Paluu Stradbrokelle 
Ormiston sunnuntaina 22.10.2006





Olemme viettäneet neljä huikean hienoa päivää Stradbroken saarella (kerroimme saaresta syyskuun alkupuolella käytyämme siellä valaita kiikaroimassa). Minjerribah, saaren alkuasukaskielinen nimi, tarkoittaa hyttysten saarta (muutamiin ko. yksilöihin tutustuttuamme totesimme niiden olevan suomalaisten sääskien tummia, pienempiä serkkuja).









Arkeologiset todisteet kertovat, että saarella on ollut asutusta ainakin 20 000 vuotta ja paikalliset pitävät nunukul- ja gorempul -heimoja saaren perinteisinä omistajina. Alkuasukkaita oli Minjerribahilla ja lähisaarilla alunperin n. 5000. Tänä päivänä perinteisiä omistajia on kuultava mm. rakennusprojekteissa (etteivät heidän pyhät alueensa vahingoitu), heille maksetaan korvauksia kaivostoiminnasta, heillä on oikeus metsästää rauhoitettuja eläimiä kuten kilpikonnia ja dugongeja (merilehmiä), jne.











Meri on aina ollut Stradbroken alkuasukkaille tärkeä ravinnon lähde ja saarella on monia valtavia simpukankuorikekoja, jotka kertovat muinaisista suosituista leiripaikoista. Tänä päivänäkin monet saarelaiset kalastavat sekä työkseen että harrastuksekseen – ja kaloja totta vieköön saaren lähivesissä riittää (ja haita!).

Meri on myös tuonut varhaisia tutkimusmatkalaisia saarelle. Kiinalaisten, espanjalaisten, portugalilaisten ja hollantilaisten laivojen tiedetään purjehtineen vuosisatojen ajan pitkin Australian rannikkoa, ja espanjalaisen sotalaivan hylyn sijaintia saaren lähivesillä on arvuuteltu vuosikymmeniä. Varsinainen ihme on myös, että täällä ja ylipäänsä Australiassa puhutaan englantia; espanjalaiset, portugalilaiset tai hollantilaiset olisivat yhtä hyvin voineet astua maihin, lyödä lipun hiekkaan ja ilmoittaa alkuasukkaille, että tämä maa on nyt heidän.

Vuonna 1770 James Cook ohitti Stradbroken saaren ja nimesi jyrkkäkallioisen koillisrannan niemekkeen Point Lookoutiksi (”Vartioniemeksi”). Myöhemmin saarella käväisi tutkimusmatkailija Matthew Flinders, joka purjehti ensimmäisenä Australian ympäri. Hänen mukaansa on nimetty huikea hiekkaranta, jota pitkin vaelsimme (ks. kuvaus alempana).

Stradbroken ja Moreton-saaren välissä on laivojen hautausmaa: vuolas, katala, hiekkasärkkien täplittämä salmi nimeltä South Passage. Sen kautta kulki aikoinaan tärkeä merireitti Brisbanesta Sydneyyn, minkä takia saarelle perustettiin luotsiasema 1825. 1800-luvulla saarella oli myös armeijan varikko ja rangaistusvankisiirtola. Kun vankisiirtola lakkautettiin, saarelle alkoi muuttaa muita asukkaita, kalastajia ja maanviljelijöitä. Dunwichiin perustettiin karanteeniasema, josta myöhemmin tuli yksinäisten vanhusten, vammaisten ja mielisairaiden hoitola (siis suomalaisittain ”vaivaistalo”).Tämä laitos suljettiin 1940. Sen jälkeen kaivostoiminta ja turismi ovat olleet saaren tärkeimmät elinkeinot.

Stradbroken saari on maailman kolmanneksi suurin hiekkasaari, ja sen hiekka sisältää arvokkaita mineraaleja, kuten titaniumia. Näitä käytetään moniin jokapäiväisiin ja myös korkean teknologian tuotteisiin, kuten makeisiin, hammastahnoihin, aurinkovoiteisiin, keramiikkaan, muoviin, tietokoneen näyttöihin, kilpapyöriin, avaruusaluksiin, jopa sydämentahdistimiin. Hiekasta erotettua mineraalia kuljettavat rekat ovatkin tuttu – ja pyöräilijöitä uhkaava - näky saaren kapeilla teillä.

Saari sai englanninkielisen nimensä Stradbroke vuonna 1827 Stradbroken jaarlin mukaan. Nykyinen jaarli avasi Dunwichin museon vuonna 1988. Saarella on kolme kylää: Dunwich, Amity Point ja Point Lookout, joka on tärkein turistikeskus. Turisteja saarelle houkuttelee luonto: kymmenien kilometrien hiekkarannat, kallioniemet, keskellä saarta olevat järvet ja aurinko.

Olimme vuokranneet talon Dunwichin kylästä kukkulan ylärinteeltä. Liikuimme polkupyörillä ja parin kilometrin kipuaminen kotiin raskas reppu selässä kävi melkoisesta urheilusuorituksesta. Terassilta aukeava henkeäsalpaava merimaisema auringonlaskun suuntaan palkitsi kuitenkin moninkertaisesti vaivan ja raikas tuuli kuivasi hikipisarat.







Useimmille turisteille saari on yhtä kuin Point Lookout, mutta me halusimme nyt nähdä enemmän. Parina ensimmäisenä päivänä kiertelimme Dunwichin kylässä ja sen ympäristössä. Kylässä on useita historiallisia paikkoja. Sataman edelleen käytössä oleva aallonmurtaja on 1800-luvun rangaistusvankien rakentama.Vanha hautausmaa kertoo omia tarinoitaan, siellä on yli 10 000 saarelaista haudattuna: sotilaita, merimiehiä, rangaistusvankeja, laivojen tuomien kulkutautien surmaamia siirtolaisia, kalastajia jne. Alkuasukkailla on oma hautausmaansa, jonne valkoihoisilla ei ole asiaa. Sinne on haudattu mm. kuuluisa runoilija Kath Walker (Oodgeroo Nunuccal). Hän johti 1980-luvulla protestiliikettä, jonka ansiosta saareen ei ole koskaan rakennettu siltaa.













Entisen hoitolaitoksen rakennuksiin on sijoitettu erinomainen historiallinen museo, jossa jokaisen vierailijan kannattaisi käydä: elämä Stradbrokella avautuu sen jälkeen ihan uudella tavalla. Hieno yksityiskohta on muistokaappi, jossa on julisteen kokoinen dokumentti jokaisesta merkittävästä saarelaisesta. Dunwichin lauttasataman kautta matkailijat saapuvat saarelle ja mineraalihiekka rahdataan pois kerran päivässä Brisbaneen kulkevilla proomuilla. Satamassa on esitteen mukaan myös muinaisten rangaistusvankien käyttämä kyykkyvessa, mutta emme sitä hätäisistä etsinnöistä huolimatta löytäneet.









Pyöräretki järville

Stradbroken saarella on lukuisia kirkkaita, lähdepohjaisia järviä. Suosittuja retkikohteita ovat Brown Lake ja Blue Lake ja seuraavana päivänä teimme pyöräretken näille järville. Saaren maasto ei suosi pyöräilijää: tie kulkee jyrkkiä ja pitkiä mäkiä ylös ja alas. Blue Lakelle päästäkseen on ylitettävä muiden mäkien lisäksi saaren korkein kohta, 219 m (tämäkin vuori on itse asiassa valtava, metsän peittämä hiekkadyyni). Lopuksi on patikoitava 3 km metsäpolkua ennen kuin järvi löytyy.









Blue Lake on tällä hetkellä periaatteessa suljettu turismilta, koska järven rantojen luonto on kulunut runsaasta käytöstä, mutta ystävällinen puistonvartija neuvoi meille paikan, josta pääsimme uimaan. Hikisen matkan jälkeen uiminen kirkasvetisessä järvessä virkisti kummasti. Myös Brown Laken vesi on kirkasta, mutta nimensä mukaisesti ruskehtavaa, ehkä rautapitoista. Suomalaisen silmissä järvet ovat kovin pieniä, oikeastaan vain lampia. Metsäpolulla panimme merkille, että maata peitti paksu kerros risuja ja kuivia eukalyptuksen lehtiä; todennäköistä onkin, että saarella syttyy isoja metsäpaloja kun kesä etenee. Palot alkavat yleensä salamaniskuista tai retkeilijöiden huolimattomasta tulenkäytöstä.



















Beach walk

Stradbrokella viettämiemme päivien huipentuma oli rantakävely (beach walk). Menimme bussilla Amity Pointin kylään, joka on pieni kalastajayhteisö saaren luoteiskärjessä. Kylän laidalta alkaa hiekkaranta, Flinders Beach, joka jatkuu n. 10 km Point Lookoutiin saakka. Laskuveden aikaan sitä on helppo lähteä kävelemään. Beach walk on parasta, mitä Australia tarjoaa ja tämä ranta on kyllä kaikkien beach walkien äiti: kilometrikaupalla asumatonta hiekkarantaa, turkoosia vettä, meren kohinaa, huikaisevaa aurinkoa. Aussit tietävät, että muutaman tunnin kävely vesirajassa hiekan pehmittäessä jalanpohjia puhaltaa stressin taivaan tuuliin ahdistuneimmaltakin työnorjalta. Meri-ilma tekee nälkäiseksi ja lounas Point Lookoutissa maistui upealle – etenkin kun ihailimme samalla muuttovalaiden jälkijoukkoja matkalla vauvojensa kanssa Etelämantereen vesille.

Jos voimia riittää, voi rantavaellusta jatkaa vielä 30 km saaren eteläkärkeen saakka. Me kuitenkin halusimme ehtiä todistamaan auringonlaskua terassillemme ja palasimme bussilla Dunwichiin. - Kuvat kertonevat enemmän kuin satatuhatta sanaa beach walkin ihanuudesta; vain aaltojen kohina, Nikonin raksutus ja paljaiden jalkojen lätinä puuttuvat.






























































Nääntyneinä mutta tyytyväisinä palasimme lautalla auringonlaskun talosta auringonnousun taloon (saaren talosta avautui maisema länteen, Grandman talosta itään). Päätimme myös: tuon beach walkin teemme vielä uudelleen ennen kuin lähdemme Australiasta! – L&T




[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre539 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 758 )
Sydney osa 2/2 
Sydney perjantaina 6.10.2006

Tänään teimme kokopäiväretken Blue Mountains –vuorille. Vuoret sijaitsevat runsaan sadan kilometrin päässä Sydneystä länteen. Vuorten nimi juontuu niiden sinisestä väristä: niiden rinteillä kasvaa paljon eukalyptus-puita, joiden lehdistä haihtuu eteeristä öljyä. Ilmassa leijuva öljyhöyry siivilöityy siniseksi auringon valossa. Sydneyn alkuaikoina ”Sinivuoret” estivät pääsyn sisämaahan, kunnes kolme tutkimusmatkailijaa – Blaxland, Wentworth ja Lawson – löysivät reitin vuorten välistä v. 1813. Sydneyyn palattuaan sankarit palkittiin upeilla maatiloilla ja heidän kunniakseen Blue Mountainsin alueella on myös kolme heidän mukaansa nimettyä kaupunkia. Meidän urotyömme oli raivata reitti näköalapaikoille aasialaisturistimassojen välistä.















Blue Mountainsin alueella noin tuhannen metrin korkeudessa oli keväinen kukkaloisto parhaimmillaan. Pienet kylät ja kaupungit uinuivat vehreiden puutarhojen keskellä ja näyttivät enemmän eteläenglantilaiselta kuin australialaiselta postikorttimaisemalta.







Metsäpalot ovat suuri ongelma alueen asukkaille. Etenkin maahan varisseet, öljyiset eukalyptuksen lehdet syttyvät herkästi ja palavat iloisesti. Ristiriita onkin siinä, että metsäpalot ovat tärkeä osa Australian luonnon kiertokulkua, ne siivoavat, uudistavat ja lannoittavat metsiä. Kuitenkin uusia asuinalueita rakennetaan metsiin, joiden tiedetään vuorenvarmasti palavan säännöllisin väliajoin. (Tosin useimmat metsäpalot ovat nykyään pyromaanien ja joutilaan nuorison tahallaan sytyttämiä.)

Blue Mountainsin kansallispuiston luontoa on yritetty suojella turistimassoilta rakentamalla laudoista Australian pisin kävelytie sademetsän halki. Katoomban laakson yli kulkee Skyrail –vaunu, jonka lasisen lattian läpi voi katsella alas laaksoon. Noin sata vuotta sitten alueella oli hiilikaivoksia, joiden huoltotieksi rakennettiin maailman jyrkin rautatie - nyt rata kuljettaa turisteja. Alueella on noin 400 eri eläinlajia ja lähes sata lajia eukalyptuspuita ja dinosaurusten kaudelta olevia saniaispuita.













Blue Mountainsin alueella kannattaisi viettää pitempikin loma – huikeita maisemia, vaelluspolkuja ja raikasta luontoa riittäisi. Tosin huikeita ovat myös hotellihuoneiden hinnat: alkaen 200 euroa kahden hengen huone ilman aamiaista.

Paluumatkalla hyppäsimme olympiakylässä jokilauttaan ja ihmettelimme Parramatta-joen rantojen ylellisiä omakotitaloja. Ylellinen oli myös sisääntulo Sydneyn satamaan: satamasillan alitse oopperatalon ohi suoraan kaupungin keskustaan, ohi perjantai-illan valtaisien liikenneruuhkien. Bonuksena rannassa oli ilmaiskonsertti ja svengasimme hetken latinojazzin tahdissa ennen paluuta hotelliin.

Sydney lauantaina 7.10.2006

Pinta-alaltaan Lontoon kokoisessa Sydneyssä on yli 300 esikaupunkia ja tämän päivän jälkeen olemme nähneet niistä tosi monta. Ostimme liput eteläisiä rantoja kiertävään bussiin ja ihailimme toinen toistaan upeampia paikallisia kaivopuistoja. Lähes joka näkökulmasta siinsi sinistä vettä ja valkoisia purjeita, taustalla satamasilta, oopperatalo ja keskustan pilvenpiirtäjät. Poistuimme bussista satamansuun eteläisellä niemimaalla (The Gap), jonka korkeilta kallioilta näki lähes Uuteen Seelantiin asti. Muistotaulu kertoi, että valkoisten saapuessa vuonna 1788 alueella asui Birrabirragal-heimo. Vain vuosi myöhemmin koko heimo oli kuollut valkoisten tuomaan tuhkarokkoon.













Jatkoimme seuraavalla bussilla legendaariselle Bondi Beachille, jossa toimi Australian ensimmäinen hengenpelastusseura. Sittemmin seuroja on syntynyt satamäärin ja niiden ansiosta merestä on pelastettu satojatuhansia ihmisiä. (Timokin toimi aikoinaan hengenpelastajana – lisää aiheesta joskus jatkossa.) Bondi Beach oli myös v.2000 olympialaisten beach-lentopallon näyttämö. Nyt oli lämmin lauantaipäivä, aurinko paistoi, mainingit löivät hiekkaan ja ranta ja aallot olivat tupaten täynnä viikonloppua viettäviä kaupunkilaisia. Vähältä piti, ettei käynyt kateeksi...











Rantoja kierrellessämme teimme yhden pikahavainnon: lihavia ihmisiä ei juuri näkynyt. Ei rannoilla eikä Sydneyssä yleensäkään. Kaikkialla vaelsi solakoita, hyvin pukeutuneita ihmisiä. Sen sijaan Queenslandissä on nykyään silmiinpistävän paljon ylipainoisia ihmisiä. Onkohan niin, että rantaelämää rakastavat sydneyläiset harrastavat enemmän kehonpalvontaa kuin takapihoillaan pihvejä ja makkaroita käristelevät, löysiin T-paitoihin ja rantashortseihin sonnustautuneet brisbanelaiset?

Kiertoajelu jatkui Tamaraman, Bronten ja Coogeen rantojen kautta, Randwickin laukkaradan ja Paddingtonin viktoriaanisten huviloiden ohitse kaupungin keskustaan. Asunnot mainituilla alueilla maksavat vähintään saman verran kuin Etelä-Helsingissä. Kävimme vielä Sydney Towerissa ja ihmettelimme maisemia 300 metrin korkeudesta, sitten koukkasimme majapaikan kautta tuttuun intialaiseen ravintolaan ja päätimme antoisan päivän herkulliseen päivälliseen. Sydney on edelleen upea kaupunki ja olisi synti käydä Australiassa tutustumatta Sydneyyn!



















Ormiston sunnuntaina 8.10.2006

Takaisin kotona. - Sydneyssä viettämämme viimeinen aamu oli kaunis ja helteinen lähtiessämme kävelemään kohti oopperataloa. Halusimme nähdä tämän upean rakennuksen vielä sisältä. Yhtäkkiä kävellessämme Botanical Gardensin läpi tuuli yltyi lähes pyörremyrskyksi, ja purjeveneet merellä laskivat kiireesti purjeensä, että pysyisivät pystyssä. Lauttaliikennekin keskeytyi noin tunnin ajaksi. Ilma oli täynnä lentäviä lehtiä ja muita roskia. Sää muuttui hetkessä viileäksi ja pilviseksi. Ilmiö on kuulemma tavallinen Sydneyssä loka-marraskuussa, jolloin sää saattaa olla hyvinkin vaihteleva. Vuonna 1986 satoi yhden vuorokauden aikana 327 mm, mikä sai kaupungin lähes katastrofitilaan. V. 1999 Sydneyn taivaalta tuli 9cm:n läpimittaisia rakeita, jotka aiheuttivat vakuutusyhtiöille lähes miljardin euron vahingonkorvaukset – rakeet tuhosivat talojen kattoja, autoja, jopa Sydneyn kentällä seisoneita matkustajakoneita. Jotkut tiedemiehet ovat päätelleet, että suurten metsien hakkaaminen omakotialueiden tieltä kaupungin laajentuesssa länteen on muuttanut alueen ilmastoa entistä oikullisemmaksi.















Pääsimme kiertämään oopperataloa oppaan johdolla. Rakennus ei ole vain ooppera, vaan todellinen monipuolinen taidetalo, jossa on viisi eri näyttämöä. Suurin näyttämöistä on konserttisali, jonne mahtuu 2679 katsojaa. Toiseksi suurin, eli oopperasali on ehkä maailman kiireisin teatterinäyttämö: siellä on jatkuvasti ohjelmistossa viisi eri oopperaa ja lisäksi tulevat baletin esitykset. Oopperatalo on Australian kansallisoopperan ja kansallisbaletin kotinäyttämö. Lisäksi siellä vierailevat maailman huippuryhmät. Puheteatterilla on oma salinsa ja studio kokeilevia esityksiä varten. –Mieltämme jäi kismittämään, ettemme päässeet (tällä kertaa) näkemään yhtään esitystä.

Oppaamme kertoi, että Jörn Utzon ja Australia ovat tehneet sovun, Utzon on palkittu korkeilla arvomerkeillä ja häneltä on tilattu jatkosuunnitelmia mm. Oopperatalon kivijalan suhteen. Hänen poikansa hoitaa käytännön työt; Utzon asuu itse Mallorcalla eikä ilmeisesti tulee enää ikinä Australiaan. Meitä jäi kiinnostamaan se, oliko Utzon kenties aikoinaan tutustunut Aarno Ruusuvuoreen tai tämän suunnittelemaan Hyvinkään kirkkoon. Opas hehkutti, että Oopperatalo oli arkkitehtuuriltaan aikaansa edellä, mutta 1960-luvun hyvinkääläisille se olisi ehkä ollut jotenkin tutun näköinen...











Hieman harmitti, että jonotimme ikuisuuden päästäksemme Sydney Toweriin. Olisi sen sijaan pitänyt kiivetä Harbour Bridgen päälle: sieltä olisi saanut hienoja kuvia. Tämäkin huvi olisi kyllä keventänyt kukkaroa melkoisesti – liput pikku kiipeilylle olisivat maksaneet 90 euroa /kpl!

Haikein mielin hyvästelimme Sydneyn. Lehdestä luimme, että suuren amerikkalaisen matkailulehden Travel+Leisure tekemien tutkimusten mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana Sydney on valittu seitsemän kertaa maailman parhaaksi kaupungiksi.

Ainakin se on yksi parhaista mutta matkakassa hupenee siellä tosi nopeasti.
– toteavat T&L






[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre510 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 766 )
Sydney osa 1/2 





Sydneyssä oli niin paljon nähtävää, että julkaisemme raportin kahdessa osassa. Ensimmäisessä osassa tutustumme kaupungin keskustaan, Oopperataloon ja Manlyyn. Toisessa osassa käymme Blue Mountainsilla ja kiertelemme Sydneyn eteläisillä rannoilla, mm. legendaarisella Bondi Beachillä.

Sydney keskiviikkona 4.10.06

Luulisi, että junalla voi matkustaa kaikkialla maailmassa – mutta Australiassa junamatkalle lähdetään kuin lomaristeilylle. Junamatkat ovat kalliita ja ylellisiä, ja lisäksi rataverkosto on harva (poikkeuksena paikallisliikenne). Jos halutaan vain siirtyä paikasta A paikkaan B, käytetään lentokonetta. Lentäminen on halvempaa ja yhteydet ovat hyvät. Australiassa ei siis (tässäkään) ajatella kovin ekologisesti. Lentolippu Brisbanesta Sydneyyn (1000 km) maksoi 110 euroa edestakaisin, junalla se olisi maksanut paljon enemmän.

Julkisia kulkuneuvoja ei täällä suosita. Brisbanessa halusimme mennä lentokentälle paikallisjunalla. Aikatauluja selattuamme huomasimme, että meidän pitäisi lähteä klo 04.45 lähtevällä junalla ehtiäksemme kentälle seitsemäksi. Olimme valmiita siihen, mutta eteemme tuli toinen ongelma: lipunmyyntitoimisto aukeaa vasta viideltä, miten saisimme lipun junaan? Lippua ei voi ostaa valmiiksi edellisenä päivänä; ainoa mahdollisuus on ostaa se automaatista. Automaatti ei hyväksy luottokorttia tai seteleitä, ainoastaan kolikoita. 36 dollarin edestä kolikoita meillä ei ollut, joten olisi pitänyt käydä pankissa. Lopputulos oli, että tilasimme kiltisti taksin, joka taas maksoi 30 kilometrin matkalta n. 40 euroa eli lähes yhdensuuntaisen lentomatkan verran.







Kosmopoliittinen henkäys tuulahti vastaamme saapuessamme 4.5 miljoonan asukkaan Sydneyyn. Lentokentältä meidät toi kaupunkiin iloinen samoalainen bussinkuljettaja, joka innostuneesti selosti meille kaupungin nähtävyyksiä (jo sisämaassa huomasimme, että parhaita oppaita Australiassa ovat bussikuskit). Hotellimme sijaitsee Kings Crossin alueella, joka on yöklubien lisäksi täynnä värikkäitä pikku kauppoja ja houkuttelevia etnisiä ravintoloita. Näköala huoneemme ikkunasta on kuin suoraan Pariisin kaduille.

Kävelimme Woolloomooloon rantoja pitkin kasvitieteelliseen puutarhaan ja edelleen Oopperatalolle. Sataman alueella on ns. Writers’ Walk, jossa messinkitauluihin on ikuistettu kuuluisien kirjailijoiden ajatuksia Australiasta (kaikki eivät suinkaan ole imartelevia).



















Circular Quayn ja historiallisen The Rocks-alueen kautta kapusimme Sydneyn satamasillalle, josta avautui upea näkymä oopperatalolle päin. Tuntui uskomattomalta ihailla oikeasti näkymiä, jotka on nähnyt aiemmin sadoissa valokuvissa ja mm. vuoden 2000 olympialaisten kisalähetyksissä.

Pitkän kävelymatkan jälkeen hotellimme naapurissa sijaitsevan intialaisen ravintolan chicken korma maistui herkulliselta. Tämä ravintola, kuten monet muutkin aussiravintolat ovat ns. B.Y.O.- ravintoloita eli: bring your own (drinks). Se tarkoittaa, että voit tuoda omat viini- tai muut juomapullosi mukanasi. Päivällisaikaan yleinen näky onkin pitkä jono ausseja viinikaupan kassalla, kainaloissaan lähiravintolaan vietäviä juomia. Mitähän suomalaisen ravintolan ovimikko tuumisi, jos kävelisit sisään omat kalja- ja viinipullosi mukanasi?

Sydney torstaina 5.10.2006

Tänään ihmettelimme aamuauringon huikaisevassa valossa jälleen oopperataloa. Valokuvat eivät tee rakennukselle oikeutta: eri valossa, eri kuvakulmissa se on aina erilainen. Sitä voisi istua katsomassa koko päivän. Rakennus valmistui vuonna 1973 ja sen rakentaminen kesti 12 vuotta suunnitellun kolmen vuoden sijasta. Sen tanskalainen arkkitehti, Jörn Utzon (nyk. 88-vuotias), ei ole koskaan nähnyt työnsä tulosta – hän riitaantui pahasti konservatiivipoliitikkojen kanssa, jotka pitivät rakennusta liian modernina eivätkä halunneet maksaa suunnittelupalkkiota. Selvää kuitenkin on, että käsittämättömän upea oopperatalo on vienyt Sydneyn maailmankartalle ja tuonut kaupunkiin miljoonia turisteja.

Oopperatalon rahoittamisessa käytettiin hyväksi australialaisten pelihimoa: järjestettiin maanlaajuiset arpajaiset suurine rahapalkintoineen. Aussit ostivat arpoja niin innokkaasti, että koko rakennus oli maksettu jo 1½ vuotta valmistumisensa jälkeen, vaikka kustannukset kasvoivatkin alkuperäisarvion 7 miljoonasta dollarista 102 miljoonaan dollariin.

Arkkitehtikilpailun voittanutta Jörn Utzonin suunnitelman pienoismallia kokeiltiin tuulitunnelitesteissä, joissa se romahti ja mallia ja sen rakennustekniikkaa jouduttiin muuttamaan. Purjeita muistuttavat kaaret olivat liian ohuita ja niitä jouduttiin vahvistamaan. Rakennustekniikkaa pidettiin silloin täysin uutena – toisaalta samantapaista rakennustyyliä näkee esim. Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa, monta vuotta aiemmin rakennetussa Hyvinkään kirkossa (1959-61).


















Menimme lautalla Manlyyn, joka on kaupunginosa Sydneyn sataman suulla. Puolen tunnin lauttamatka legendaarisella Manly ferryllä on oiva tapa nähdä Sydneyn rantoja mereltä käsin. Sää oli aurinkoinen ja lämmin, mutta kovin tuulinen. Manlyssä on hienoja hiekkarantoja ja kävelypolkuja, ja kaupunkilaiset viettävätkin siellä vapaapäiviään kuin helsinkiläiset Suomenlinnassa.













Koska Sydney sijaitsee tuhat kilometriä etelämpänä kuin Brisbane, on kevät täällä noin kuukauden jäljessä (olemmehan down under – esim. aurinko paistaa keskipäivällä pohjoisesta ja kuu makaa selällään; pohjoistuuli on lämmin ja etelätuuli kylmä). Lämpötila on keskimäärin viileämpi kuin Queenslandissä, mutta valoisa aika on hieman pitempi.

Ensimmäisten päivien kokemusten jälkeen olimme yhä enemmän sitä mieltä, että Sydney on yksi maailman upeimmista kaupungeista! - T&L


[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre463 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 756 )
Kesä tuli - ja koala.  
Ormiston maanantaina 2.10.2006

Lokakuun alku merkitsee Australiassa kesän alkamista mutta myös jalkapallo- ja rugbykauden huipentumista loppuotteluihin. Kulunut viikonloppu oli todellinen tosimiesten unelma: lauantaina oli australialaisen jalkapallon loppuottelu ja sunnuntaina rugbyliigan loppuottelu. Lisäksi tuli vielä tietenkin formulat, jotka täällä nähtiin kyllä aamuyöllä. Rugby-liigan voitti paikallinen brisbanelainen Broncos- joukkue, joten tunnelmat täällä olivat kuin Suomessa Leijonien voitettua jääkiekon maailmanmestaruuden. Naispuolinen suomalainen vieras tunsi itsensä hyvin ulkopuoliseksi ja keskittyi lähinnä sähköpostiviestien kirjoittamiseen.

Australiassa pelataan neljää eri jalkapallolajia: rugby league, rugby union, Aussie (Australian) rules ja soccer. Näistä viimeksimainittu on eurooppalainen jalkapallo, rugbylajit ovat kotoisin Englannista (league on perinteisesti työväen laji ja unionia on alunperin pelattu yliopistoissa), ja Aussie rules on vauhdikas, kotikutoinen yhdistelmä rugbya, eurooppalaista jalkapalloa ja koripalloa. Rugbyssa erikoista on se, että tätä kivenkovaa lajia pelataan täysin ilman suojuksia tai kypärää. Yli satakiloiset veteraanirugbypelaajat muistuttavatkin lähinnä raskaan sarjan nyrkkeilyn kehäraakkeja. Lohtuna on tietysti se, että he ovat (lähes) koko kansan ihailemia miljonäärejä.

Tänä aamuna aikaisin saimme yllätysvieraan: hellyttävä koalakarhu kävi tutkimassa Grandman puutarhaa. Se kiipeili kaikessa rauhassa pihapalmuissa ja katseli meitä uteliaasti; näytti siltä, ettei se pelännyt meitä lainkaan. Timo saikin siitä hienoja kuvia. Koaloita on tällä alueella melko runsaasti. Ne asuvat eukalyptus-puissa ja syövät niiden lehtiä. Yleensä ne liikkuvat iltaisin ja öisin ja nukkuvat päivällä. Asutuksen leviäminen vähentää koala-ressukoiden elintilaa ja niiden pahimpia vihollisia ovat koirat ja autot.







































Seuraavaksi Sydney

Keskiviikkona lennämme viideksi päiväksi Sydneyyn. Se on Timolle tuttu paikka, mutta Leena ei ole siellä käynyt. Raportin ja kuvia matkasta saamme varmasti viimeistään ensi viikolla.

PS. Vaikka rugbykausi loppui, kohtapuoliin alkaa krikettikausi! Naispuolinen suomalainen vieras saa kirjoitella paljon sähköpostiviestejä: yksi ottelu voi kestää useita päiviä! - T&L



[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre566 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 773 )
Hiljaiseloa Ormistonissa  
Ormiston maanantaina 25.9.2006

Kevät on saapunut Queenslandiin, mikä tarkoittaa sitä, että sää on suomalaisittain todella ihanteellinen: 25 – 28 astetta lämpöä ja aurinkoista, meri on turkoosinsininen ja vilvoittava tuuli puhaltaa. Olemme vihdoin päässeet melomaan mangrove-metsikköön ja Raby Bayn kanaville. Mangrove on vuorovesialueella kasvava puu. Mangrovemetsiköt ovat tärkeitä kalojen kutualueita; laskuveden aikana niissä on paljon kahlaajalintuja, nousuveden aikana kilpikonnia ja kaloja, jopa haita. Mangroveissa Grandman talon alapuolella asustelee myos komea valkopaamerikotka-pariskunta.

Pyöräilyretkiämme häiritsevät pesimispuuhissa olevat magpie-linnut (suom. harakka vaikka ei muistuta suomalaista harakkaa). Isälinnun testosteronitaso nousee korkealle sen suojellessa hautovaa emoa, ja se kokee pyöräilijän suureksi uhkaksi. Saimme katkerasti kokea vihaisen linnun hyökkäykset eräänä päivänä: Timo sai monen sentin haavan poskeensa ja Leenalla on reikä takaraivossaan juuri siinä, missä kypärä loppuu.

Tänään meille on tulossa perheenlisäystä. Saamme viikoksi hoitoomme pienen rakastettavan Lucy-koiran. Lucylla on takanaan surullinen lapsuus: sen kaksoissisar kuoli, omistajaperheeseen syntyi vauva ja Lucy tunsi itsensä hylätyksi. Koska Lucy oli niin mustasukkainen vauvasta, omistajan täytyi luopua siitä. Se muutti asumaan parin talon päähän naapuriin. Lucy kaipaa kovasti hellyyttä ja huomiota ja omistajan poissa ollessa se on usein livahtanut tänne Grandman luokse. Ja nyt se siis tulee kokonaiseksi viikoksi iloksemme omistajan lähtiessä matkoille.

Australialaiset ovat innokkaita kalastajia, ja kunnon aussin tapaan Timo kaivoi autotallin kätköistä virvelin ja on kalastellut lähirannassa innokkaasti. Saalistakin on tullut, kuten valokuva todistaa: noin 1½-kiloinen flathead, jonka Grandma valmisti herkulliseksi ateriaksi. Flatheadin kanssa on oltava varovainen: sen evissä on lukuisia myrkkypiikkejä. Myrkky ei tapa, mutta sen jäljiltä käsi voi olla turvoksissa monta päivää.

Golfin pelaaminen maistuu mukavalta, kun ei vielä ole liian kuuma. Olemme todella ihastuneita paikalliseen kenttään: tunnelma on rento, kukaan ei hönkää niskaan ja voi pelata oman tahtinsa mukaan. Kenttä on myös erinomaisessa kunnossa. Vesiesteitä tosin riittää, joten pallojen kulutus on suuri. Kentän ympäristö on vuorovesialuetta ja siellä asuu paljon kahlaajalintuja. Vesiesteet vilisevät lihavia kaloja ja koalat torkkuvat puunoksilla. Kenguruja ei ole vielä nähty, mutta niitäkin kentan liepeilla kuulemma asuu. – T&L




































[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre477 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 736 )

<<nav_first <Edellinen | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | Seuraava> nav_last>>