Dalby: Timon ensivuodet Australiassa 
Niukkasen perhe muutti Australiaan vuonna 1959, kun liikemies-isä tuskastui yrittämisen vaikeuteen 1950-luvun Suomessa. Isä tuli Australiaan ennen muuta perhettä ja hankki valmiiksi työpaikan, auton ja kodin. Perhe - äiti ja neljä 5-14 - vuotiasta lasta - lensi perässä pari kuukautta myöhemmin.

Lentomatka KLM:n koneella kesti neljä vuorokautta ja yöt nukuttiin hotellissa maan kamaralla. Viimeinen yö ennen Australiaan tuloa vietettiin palmurantaisella Biakin saarella, hollantilaisten silloisessa siirtomaassa Länsi-Uudessa Guineassa. Perillä isä oli vastassa ja sitten ajettiin vielä tuntikausia sisämaahan, Dalbyn pikkukaupunkiin.

Dalby oli tuohon aikaan erittäin vauras, 7000 asukkaan pikkukaupunki. Wartburg-Suomesta tulijoita ihmetytti mm. pääkadun autoliike, jonka ikkunassa komeili hopeanvärinen Jaguar E-Type. Paikalliset farmarit vaihtoivat auton uuteen joka vuosi, ja monella oli myös oma lentokone. Tästä muistuu mieleen Timon ensimmäinen englanninkielinen sana. - Paikalliset lapset tulivat ihmettelemään pellavapäisiä suomalaislapsia ja samalla yli lensi pienkone. Eräs pikkupoika tönäisi Timoa, osoitti konetta ja sanoi ”aeroplane”. Timo toljotti poikaa ja tämä tönäisi häntä uudestaan, osoitti lentokonetta ja käski toistaa ”aeroplane”. Timo teki työtä käskettyä ja pari kuukautta myöhemmin hän ja muut sisarukset puhuivat englantia täydellisesti.

Sopeutuminen uuteen maahan tapahtui muutenkin helposti. Pikkukaupungissa naapurit olivat avuliaita ja leikkikavereita löytyi joka lähtöön. Suomesta paikalliset eivät tienneet mitään ja lähin eurooppalainen ilmiö oli hollantilaispappa, joka ajeli antiikkisella mustalla polkupyörällä. Timo kävi koulua, myi sanomalehtiä ja myrkkymatelijoita vilisevista vesiesteistä löytämiään golfpalloja, soitti trumpettia torvisoittokunnassa, kasvatti papukaijoja, kalasteli, harrasti kilpauintia ja pelasi tennistä. Niukkaset asuivat Dalbyssä onnellisesti vuoteen 1963 asti, sitten perhe muutti Brisbaneen, koska siellä oli lapsille paremmat koulut.

Dalby sijaitsee Great Dividing Range -vuoriston takana Darling Downsin ylängöllä, n. 800 metrin korkeudessa, 250 kilometriä Brisbanesta länteen. Kaupunkia ympäröivää laajaa lakeutta peittää monen metrin kerros maailman hedelmällisintä mustaa multaa. Perinteisesti Dalbyn pelloilla on kasvatettu vehnää ja muuta viljaa mutta viime vuosina yhä useampi farmari on siirtynyt puuvillaan. Vettä ahnehtiva puuvilla on muuttanut alueen ekotasapainon täydellisesti ja alueen läpi virtaavat joet ovat tyystin kuivuneet. Papukaijaparvetkin ovat pienentyneet, kun viljan kasvatus on vähentynyt. (Vehnäfarmari oli kansan kielellä ”cockie farmer” tai pelkkä cockie, koska hän elätti cockatoo-papukaijoja). Dalbyn ympäristöstä löytyy myös öljyä, kaasua ja kivihiiltä ja kaupunki on edelleen vauras. Suurena ongelmana on kuivuus: puuvillapeltojen kastelu on vienyt pohjavedet ja kunnon sateita ei ole nähty vuosikausiin. – T












































Toowoomban kukkakarnevaali

Toowoomba on n. 113.000 asukkaan kaupunki Darling Downsin ylängön itäreunalla. Kaupungista itään on laaja näkymä kohti 80 km:n päässä sijaitsevaa Brisbanea ja länteen avautuu tasanko, joka päättyy vasta 5000 kilometrin päässä Intian valtamereen. Vuorten reunalla, 800 metrin korkeudessa sijaitsevassa Toowoombassa on raikkaat tuulet ja viileähkö sää, ja kaupunki on mm. eläkkeelle siirtyneiden farmarien suosiossa. Heillä on aikaa ja kiinnostusta puutarhanhoitoon ja Toowoomba tunnetaankin nimellä ”Garden City”. Kaupungissa on vuosittainen kukkakarnevaali (Carnival of Flowers) ja matkalla Dalbyyn osuimme paikalle juuri, kun paraati oli alkamassa. Ensi vuonna karnevaalia ei ehkä pidetä, koska kuivuudesta kärsivään kaupunkiin määrätään jatkossa tiukat kastelurajoitukset. – T&L

















[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1454 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 981 )
North Strabroke Island 
Ormiston sunnuntaina 10.9.2006

Krokotiilimies Steve Irwin on vihdoin päässyt haudan lepoon, mutta tämänkin päivän lehdessä oli lähes Hesarin kokoinen erikoisliite, jossa vielä yritettiin epätoivoisesti löytää tuoretta näkökulmaa rakastettuun kansansankariin.

Tuulet heikkenivät vihdoin ja pääsimme eilen käymään Stradbroken saarella. Saari on n. 10 km:n päässä Grandman parvekkeelta, ja lauttamatka sinne kestää puolisen tuntia.

”Kotikuntaamme” kuuluva North Stradbroke (alkuasukaskielellä Minjerribah) on maailman kolmanneksi suurin hiekkasaari. Suurempia ovat vain sen pohjoispuolella sijaitsevat Moreton ja Fraser –saaret. Saari on n.40 km pitkä ja 5 – 10 km leveä. Vielä 1970-luvulla saarella oli vain pari pientä kylää, joiden liepeillä alkuasukkaiden jälkeläiset ratsastivat villihevosilla. Brisbanen kasvaessa saarelle on rakennettu paljon Teemu Selänteen taloa muistuttavia ”kesämökkejä” ja kesäviikonloppuisin saareen kulkevilla lautoilla on tungosta.

Stradbroken viehätys perustuu osittain siihen, että sinne ei ole rakennettu siltaa. Kauhuskenario olisikin hieman etelämpänä sijaitsevan Gold Coastin kaltainen pilvenpiirtäjämetsä. Upeaa on myos se, etta maan tavan mukaisesti rantaviiva on julkista aluetta eika sille saa rakentaa taloa vaikka olisi kuinka paljon rahaa. Australiassa kuka tahansa saa vaeltaa vapaasti maailman upeimmilla hiekkarannoilla, kun esim. Californiassa aseistetut vartijat vaanivat yksityisrannoilla.

Valaiden kevätmuutto on täydessä vauhdissa, ja seurasimme, kuinka jatkuva jono humpback- valaita poikasineen matkasi kohti etelää noin kilometrin päässä rannasta. Valaat viettävät kesäkuukaudet Etelämantereen vesillä, mutta palaavat talveksi pohjoisen lämpimiin vesiin synnyttämään poikasensa.

Täysikokoinen humpback on HKL:n bussin kokoinen ja poikanenkin on syntyessään kuin tilataksi. Armottoman metsästyksen johdosta valaat kuolivat lähes sukupuuttoon, mutta tarkan suojelun ansiosta humpback-populaatio on nykyään n. 8000 yksilöä. Valaiden suurimpia vihollisia ovat haiverkot ja ”tieteellisistä syistä” niitä metsästävät (ja syövät) japanilaiset. Valaiden ohella Stradbroken rannoilta voi bongata haita, jättirauskuja, dugong-merilehmiä, kilpikonnia ja delfiinejä. Kun kevät etenee ja tuulet tyyntyvät, yritämme saada kuvia näistäkin otuksista. – T&L




























[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre676 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3.1 / 935 )
Ormiston 8.9.2006 
Ormiston perjantaina 8.9.2006

Aiemmassa kuvassa esiintyneet pullat on syöty, ja nyt on katumusharjoitusten vuoro. Eräänä päivänä näimme auton ikkunasta sydäntä riipaisevan näyn: onnellisen näköinen pariskunta ajoi samanlaisella Cannondale-tandempyörällä, joka odottaa meitä yksinäisenä Tuusulassa. Samalta istumalta päätimme hankkia polkupyörät ja alkaa tutustua ympäristöön pyörän satulasta. Ormistonin ympäristössä on paljon hyviä pyöräteitä, joita on mukava ajella. Australiassa on kypärän käyttö pakollista sakon uhalla, joten sellaiset oli hankittava ja niitä myös pidettävä, vaikka halpahallista hankittu malli onkin kovin pottamainen.

Olemme aloittaneet myös golf-kauden. Läheinen kenttä on 27-reikäinen ja se on erittäin hyväkuntoinen. Siellä on rento ja kiireetön meininki, ja tähän aikaan sää on ihanteellinen pelaamiselle. Edelleen ihmetyttää edullinen greenfee: vain 7,5 euroa koko päivälle!

Melomaan emme ole vielä päässeet emmekä valaita katselemaan, koska sää on ollut kovin tuulinen. Tänään aamupäivä kului myrskytuulen jälkiä siivotessa.
























Olemme myös käyneet pari kertaa Brisbanessa, joka on 45 minuutin junamatkan päässä. Vielä 1970-luvulla Brisbane kulki nimellä ”Australian suurin maalaiskylä”, mutta tänään se on lähes kahden miljoonan asukkaan suurkaupunki. Yksi syy kaupungin suosioon on hieno ilmasto: vuoden keskilämpötila on n. 25 astetta ja aurinko paistaa n. 300 päivää vuodessa. Kaupunki perustettiin v.1824 Brisbane-joen rannalle brittien rangaistussiirtolaksi.















Viikon suurin uutistapahtuma on ollut krokotiilimies Steve Irwinin tapaturmainen kuolema. Hän menehtyi, kun jättirausku iski myrkkypiikin suoraan hänen sydämeensä. Tiedotusvälineet ovat toitottaneet Irwinin kuolemaa koko viikon aamusta iltaan, ja maassa vallitsee samanlainen shokki ja suru kuin prinsessa Dianan kuoleman jälkeen. Australian vihatuin henkilö on Englantiin muuttanut feministikirjailija ja toisinajattelija Germaine Greer, joka rohkeni sanoa, että Irwin rääkkäsi villieläimiä ja nyt ne kostivat. Greeria on haukuttu maan johtoa myoten ja hanen lienee paras pysya poissa Australiasta lopun ikaansa.
– T&L


[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre616 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 922 )
Grandman luona Ormistonissa 
Ormiston torstaina 31.8.06



Ihanaa tulla Australiaan ilman jetlägiä! Aikaisemmilla kerroilla ensimmäinen viikko on mennyt pää pyörällä, nyt aikaerouupumus jäi Malesiaan ja meni ohi lähes huomaamatta. Olemme siis Ormistonissa, joka on viihtyisä pientaloalue Tyynenmeren rannalla Redlandsin kunnassa lähellä Brisbanen miljoonakaupunkia (eräänlainen paikallinen Espoo siis).





Redlands on saanut nimensä punaisesta maaperästään joka on erityisen hedelmällistä. Pientalojen paikalla on aiemmin sijainnut hedelmäfarmi, jossa on kasvanut mangoja, papaijoita ja banaaneja. (Grandman takapihalla onkin papaija- ja appelsiinipuita.) Kuntaan kuuluu myös North Stradbroken saari, joka on todellinen trooppinen paratiisi kymmenien kilometrien hiekkarantoineen ja eksoottisine merieläimineen.

Täällä on kevättalvi ja sää on paikallisen mittapuun mukaan viileä: päivällä 22 – 25 , yöllä 15-18 astetta. Tällä viikolla on satanut lähes joka päivä, mutta emme ole sitä murehtineet, koska talvi on kuulemma ollut kuivin vuosikymmeniin ja vesi on kullanarvoista - joka tapauksessa edessä on pitkä, kuiva ja kuuma kesä. Heti sään seljettyä lähdemme Stradbrokelle ja luvassa on varmasti hienoja kuvia mm. valaiden kevätmuutosta etelään.



Ensimmäiset päivät Grandman hoivissa ovat sujuneet rauhallisesti. Olemme pesseet pyykkiä, tehneet kävelylenkkejä ympäristöön ja sulatelleet kokemuksiamme. Grandman talo sijaitsee kauniin puutarhan ympäröimänä mäen päällä ja sieltä aukeaa hieno maisema Tyynellemerelle. Timon veli Jussi asuu Karolyn-vaimonsa kanssa parinsadan metrin päässä, mikä on mukavaa; saamme mm. käyttää hänen nettiyhteyksiään. Saamme myös automaattisen aamuherätyksen papukaijojen kiljuessa pihapuissa ja magpie-lintujen huiluttaessa ikkunan takana. Kookaburrat (naurulinnut) kaakattavat myös aamuin ja illoin odotellessaan Grandman lihapullia.





Olemme auttamattomasti riippuvaisia Helsingin Sanomista ja niinpä käänsimme lehden tänne jouluun asti. Se maksoi aika paljon, mutta kyllä kannatti! Pino lehtiä oli täällä jo odottamassa meitä, ja posti tuo niitä lisää noin viikon viiveellä. On ihanaa levittää Hesari aamiaispöydässä ihan kuin kotona – mitä siitä, että uutiset ovat viikon vanhoja!



Aiomme siis olla Australiassa tammikuun alkupuolelle saakka pitäen kiinnekohtanamme Grandman paikkaa. Suunnitelmissamme on tehdä tutustumismatkoja etelään, mm. Tasmaniaan ja Sydneyyn. Säiden lämmettyä vietämme aikaa myös Gold Coastilla, jossa surffailun lisäksi on hieno harrastaa beach walkia loppumattoman pitkillä hiekkarannoilla. Autotallissa meitä odottavat golf-bägit, lähistöllä on mukava ja varsin edullinen, koala-karhujenkin suosima golf-kenttä (all-day green fee 7,5 euroa). – T&L


[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre677 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 967 )
Alice Springs, King's Canyon, The Olgas & Uluru/Ayer's Rock 
Alice Springs lauantaina 26.8.06

Lento Darwinista kesti n. 1 tunti 35 min. Ikkunapaikalta lentokoneesta oli hieno seurata punaisenruskeita erämaamaisemia alapuolella. Nyt olemme siis Australian mantereen punaisessa keskustassa, eli paikallisen iskulauseen mukaan ”In the Heart, the Soul, the Centre”.

Majoituspaikkamme on tällä kertaa melkoinen vastakohta Darwinin Melaleucalle, jossa huone oli kuin vankiselli. Hotellissamme on yöpynyt aikanaan jopa prinssi Charles ja prinsessa Diana. Hinnassa ei kuitenkaan ole eroa kovin paljoa: Melaleucan pieni huone, jossa ei ollut edes omaa vessaa maksoi n. 50 euroa (ilman aamiaista), täällä 5 tähden huone kuninkaallisine aamiaisineen maksaa n. 60 euroa. (Hintaan kuuluu green fee golfkentällä, joka on luokiteltu maailman kymmenen parhaan erämaakentän joukkoon!).

Hotellissa on myös kasino, jonka innokkaimpia asiakkaita näyttävät olevan paikalliset alkuasukkaat. Hotellimme nimi on Lasseter’s Casino – legendaarinen Lasseter löysi aikoinaan kultasuonen mutta kuoli ennenkuin sen sijainti saatiin määriteltyä. Yksi asia on varma: kasinossa ei ole kultasuonta ja ainoa varma voittaja on pankkiautomaatti - sen edessä on jatkuva jono.

Torstaiaamuna kuuden aikoihin tuli bussi hakemaan meitä kahden päivän retkelle King´s Canyoniin ja Uluru-Katja Tjutan kansallispuistoon. Bussimatka King´s Canyoniin kesti useita tunteja. Tien varrella lojui lukuisia kuolleita kenguruita, emuja ja lehmiä, jotka olivat jääneet yöllä jättirekkojen (Road Train) alle. Road Train on pisimmillään 63.5 metriä pitkä. Bussiamme ajoivat aviopari Barry ja Bev, jotka vuorottelevat myös Road Train-kuskeina välillä Darwin-Adelaide (3000 km, 42 tuntia, toinen ajaa ja toinen lepää, ajovuoro 5 tuntia ja sitten vaihdetaan kuskia).

King’s Canyon on osa muinaisen Himalajan kaltaisen vuoriston jäänteitä, jotka kohoavat vaikuttavan punaisina ympäröivästä erämaasta. Kanjoni sijaitsee 472 km lounaaseen Alice Springsistä. Se on 400 miljoonaa vuotta vanhan vuoriston jäänteissä oleva syvä rotko. Kalliot ovat punaista hiekkakiveä, joista osa on peräisin ikivanhoista hiekkadyyneistä. Aikojen kuluessa sinne on syntynyt syvä rotko, jonka pohjalla on pysyvää vettä. Veden ansiosta rotkon pohjalla on kasvi- ja eläinyhdyskunta, jossa on hyvin harvinaisia lajeja. Rotkon pohja todella ansaitsee nimensä Garden of Eden. Perillä teimme n. 8 kilometrin kävelyn välillä vaikeakulkuisessa, mutta hyvin vaikuttavassa maastossa n. 32 asteen helteessä. Punainen hiekkakivivuoristo oli kuin joltain toiselta planeetalta. Vettä 4 tunnin kävelyn (kuvauksineen) aikana kului pari litraa per nuppi.








































Illan vietimme pienessä motellissa (Mt. Ebenezer Road House) keskellä ei mitään, jossa paikalliset karjapaimenet ja alkuasukkaat pelasivat biljardia ja kuluttivat aikaansa. Meitä oli mukava pieni seurue, johon kuului lisäksemme newyorkiläinen kultivoitu herrasmies, italialainen opiskelijatyttö Imma ja kalifornialainen tietokonemies Shane. Päivälliseksi tarjoiltiin fish & chips, paikassa jossa lähimmät kalavedet ovat tosi kaukana.

Seuraavan päivän retki suuntautui kohti Olga-vuoria ja kuuluisaa Ulurua, Ayer´s Rockia, joka on maailman suurin monoliitti (yksittäinen kivi). Olga-vuoret ovat myös hiekkakiveä ja pääsiäismunaa tai hääkakkua muistuttavia huippuja on yhteensä 36.


























Ulurulle on mahdollista kiivetä, mutta emme tehneet sitä, koska alue on alkuasukkaiden pyhää maata, ja halusimme kunnioittaa heidän toivomustaan olla kiipeämättä sinne. Sen sijaan tutkimme kallion juurella olevia luolia, joissa on alkuasukkaiden vanhoja kalliomaalauksia ja muita asutuksen merkkejä. Vaikuttavan retken päätteeksi ihailimme värien vaihtumista Ulurulla auringon laskiessa.






















Monenlaiset vaikutelmat pyörivät päässämme, kun viimein saavuimme puolen yön aikoihin takaisin Alice Springsiin. Haikein mielin jätimme hyvästit uusille ystävillemme Shanelle ja Immalle, jotka jatkoivat matkaansa omiin suuntiinsa.

Tänään olemme kävelleet ympäriinsä Alice Springsissä (n.10 km). Täällä on meneillään rekkamiesten vuosittainen kokoontuminen ja kävimme mm. paikallisessa rekkamuseossa. Rekkamuseon lipunmyyjä, raskaan sarjan rekkakuskin näköinen Sandra ällistyi kuullessaan, että olimme kävelleet 9 km matkan kaupungilta. ”You walked from town!?!” kaikui ainakin viisi kertaa paikassa, jossa kukaan ei koskaan kävele minnekään.

Paitsi alkuasukkaat: kaupungin kaduilla vaeltelee suuri joukko syrjäytyneitä ressukoita, joilla on helteelläkin päällään paksut vaatteet, joissa he nukkuvat yönsä Todd-joen rantamilla. (Yöllä lämpötila voi laskea lähelle pakkaslukemia). Valtio tarjoaa heille asunnon, mutta monet haluavat nukkua taivasalla katsellen esi-isiään, jotka ovat muuttuneet tähdiksi. Kaikki alkuasukkaat eivät kuitenkaan ole ressukoita, monet työskentelevät karjatiloilla, tietöissä jne. Monelle kuitenkin riittää valtion eläke, joka menee väkijuomiin, roskaruokaan ja kasinon kassaan.

Todd-joessa ei ole vettä nyt eikä yleensäkään. Joki täyttyy vain kerran parissa vuodessa. Joen uomassa vietetään joka vuosi suuri regatta. Kilpaveneissä ei ole pohjaa – kilpailijat pinkovat pitkin joen uomaa pidellen veneen laidoista kiinni. Kanootit kulkevat kiskoilla ja meloina käytetään lapioita. Jos joessa on vettä, regattaa ei järjestetä!

Tänään oli myös kiinnostavaa kävellä kaupungin hautausmaaalla ja tutkailla hautakiviä, jotka kertoivat paikallisista ihmiskohtaloista. Huomenna jatkamme matkaa Brisbaneen, jossa Grandma meitä odottaa, pakastin herkkuja täyteen ahdettuna. Elämä rauhoittuu vähäksi aikaa ja nyt täytyy vain varoa lihomasta liikaa ja vältellä Grandman herkkuja. –T&L


































[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1548 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 948 )

<<nav_first <Edellinen | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | Seuraava> nav_last>>