Ympyrä sulkeutuu 
Tuusula lauantaina 28.4.2007

Kotona ollaan ja sauna lämpiää. Maailmankierto-ympyrä sulkeutui vasta Helsinki-Vantaa lentoaseman kiitoradan päässä, kun paluureittimme lopulta leikkasi lähtöreitin kanssa. Lähdimme kaakkoon ja palasimme lounaasta.

Viimeisellä etapilla Finnairin lentoemännät hemmottelivat meidät täysin, mutta kestimme sen urheasti.

Pian alkaa armoton kuvasavotta. Seuratkaa sivuja, kuvia tulee lähipäivinä paljon, alkaen Peru 2:sta.

Hauskaa vappua, ja kiitos mielenkiinnostanne matkaamme kohtaan!

- Timo ja Leena




[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre480 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 788 )
Mietteitä Madridissa matkan viimeisenä iltana 

Madrid perjantaina 27.4.2007

Torstaina Madrid oli edelleen Euroopan kylmin ja sateisin paikka. Vietimme iltapäivän Thyssen-Bornemiszan taidemuseossa, jonka mittaamattoman arvokkaat kokoelmat keskiajan uskonnollisesta taiteesta Cezannen, Rubensin ja Monet´n (vain esimerkkejä mainitaksemme) kautta moderniin taiteeseen, tarjosivat mahtavan taidehistorian peruskurssin kertauksen. Tänään jatkoimme harjoituksia Reina Sofian espanjalaisen nykytaiteen museossa. Museo tarjosi loistavat kokoelmat esim. Picasson, Dalin ja Mirón töitä. Todella vaikuttava oli Picasson maalaus Guernica, joka yksinään hallitsi kokonaista suurta salia. Eilen tuli kuluneeksi 70 vuotta Guernican kaupungin pommituksesta.

Tänään on siis matkamme viimeinen ilta, mikä on saanut meidät miettimään kokemaamme. Olemme olleet onnekkaita, koska emme ole kokeneet suuria vaikeuksia. Meitä ei ole edelleenkään ryöstetty, matkatavaramme eivät ole kadonneet, olemme pysyneet terveinä emmekä ole katkoneet jäseniämme liikkuessamme paljon vaikeissakin maastoissa. Emme ole edes liukastuneet suihkussa monilukuisten majapaikkojen liukkaissa kylpyammeissa (mikä lienee ollut reissumme suurimpia riskejä).

Mitä olemme oppineet?

- Ennen kaikkea kärsivällisyyttä.
Tällaista matkaa ei voisi tehdä, jos jokaisesta vastoinkäymisestä, väärästä informaatiosta, huonosta kohtelusta yms. ottaisi pulttia. Esimerkiksi: Paketin lähettämiseen menee puoli päivää; jonoissa edessämme etuillaan; kolmen tähden hotellissa ei tule kuumaa vettä; ruoka on ihan jotain muuta kuin mitä luuli tilanneensa; pääsymaksu mielenkiintoiseen kohteeseen on ulkomaalaisille tuplat kalliimpi; bussi ei syystä tai toisesta lähdekään aikataulun mukaan; kukaan ei osaa tai halua antaa pienintäkään neuvoa englanniksi; kadun yli ei uskalla mennä edes vihreän valon palaessa; lentokenttä- tai tullivirkailijat kiristävät keksityillä maksuilla...

- Ihmisrotu on ainoa rotu maailmassa.
Elää voi monella eri tavalla - oikein.

- Suuren köyhyyden näkeminen Etelä-Amerikassa on saanut arvioimaan länsimaisen ihmisen elämäntapoja uudella tavalla. Kun katsoo, kuinka bolivialainen perheenisä rapsuttaa elantoa pesemättömälle suurperheelleen muutaman sadan neliön pellosta, miettii pakostakin, missä länsimaailmassa mennään.

- Monessa erilaisessa maassa käytyämme voimme vain aidosti todeta oikeaksi kliseen, että Suomi on hyvä maa ja Eurooppa on hieno paikka asua.(Tällä reissulla lähin vertailukelpoinen paikka on ollut Uusi-Seelanti.)

Mitä olemme Suomesta kaivanneet?

- Tietysti läheisiä, ystäviä ja tuttuja, ruisleipää, lihapullia, silliä, saunaa, puhdasta luontoa yms. Ja näiden lisäksi:

- Pussilakanoita.
Emme ole nähneet pussilakanoita Suomesta lähdön jälkeen. Öisin herätessämme lakanaan pahasti sotkeutuneena ihmettelemme ärtyneinä, miksei niin yksinkertainen keksintö ole käytössä kaikkialla.

- Itsepalvelukahviloita.
Miten kätevästi ja nopeasti suomalaisen huoltoaseman baarista voi itse valita haluamansa näköisen sämpylän, voileivän yms. ja kaataa itse ihan tavallisen kupin kahvia, maksaa kassaan ostoksensa ja tyydyttää nälkänsä nopeasti.

Maailmalla välipalan saaminen ei koskaan käy nopeasti: Ensin odotat tarjoilijaa (olemme usein huomanneet olevamme näkymättömiä ravintolaan tullessamme). Kun tarjoilija (useimmiten mies) vihdoin suostuu huomaamaan sinut, et voi tilata yksinkertaisesti "kahvia", vaan sinun on tiedettävä, millaisen kahvin haluat. Lisäksi sinun on tunnettava ao. maan termistöt. Esim. espresso on Australiassa short black. Long black taas on noin kolmen desin kuppi kitkerää väkivahvaa myrkkyä. Madridissa espresson tilaaminen on onnenkauppaa: joskus saat ihan oikean espresson, joskus ranskalaisen maitokahvin. Cappuccinoja on yhtä monta versiota kuin on kahviloitakin. Tavallista suomalaista kahvia muistuttavaa versiota et saa mistään. Sämpylän tilaaminen on vielä jännittävämpää - tuleeko se kylmänä, paahdettuna vai rasvassa tiristettynä..? - Joka tapauksessa joudut odottamaan kauan, ennen kuin pääset täyttämään nälkäistä vatsaasi! (Espanjassa on muuten keksitty ilmiö nimeltä liikkumaton jono. Keksintö on viety menestyksekkäästi mm. Argentiinaan.)

- Suomalaisia TV-uutisia, joissa uutisoidaan myös muun maailman tapahtumista.

- Suomalaista aamiaista.
Uuden hotellin aamiaispöytään mennessämme emme koskaan tiedä, pitäisikö ottaa omat juustot mukaan, jos pöydässä on vain hilloa ja valkoista leipää.

-Järkeviä ruokailuaikoja.
Esim. Espanjassa päivällistä saa vasta kello 21:n jälkeen - meidän vatsamme vaatisi ruokaa jo aikaisemmin. Sitten yöllä ei tule uni, kun ylitäysi vatsaparka voihkii.

- Hiljaisuutta ja yksityisyyttä.
Jatkuva kovaääninen puheenpälätys ja kaikenlainen kakofonia on joskus ottanut hermoon (vaikka se kuinka kuuluisi maan tapoihin).

- Huomaavaista tupakointia.
Suomessa tupakoitsijat ottavat muutkin ihmiset huomioon. Espanjankielisessä maailmassa tupakoidaan kaikkialla, ja savut puhalletaan suoraan naapurin silmiin vaikkapa nettikahviloissa.

-Teemu tietokonenikkaria.
Tietokoneemme hajoaminen Boliviassa oli meille tosi iso harmi. Emme enää pystyneet käsittelemään kuvia lainkaan, ja tekstien kirjoittaminen nettikahviloissa oli usein hankalaa. Esim. ääkkösten teko kopio-ja-liimaa -menetelmällä on hidasta puuhaa - kokeilkaapa vain, suomen kielessä on uskomattoman paljon ä-kirjaimia! Kielimuuri esti meitä kääntymästä paikallisten tietokoneliikkeiden puoleen, joten Leenan poikaa Teemua olisi tarvittu.

Saimmeko matkustamisesta tarpeeksemme?

Emme missään tapauksessa. Nyt on hyvä tulla kotiin ja sulatella kokemuksia. Mutta matkamme on kylvänyt runsaasti uusien matkojen siemeniä. Etelä-Amerikassa on vielä paljon nähtävää. Uusi-Seelanti ja Tahitin saaret on tutkittava tarkemmin. Afrikka on kokonaan kokematta, saimme sieltä hienoja raportteja nuorilta reppumatkalaisilta.

Maailma on täynnä hienoja paikkoja ja mielenkiintoisia ihmisiä. Matka on maksanut meille hyvän perheauton hinnan - mutta auton arvo alenee, tämän matkan kokemusten arvo säilyy ja kasvaa korkoa lopun elämää. Kun matkakokemukset pystyy vielä nettipäiväkirjan kautta jakamaan ystävien kanssa, matka saa uutta lisäarvoa. Itse asiassa tämä on internet-aikakauden hienoimpia puolia. Olemme toki lähettäneet myös paljon ihan tavallisia postikortteja, ja palautteesta päätellen sellaisen saaminen lämmittää ihmisiä tänäkin päivänä.

Joskus nettisivujen tekeminen on ollut lähes kokopäivätyötä. Ison raportin julkaiseminen teksteineen ja kuvineen on vienyt 8-10 tuntia. Raportin laatiminen ei kuitenkaan koskaan ole ollut vastenmielistä; päinvastoin, se on usein pelastanut meidät hotellikuolemalta.

Matkustaa voi tietysti monella tavalla. Olemme tavanneet lukuisia ikäisiämme pariskuntia, jotka ovat suunnitelleet matkansa tunnin tarkkuudella, tienneet täsmälleen matkakohteet, yöpymispaikat ja aikataulut. Meidän spontaani tapamme matkustaa on herättänyt heissä usein ihmetystä, jopa järkytystä. Olemme tehneet matkaa päivän kerrallaan, muuttaen suunnitelmia tarpeen mukaan. Joskus olemme varanneet majapaikan päivää paria etukäteen, joskus vasta perillä etsineet yösijaa. Korvaamattomina apuinamme ovat olleet Lonely Planetin opaskirjat.

Australiasta lähdön jälkeen (ja osin sielläkin) olemme olleet aitoja reppumatkalaisia. Matkustustapa on sopinut meille hyvin, ja meitä huomattavasti nuoremmat reppumatkalaiset hyväksyivät meidät luontevasti joukkoonsa. Olemme tavanneet paljon fiksuja ja avarakatseisia nuoria ihmisiä, jotka ovat lähteneet tutkimaan maailmaa ennen kuin perustavat perheen tai hyppäävät uraputkeen.

Jotkut ovat vaivihkaa kyselleet, miten parisuhteemme on kestänyt matkan rasitukset. Todeta voi, että hyvin on mennyt ja huomenna jatkamme asumista yhteisessä osoitteessa. Erimielisyydet ovat lähinnä rajoittuneet kartanlukuun tai kahvilan valintaan. Kovimmat keskustelut on käyty nettitekstien pilkun paikoista - kun joukkueessa on sekä vapaa taiteilija että äidinkielen vanhempi lehtori, tämä lienee luonnollista.

Huomisaamuna lennämme siis kotiin, ja odotamme kotimatkaa innokkaasti. On hienoa tavata läheiset ihmiset, istua saunan lauteilla ja kuunnella kotipihan mustarastaita. Ja lukea aamulla Helsingin Sanomat! Tavallinen arki maistuu varmasti pitkästä aikaa upealta - katsotaan sitten, kuinka kauan... - T&L

[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre857 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 775 )
Portugalin huhtikuusta Espanjan sateisiin 
Madrid keskiviikkona 25.4.2007

Viikko sitten torstaina palasimme Lissaboniin, ja sieltä jatkoimme 1,5 tunnin bussimatkan päässä sijaitsevaan historialliseen Evoraan. Muurin ympäröimä 50 000 asukkaan kaupunki kapeine mukulakivikatuineen on Unescon maailmanperintölistalla. Sää suosi pitkästä aikaa, ja kesäisen lämpimänä päivänä oli hienoa vain kävellä tutkien kapeita kujia ja istua aukioiden katukahviloissa katselemassa ihmisiä ja elämää.









Seuraavana päivänä jatkoimme bussilla Espanjan puolelle. Heti rajakaupunki Badajozissa törmäsimme kahden naapurimaan suureen kulttuurieroon: Portugalissa tuli hyvin toimeen englannin kielellä, lähes kaikki puhuivat jonkun verran englantia - Espanjassa tuskin kukaan. Edes kouluja käyneet nuoret eivät tuntuneet ymmärtävän englantia lainkaan. Meidän teoriamme mukaan pääsyynä on dubbaus: Portugalissa TV-ohjelmat tulevat alkukielellä, Espanjassa dubataan kaikki. Näin ollen espanjalaiset eivät kuule englantia missään. Toinen suuri syy lienee kielteinen asenne (tai laiskuus?) - espanjalaiset eivät ilmeisesti haluakaan oppia maailmankieli-englantia. No, onneksi me olimme jo ehtineet oppia pärjäämään espanjalla...(heh).

Tarkoituksemme oli viettää pari päivää Sevillassa, mutta kaupungissa oli juuri alkanut jokavuotinen huhtikuinen feria (jolloin on mm. härkätaisteluja joka ilta), ja kaikki majoitustilat olivat varattuja. Meitä ei myöskään kiinnostanut katsella häräntapporituaaleja, tosin TVstä seurasimme paria "taistelua". (Miksi muuten moinen pullistelu ja eläinrääkkäys sallitaan nyky-EUssa?!). Jatkoimme matkaa Atlantin rannalla sijaitsevaan Cadizin kaupunkiin tarkoituksenamme kierrellä meren ympäröimän kaupungin rantoja ja ihailla maisemia. Sää ei kuitenkaan suosinut ja vettä satoi kaatamalla. Beachwalk sadeviitan alla ei huvittanut, ja hyppäsimme taas bussiin aikomuksena bongata Gibraltarin kallioilla asustavat varastelevat apinat.



Lonely Planetin mukaan Gibraltar on kuin 1960-luvun Englanti aurinkoisena päivänä. Aurinkoa emme kyllä nähneet, koko kuuluisa kalliomöhkäle oli pilvien peitossa ja vesi virtasi taivaalta, joten tunnelma oli hyvin brittiläinen. Hintatasokin lienee sama kuin Lontoossa. Vietimme kaupungissa koko reissumme kalleimman yön (107 euroa huone kahden tähden hotellissa, jossa oli kiven takana saada lämmintä vettä). Gibraltarissa ei kannatakaan olla yötä, Espanjan puolella olevasta La Linean kaupungista kävelee sinne varttitunnissa. Sateinen ilta sujui kyllä mukavasti brittipubissa hyvän englantilaisen oluen, jalkapallon ja chicken curryn merkeissä.





Aamulla istuimme jälleen bussissa, päämääränä kolmen tunnin päässä sijaitseva Granada. Lumihuippuisen Sierra Nevadan vuoriston kainalossa lepäävä Granada on Espanjan (ja ehkä koko Euroopankin) kauneimpia kaupunkeja. Siellä olisi loistavat olosuhteet vaikka asua: kaunis ja eloisa vanhakaupunki, yliopisto ja vilkas kulttuurielämä, lempeä ilmasto, hienot laskettelurinteet ja Välimeren ranta vain lyhyen ajomatkan päässä.





1200-1400 -luvuilla Granada oli viimeisen muslimikuningaskunnan pääkaupunki Espanjassa, ja arabivaikutteet näkyvät kaupungissa selvästi. Esim. hostelli, jossa asuimme (40 euroa/huone), sijaitsi kapeankapealla kauppakujalla - olisi voinut kuvitella asuvansa marokkolaisessa soukissa. Ja tietenkin kaupungin suurin vetonaula on yksi islamilaisen arkkitehtuurin suurimmista saavutuksista, Alhambran palatsipuutarha.

Alhambran eri osat kymmenine suihkulähteineen on rakennettu 1000 -1400 -luvuilla. Meidän siellä käydessämme oli puistossa myös mahtava mustarastaitten konsertti. Alhambraan aikovien on hyvä varata liput etukäteen (esim. netistä), jos haluaa varmistaa pääsyn tiettynä päivänä ilman kohtuutonta jonotusta. Alueelle päästetään vain tuhat turistia kerrallaan.













Ensimmäisenä iltana Granadan vanhankaupungin katuja kävellessämme osuimme katedraaliaukiolle, jossa oli juuri alkamassa erään paikallisen runoilijan muistokonsertti. Laulajien sanoista ymmärsimme sen verran, etta teemana oli "maailmassa on vain yksi rotu, ihmisrotu". Sen olemme totta tosiaan oppineet tällä matkalla. Vanhojen talojen ympäröimällä aukiolla oli erinomainen akustiikka ja kaikenikäinen yleisö eli tunnelmassa mukana.



Granadassa Aurinkorannikon sateet olivat muisto vain. Molempina päivinä lämpöä oli 20-25 astetta ja aurinko porotti. Oli hienoa vaeltaa Alhambran puutarhassa ja vanhankaupungin kujilla ilman sadeviittaa (Leena hullaantui ostamaan kultaiset lenkkarit - paikallinen kevatmuotihitti). Viimeinen Granadan-iltamme huipentui flamenco-esitykseen vanhankaupungin pikku ravintolassa.




Tiistaina saavuimme viiden tunnin bussimatkan jälkeen takaisin Madridiin. Maailmanympärimatkastamme on jäljellä kaksi päivää, jotka aiomme viettää Madridin nähtävyyksiin tutustuen. Eilen tänne saapuessamme lämpötila oli 28 astetta, mutta tänään sää oli taas tutun sateinen. Sadepäivä vierähti nopesti Pradon taidemuseon valtavia kokoelmia ihmetellessä. Museossa on erityisen runsaasti espanjalaista taidetta, esim. Goyan teoksia on lähes 150. Saimme nähdä Alastoman Majan ja kuuluisat sota-aiheiset teokset alkuperäisversioina. Oli myös hauska tutkailla erinäisten Carlos-kuninkaiden muotokuvia vuosisatojen takaa - tämän päivän Juan Carlos on kuin esi-isiensä klooni.









Huomiseksikin on luvassa sadetta ja ilmeisesti koko Euroopan kylmin sää (+14), mutta onneksi Madridissa riittää hyviä taidemuseoita. - T&L



[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre546 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 760 )
Azorit 2: hyppelyä saarelta saarelle 
Ponta Delgada tiistaina 17.4.2007

Kaunis ja aurinkoinen päivä juhlisti Leenan merkkipäivää viime keskiviikkona. Illan vietimme hyvän musiikin ja ruuan merkeissa jazz-ravintolassa. Nyt olemme siis molemmat siirtyneet kunniakkaasti "nuorisoseuraan", mikä ei kyllä oikeastaan tunnu missään - ehkä jalka nousee vähän ketterämmin!












Seuraava päivä oli sateinen, ja lensimme Azorien oman lentoyhtiön, SATAn, ATR-koneella n.150 kilometrin päässä sijaitsevalle pienelle Faialin saarelle (saarten välinen yhteysalusliikenne alkaa vasta toukokuun alussa). Saaren pääkaupungin Hortan vierasvenesatama on valtameripurjehtijoiden suosima levähdyspaikka. Satama onkin varsin värikäs ilmestys. Purjehtijoiden keskuudessa on nimittäin uskomus, että kotimatka ei suju onnellisissa merkeissä, jollei venekunta tee omaa maalaustaan Hortan sataman aallonmurtajaan tai katukiveyksille. Niinpä satamassa on melkoinen taidenäyttely, josta löytyi monen suomalaisenkin venekunnan tekemä alkuperäisteos (ruotsalaisia sitäkin enemmän).








Yövyimme Hortassa hostellihuoneessa, jonka ikkunasta avautui satama taideteoksineen ja purjelaivoineen sekä naapurisaaren komea tulivuori Pico. Seuraavana päivänä sade oli lakannut ja vuokrasimme auton tutkiaksemme saarta. Faialin luonto oli vehreää, keväinen kukkaloisto oli puhkeamaisillaan. Pelloilla laidunsi runsaasti onnellisen oloisia lypsylehmiä (Azoreilla meijerituotteet, erityisesti juustot, ovat herkullisia). Mutta luonto on jättänyt pelottavia jälkiä voimastaan täälläkin: Maanjäristyksen vaurioittamia rakennuksia oli monessa paikassa ja saaren itäpuolella sijaitsevan San Miguelin kylän kirkko oli täysin raunioina v.1998 maanjäristyksen jäljiltä.

Saaren keskusta kohoaa noin 1000 metrin korkeuteen, ja siellä on myös kaksi kilometriä läpimitaltaan oleva tulivuoren kraateri, jonka reunat putoavat jyrkästi 400 metriä. Kraateri oli kuitenkin täysin sumun peitossa (kuten Azorien kraaterit usein), joten saatoimme tutkia sitä vain kuvasta.






Vaikuttavin näky Faialin saarella oli Capelinhoksen tulivuoren musta kraateri, joka purkautuessaan v.1957 syöksi saarelle 2,4 km2 tuhkaa ja laavaa. Kuin ihmeen kaupalla kraaterin vieressä seisova majakka selviytyi purkauksesta ja kököttää pystyssä tänäkin päivänä.

Faialilta aikomuksemme oli mennä lautalla naapurisaarelle Sao Jorgelle, mutta se saari oli jätettävä väliin, koska lautta kulki meille väärinä päivinä. Toiselle naapurisaarelle, Picolle onnistuimme kuitenkin pääsemään. Pico on pinta-alaltaan suurempi, mutta asukasmäärältään pienempi kuin Faial. Saarta hallitsee Portugalin korkein vuori, Mt Pico (2351m).





Yövyimme pienessä Madalenan kylässä halvassa (29 euroa), mutta kylmänkosteassa majatalossa, josta meillä oli kiire ensimmäisen yön jälkeen pois. Saari tuntui olevan vielä talviunilla, varhaisille turisteille ei ollut juuri palveluita tarjolla. Vuokrasimme kuitenkin auton katsellaksemme saarta tarkemmin.

Picon luonto oli täysin erilainen kuin naapurisaarensa Faialin. Tulivuori Pico oli sylkenyt aikanaan saaren rannat täyteen mustaa laavaa ja basalttia, ja mereen pysähtyneet, jähmettyneet laavavirrat olivat synkkyydessään vaikuttavia. Tuhkakerrokset ovat myös erinomainen kasvualusta viiniköynnöksille, ja Picon saari tuottaakin paljon makoisaa viiniä.

Pico-vuori oli (toisin kuin moni aiemmin tapaamamme tulivuori) myös hyvin suosiollinen meille: kahtena päivänä saimme ihailla pyramidin muotoisen vuoren lumihuntuista huippua, joka piirtyi vasten täysin kirkasta taivasta.

Valaanpyynti on ollut Azorien tärkein elinkeino, niinpä Picon, Faialin ja muidenkin saarten rannoilla on runsaasti valaanpyyntiasemia. Monet niistä toimivat museoina, mutta emme olleet innokkaita näkemään, millä eri tavoilla valaita teurastettiin, paloiteltiin ja keitettiin. Valaanpyynti oli miehistä puuhaa: pyytäjät soutivat valaan viereen pikku veneillä ja keihästivät sen käsiharppuunoilla. Sen jälkeen jopa bussin kokoinen valas näännytettiin pikkuhiljaa antamalla sen hinata venettä ympäri merta, kunnes se ei enää jaksanut elää. Valaanpyynti kiellettiin vuonna 1987, ja nyt valailla tienataan rahaa esittelemällä niitä turisteille kumiveneistä käsin.

Palasimme eilen (maanantaina) lentäen Ponta Delgadaan. Nyt meillä on vielä kaksi päivää aikaa tutustua suureen San Miguelin saareen ennen torstaista paluulentoamme Lissaboniin. Oli mukava palata tuttuun majapaikkaamme, upean puutarhan keskellä sijaitsevaan kartanoon, jonka puistossa visertelee noin miljoona mustarastasta. -T&L

(jatkoa) Ponta Delgada keskiviikkona 18.4.2007

Olemme nyt kaksi päivää kiertäneet vuokra-autolla Sao Miguelin saarta. Eilen jouduimme katselemaan maisemia rankassa vesisateessa lähes koko päivän, mutta tänään saari hehkui keväisessä vehreydessä kirkkaan auringonpaisteen sävyttämänä.

Kurvailimme upeissa merimaisemissa kiemurtelevilla rantateillä. Eilisen rankkasateen aiheuttamia maanvyöryjä korjattiin monessa paikassa. Kalastajakylien valkoisten, vaaleanpunaisten ja -sinisten talojen reunustamilla kapeilla kujilla pitsiset ikkunaverhot liehuivat, lapset leikkivät, naiset juorusivat ja ukot istuksivat kiviaidoilla kuin suoraan Fellinin elokuvissa. Varhaisia turisteja tervehdittiin hymyillen. Ja kaikkialla pyykki kuivui iloisesti merituulessa - missään ei ole niin paljon pyykkiä narulla kuin Portugalissa.

Vulkaaninen alkuperä näkyy tälläkin saarella. Eilen kävimme katsomassa saaren länsipäässä olevia kraaterijärviä, tänään tutustuimme saaren keskiosassa Lagoa das Furnas -kraaterijärven rannalla olevaan Furnaksen kaupunkiin, jonka keskustassa kuplii useita vulkaanisia kuumia lähteitä.

Azorilaiset ovat luonteeltaan jurompia kuin iloiset ja avoimet lissabonilaiset ja puhuvat vähemmän englantia, mutta pohjimmiltaan he ovat ystävällisiä ja avuliaita. He ovat myös kovia tupakoimaan (kuten muutkin portugalilaiset), eikä tupakointirajoituksia ole missään. Pienintäkään huomaavaisuutta ei myöskään osoiteta niitä onnettomia kohtaan, jotka eivät polta - savut puhalletaan silmille joka suunnalta. Jopa vessoissa on tuhkakupit. Siitä puheenollen, täällä on meidän kokemuksemme mukaan maailman siisteimmät vessat. Kaikkein syrjäisimmässäkin kylässä, kaikkein savuisimmassakin pikkubaarissa, vessat kiiltävät puhtauttaan.

Huomisaamuna aikaisin lennämme takaisin Lissaboniin ja jatkamme matkaa vielä etelään päin. Azoreista on meille jäänyt hienoja muistoja. Paras aika käydä saarilla olisi varmaankin touko-kesäkuu. Silloin olisi mahdollista käydä vaikka kaikilla yhdeksällä saarella, kun lauttaliikenne toimii, luonto on kauneimmillaan eikä muita turisteja ole vielä liikaa. -T&L

[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre547 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 776 )
Portugalin huhtikuu/Azorit 1  
Ponta Delgada, Sao Miguel, keskiviikkona 11.4.2007

Madridissa nukuimme jetlagin pois, kävimme tapaamassa Leenan kaupungissa asuvaa veljentyttöä ja tämän espanjalaista poikaystävää (molemmat teatterialalla), kävelimme paljon ja ihailimme kaupungin vanhoja taloja ja kapeita kujia. Etelä-Amerikan jälkeen Madridissa oli hyvin eurooppalainen, vanhan kulttuurikaupungin leima. Ja palelimme - Helsingissä oli noina päivinä lämpimämpää kuin Madridissa.

Kiirastorstaina hyppäsimme Lissaboniin menevään bussiin. Hetken luulimme olevamme matkalla Mombasaan, koska täpötäydessä bussissa huomasimme olevamme ainoat valkoihoiset. Seitsemän tunnin bussimatka sujui kuitenkin rattoisasti rennossa seurassa.

Lissabonissa pääsiäinen näkyi ainoastaan ruokakauppojen suklaahyllyillä. Sää oli aurinkoinen joka päivä, mutta tuulinen ja melko viileä, takki oli tarpeellinen. Syntymäpäiväkutsuamme oli noudattanut kaksi ystäväpariskuntaamme, Norot ja Karppiset. Pyhät sujuivat mukavasti kierrellessämme yhdessä Lissabonia ja sen ympäristöä. Kaupungin siisteys, ystävällisyys ja komeat palatsit ihastuttivat. Portugalin kielestä ei tahdo ymmärtää senkään vertaa kuin espanjasta, mutta kaikki tuntuivat osaavat ainakin vähän englantia.











Yhteisiä 120-vuotisjuhlia vietettiin ennakkosuunnitelmien mukaisesti fado-ravintolassa (Adega Machado) vanhankaupungin kapealla kujalla. Fado-laulajat yllättivät päivänsankarit laulamalla meille happy birthdayn. Hyvän ruuan, seuran ja musiikin merkeissä ilta sujui ikimuistoisesti.







Seuraavana päivänä nousimme junaan ja tutustuimme Portugalin kuninkaiden loisteliaaseen kesäkaupunkiin Sintraan. Kaupungin linnat ja palatsit olivat muistutus Portugalin siirtomaa-ajoilta: kuten Espanjassa, rikkaudet on roudattu ties mistä maailman kolkasta, alkuperäisten omistajien lupaa kysymättä. Sintrasta jatkoimme bussilla Euroopan läntisimpään kolkkaan, Cabo da Rocaan, ja sieltä Cascais´n kautta takaisin Lissaboniin.













Hyvästelimme ystävämme kotimatkalle Suomeen tiistaina, ja itse päätimme viela maailmanympärimatkamme loppuhuipennukseksi tutustua johonkin muuhun kuin hassuhattuisiin japanilaisturisteihin. Matkatoimistojen ikkunoita tutkittuamme ostimme lennot Azoreille, joilla Leena ei ole käynyt koskaan, Timokin 20 vuotta sitten nopeasti.

Azorit sijaitsevat keskellä Atlanttia 1500 kilometrin päässä Lissabonista ja 3900 kilometrin päässä Pohjois-Amerikasta. Saariryhmä muodostuu yhdeksästä eri kokoisesta ja näköisestä saaresta. Saarilla on leuto meri-ilmasto (Golf-virta kulkee niiden ohi): keskilämpötila on +17 astetta; tammi-helmikuussa +13-14 astetta ja heinä-elokuussa +22-23 astetta; meriveden lämpötila on sama.

Saarten elintaso näyttää olevan hyvin korkea (toisin kuin Timon käydessä täällä). Autot ovat uusia ja hienoja, talot kauniita ja hyvinhoidettuja ja ostosparatiisit vetävät vertoja hienoimmille eurooppalaisille.

Azorit löysi 1300-luvulla portugalilainen löytöretkeilijä Henrik Purjehtija, ja saaret ovat siitä lähtien kuuluneet Portugalille. Pääelinkeinoja ovat olleet kalastus ja valaanpyynti. Saaret ovat maailman korkeimpia vuoria meren pohjasta mitattuina. Pico-saarella on Portugalin korkein vuori Mt Pico (2351m) - tulivuori, joka purkautui viimeksi v.1957.

Saarilla on n.250 000 asukasta, joista yli puolet asuu Sao Miguel -saaren pääkaupungissa Ponta Delgadassa. Tarkoituksemme on viettää täällä kymmenen päivää ja tutustua Sao Miguelin lisäksi ainakin pariin muuhun saareen. Tähän aikaan vuodesta lentäminen on ainoa (ja kallis) keino päästä muille saarille, joten kaikilla saarilla käymiseen eivät rahkeemme riitä. Tänä iltana juhlimme vielä "kolmannen nuoruuden" alkamista, tällä kertaa jazz-ravintolassa. -T&L









[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre448 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 788 )

<<nav_first <Edellinen | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | Seuraava> nav_last>>