroa). Naapurin hieno, pankin näköinen palvelupesula olisi veloittanut pyykistämme moninkertaisen hinnan.
Alueellamme on myös monenlaisia pikku pajoja, joissa tehdään lähes mitä vain. Lyhennytimme kangaskassin liian pitkät kantokahvat Silviolla, joka kyltissään mainosti korjaavansa kaikkea mahdollista sähkölaitteista sukkahousuihin. Silvion kaltaisia monitaitureita kaivattaisiin Suomessakin.
Tänään kävimme tutustumassa Perun kansallismuseoon, jonka laajoista kokoelmista saa erinomaisen kuvan Perun uskomattomasta muinaisesta historiasta. Museokierros oli antoisa, tosin viimeisellä arkeologisella osastolla aloimme tuntea ruukkuähkyn ensimmäisiä oireita.
Liman keskustassa herätti huomiota uskomaton siisteys verrattuna vaikkapa Buenos Airesiin, jonka roskaisuus oli häiritsevää. Ilma on pakokaasuista harmaa mutta kadut ovat kuin lakaisuauton jäljiltä. Vanhan keskustan rakennukset ovat hyväkuntoisia ja aukioiden arkkitehtuuri on säilytetty yhtenäisenä (esim. Santiagon hienon keskusaukion tyylin rikkoi pari modernia betonirakennusta). Keskustassa oli tosin vähän liiankin siistiä: sieltä puuttuivat katumuusikot ja -taiteilijat, myös terassiravintoloita oli vähän. Katusoittajien sijasta meteliä pitivät torviinsa nojaavat autoilijat.
Perulaisten suhtautuminen gringoihin on hyvin ystävällistä. He ottavat mielellään kontaktia vieraaseen ja ovat kiinnostuneita. Kävelykadun varrella olevan kasinon turvamies toivotti meille lämpimästi ja aidosti hymyillen (englanniksi) ”hyvää onnea kaikessa, mitä maassamme teette”.
Ravintoloiden ruokalistat tuntuvat monipuolisemmilta kuin Chilessä tai Argentiinassa, viini tosin on huomattavasti kalliimpaa. Maistoimme myös paikallista perulaista viinia, joka ei ollut kovin hyvää. Intialaista ravintolaa emme valitettavasti täältäkään löytäneet, mutta kiinalaisia näimme useita, samoin italialaisia. Kiinalaiset ovat läsnä muutenkin, mm. hostellimme lähistöllä on valtava Market Wong, jossa leipä- ja lihatiskit ovat yhtä monipuolisia kuin Stockmannin Herkussa.
Tässä oli siis ensivaikutelmiamme Perusta. Huomenna lähdemme tutustumaan Arequipan ympäristöön, mm. maailman syvimpään kanjoniin. Seuraavan kolmen viikon aikana tarkoitus on käydä myös Boliviassa ja Atacaman erämaassa. Tänään kuitenkin päätimme, ettemme patikoi Inca Trailia. Viiden päivän retki lohkaisisi liian ison palan lyhyestä ajastamme täällä. Nyt on myös sadekausi ja reitti saattaa olla mutainen, eikä maisemiakaan ehkä näe pilvien läpi. Machu Picchun haluamme joka tapauksessa nähdä. – T&L
PS. Arequipa 12.3.2007. Jos tulevat raportit ovat tylsiä, syynä saattaa olla päätöksemme viettää maljaton maaliskuu. Nimittäin pienikin alkoholimäärä voi aiheuttaa yllätyksiä korkeassa ilmanalassa. Eilen emme juoneet tippaakaan viiniä tai olutta, mutta silti aamulla oli lievästi krapulainen olo ohuessa ilmassa nukutun yön jälkeen. Kostean illallisen jälkeen saattaisi edessä olla pikainen paluu merenpinnan tasolle. Ostimme apteekista lääkettä korkean paikan sairauteen, eli vuoristotautiin, mutta tehokas kotikonsti on juoda kokateetä, jota täällä tarjoillaan kaikkialla.
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1131 views ) | permalink |
( 3.1 / 1662 )
Bussissa matkalla Mendozasta Santiagoon torstaina 8.3.2007
Matkustimme maanantai-iltana Buenos Airesista Mendozan viinikaupunkiin. Bussimme oli todellinen ”makuubussi”: Alakerran royal suitessa oli vain kuusi kuninkaallisen kokoista istuinta, jotka kääntyivät vuoteiksi (ks. kuvat edellinen raportti). Hymyilevä bussiemäntä tarjoili illallisen, aamiaisen ja siinä välissä viiniä ja sampanjaa. Yli tuhannen kilometrin matkan hinta oli n. 45 euroa/h, eli matka oli tosi halpa ”neljän tähden hotelliyö”.
Aamulla saavuimme hyvin levänneinä Mendozaan.Viininkorjuujuhlat olivat juuri päättyneet, mutta kävimme tutustumassa paikalliseen viininvalmistukseen. Mendozan alueella valmistetaan 70% Argentiinan mainioista viineistä; toivottavasti niitä löytyy myös Alkosta.
Eilen teimme kokopäiväretken Etelä-Amerikan korkeimman vuoren, Aconcaguan (6995m) maisemiin. Kävimme 4200 metrin korkeudessa; siellä kävely tuntui juoksulta, ja pienikin ylämäki sai meidät haukkomaan henkeämme. Ennen Perun Inca Trailia aiommekin pitää ”korkeanpaikanleiriä” vuoristomaisemissa. Matkan aikana oppaamme pälätti taukoamatta - vain espanjaksi. Tämäkään matkailun ammattilainen ei osannut sanaakaan englantia. Bussi oli puolillaan gringoja, joilta ilmeisen kiinnostava selostus meni harakoille. Turismi tuo Argentiinalle yhä enemmän rahaa, mutta se ei näy kansainvälisten turistien kohtelussa. Pakkotilanteessa meidän espanjan kielen taitomme koheneekin jatkuvasti.
Mendozasta halusimme lähettää postikortteja, mutta hanke meni mönkään. Miljoonakaupungissa myytiin postimerkkejä vain yhdessä ainoassa paikassa, pääpostissa, jossa oli sadan metrin jono joka luukulla. Postimonopoli voi täällä erinomaisesti. Kortteja olisi tietenkin saanut joka kioskista.
Mendoza on vilkas ja vehreä kaupunki, jonka läpi virtaa Andeilta tuleva Mendoza-joki. Löysimme sieltä todella mukava hostellin, joka oli täynnä reppumatkalaisia monesta maasta. Internetin käyttö oli ilmaista, ja pyykkikin tuli kätevästi (ja halvalla) pesetettyä. Kahden hengen huone suihkuineen ja aamiaisineen maksoi 17.50 euroa yö.
Nyt olemme istumabussissa matkalla Santiagoon. Kuuden tunnin matka sujuu mukavasti näinkin Andien vuoristomaisemia katsellen. Sää on jälleen upea ja ohitimme juuri Aconcaguan lumisena hohtavana huipun. Huomenna ollaankin toivon mukaan jo Perussa. Seuraava raportti sieltä. – T&L
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1097 views ) | permalink |
( 3 / 1652 )
Mendoza tiistaina 5.3.2007 (makuubussissa hyvin nukutun yön jälkeen)
Saavuimme lopulta Buenos Airesiin 28.3. noin kuudelta aamulla rättiväsyneinä vuorokauden mittaisesta matkustamisesta. Hotellimme nimi kuulosti jälleen kovin hienolta: Grand Hotel Hispano. Kyseessä oli kuitenkin vaatimaton, mutta viehättävä pieni hotelli aivan keskustassa; kahden hengen huone + kph 32 euroa.
Buenos Aires oli meille pieni pettymys. Kuvittelimme tulevamme kauniiseen merelliseen kaupunkiin, mutta ainoa veteen viittaava on maailman saastuneimmaksi mainittu joki, Rio de la Plata, joka sekin on näkymättömissä keskustan kaduilta. Kaupungissa ja sen ympäristössä on noin 16 miljoonaa asukasta ja autojakin on miljoonia. Valtava liikenne tukkii kadut eikä jalankulkijalla ole ihmisoikeuksia. Paikallisliikenteen dieselbussit puhaltavat karmeita savupilviä ja pitävät erityisen hirveää meteliä. Keskustassa on puistoja, kauniita pariisilaistyyppisiä bulevardeja ja hienoja kahviloita, ja toisaalta surkeita slummeja. Kaupungin hienoimman hotellin edessä kadulla pitää kotiaan perhe, jonka nuorimmainen on juuri oppinut kävelemään (sanotaan sosiaalitantoista Suomessa mitä tahansa, pienten lasten ei tarvitse Suomessa elää kadulla!).
On todettava, että buenosairesilaiset ovat ihan eri maata kuin eteläargentiinalaiset. He ovat palvelualttiita, ystävällisiä ja hymyileväisiä, täällä jopa osataan englantia jonkin verran, eikä ravintoloissa tarvitse tilata sokkona ruokaa, ruokalistat kun ovat yleensä myös englanniksi. Kaupunkilaiset osaavat myös jonottaa kiltisti, päinvastoin kuin maalaisserkkunsa. Työpäivän päätteeksi loputtomat jonot kiemurtelevat bussipysäkeille.
Kansalaisten tuloerot ovat valtavat ja köyhyys näkyy kaikkialla. Argentiinan talous romahti vuonna 2001, peson arvo laski 70% mutta palkat säilyivät samoina, kuten myös velat. Lainoille vaadittiin lisävakuuksia ja monilta meni talo pakkohuutokaupassa. Kansa köyhtyi hetkessä ja huono tilanne jatkuu edelleen - itse asiassa se vain pahenee. Opettaja tienaa parisataa euroa kuukaudessa mutta pienikin talo maksaa satatuhatta euroa, eli yhtälö on mahdoton. Monet muuttavat Espanjaan parempien tienistien toivossa, mutta monet ovat myös vaipuneet epätoivoon. Kokonaiset, talonsa menettäneet perhet asuvat pahvilaatikoissa tai hökkelikylissä. Vanhoja autoja parsitaan kokoon rautalangalla mutta toisaalta kaduilla lipuu upeita mersuja ja maastureita.
Buenos Airesin tunnetuin nähtävyys on Recoletan hautausmaa, jonne muun muassa Eva Peron on haudattu. Hautausmaa on ympäröity korkealla muurilla ja siellä lepää vain kaupungin eliittiä. Suvut kilpailevat toinen toistaan hienommilla mausoleumeilla. Siellä on kiehtovaa kävellä ja katsella upeita veistoksia. Evita on haudattu Duarten sukuhautaan, jonka löytää helposti seuraamalla haudalle vaeltavaa väkijoukkoa. Juan Péron haudattiin Espanjaan mutta hänen ruumiinsa palautettiin Argentiinaan viime vuonna; lopullista hautapaikkaa mietitään.
Recoletan hautausmaan naapurissa on Museo Nacional de Bellas Artes, jossa on paitsi runsaasti argentiinalaista taidetta, hieno kokoelma eurooppalaista taidetta, erityisesti impressionistejä. Kävellessämme hautausmaalta taidemuseoon saatoimme tehdä näyteikkunaostoksia matkan varrella olevassa ekslusiivisessa kauppakeskuksessa. Vastaan tuli koirienkävelyttäjä, jolla oli hoidossaan kymmenkunta kallista rotukoiraa.
Teimme myös retken Pampakselle, suurelle karjatilalle, päivänä, jolloin Buenos Airesissa satoi valtavasti ja kaupungin liikenne oli sekaisin. Karjatilalla ei myrskyn takia ollut muita vieraita, ja neljän hengen ryhmämme sai nauttia erityisvieraanvaraisuudesta: herkullisesta ruoasta ja musiikki-ja tanssiohjelmasta. Seurueemme toinen pariskunta oli Meksikosta ja isäntä hihkui ja riemuitsi kuin Spede-show:n Speedy Gonzales. Ruokapöydässä hän kertoi meille seikkaperäisesti, miten tequilaa valmistetaan ja kuvaili herkullisia meksikolaisia ruokia.
Sade loppui sopivasti puolilta päivin ja pääsimme tutkimaan tiluksia ratsain. Leena oli ensi kertaa hevosen selässä, joten retki tuntui erityisen jännittävältä, varsinkin, kun aamupäivän rankkasade oli tuonut puoli metriä vettä peltotielle. Hevoset käyttäytyivät kuitenkin rauhallisesti, ja retki sujui mukavasti, paitsi että hevoset halusivat koko ajan napsia makupaloja tilan emännän kukkapensaista.
Buenos Airesissa soi tango kaikkialla. Kävimme katsomassa teatterissa tangomusikaalia, ja monissa kahviloissa ja kaduilla tanssitaan tangoa. Argentiinalainen tango on tietenkin vähän toinen juttu kuin suomalainen, mutta myös suomalainen tango tunnetaan täällä. Karjatilan laulava isäntä tiesi heti suomalaisen tangon, hän oli kuulemma kuullut erinomaisia suomalaisia tangolaulajia levyltä.
Argentiinassa ei myöskään voi ohittaa jalkapalloa. Paikallinen Sörkka, eli Boca, on kasvattanut joukkueessaan Boca Junior Diego Maradonan, ja jalkapallo on alueella todella kova juttu. Sunnuntaina kävimme Bocan stadionilla katsomassa, kun seura pelasi paikallisottelussa San Lorenzoa vastaan. Leena on viimeksi käynyt futismatsissa v.1960, mutta nyt oli pakko lähteä tutustumaan tähänkin kulttuuri-ilmiöön. Tunnelma stadionilla oli uskomaton. Ennen ottelua Bocan kannattajat uhkuivat taisteluhenkeä niin että täpötäysi stadion suorastaan pelotti. Yleisö kiehui, lauloi, hihkui ja karjui – heitä oli paljon kiinnostavampi seurata kuin itse ottelua. Kun vieraileva joukkue alkoi näyttää ylivoimaiselta, yleisö hiljeni ja masentui täysin – ottelu päättyi Bocan tappioon 0-3.
Haaveenamme oli päästä täältä käsin käymään Iguazún putouksilla Argentiinan ja Brasilian rajalla, mutta matka osoittautui liian pitkäksi ja kalliiksi, ja päätimme jättää putoukset väliin. Eilen teimme juna- ja laivaretken kaupungin pohjoisrannikolle ja illalla lähdimme yöbussilla Mendozan viinikaupunkiin, jossa vietämme päivän viininkorjuujuhlissa ja jatkamme sitten takaisin Santiagoon. Bussi oli ihmeellinen: penkit muuttuivat sängyiksi, lipun hintaan kuului illallinen, aamiainen ja baaritarjoilu. Nukuimme paremmin kuin monissa hotelleissa. Perjantaina lennämme Santiagosta Limaan, Peruun. – T&L
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1286 views ) | permalink |
( 2.9 / 1683 )<<nav_first <Edellinen | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | Seuraava> nav_last>>