LinkitMatkalaisten mieliala kuitenkin parani, kun bussin viimein lähtiessä liikkeelle meille tarjottiin aamiaiseksi kahvia ja voileipiä. Panaman puolella tie kulki osan matkasta hyvin korkealla, ja maisemat hivelivät silmiä. Tien laatu myös parani. Tien varsilla näkyi runsaasti hyvin hoidettuja ja äveriään näköisiä maatiloja.
Toisin kuin muualla Väli-Amerikassa Panama Cityssä on iso ja hieno keskuslinja-autoasema. Sopivan majapaikan löytäminen oli helppoa, koska yösijan tarjoajia oli jo asemalla vastassa, ja saimme ilmaisen autokyydin suoraan hyvään ja erittäin edulliseen (noin 25 euroa/yö) hotelliin keskustassa.
Panama City jakaantuu kahteen hyvin erilaiseen osaan: vanhaan keskustaan, jossa on mm. pitkä tavaratalojen ja kauppojen reunustama kävelykatu ja huippumodernien pilvenpiirtäjien muodostamaan uuteen keskustaani, joka muistuttaa erehdyttävästi Hongkongia tai Shanghaita. Taksilla liikkuminen on halpaa ja helppoa, mutta liikenne on mieletöntä. Käveleminenkin on hankalaa, koska autoilijat eivät kunnioita jalankulkijoita tippaakaan. Teimme kuitenkin parin tunnin kävelymatkan meren rannalla olevalla hienolla rantabulevardilla, joka oli kuin tehty viihtyisille katukahviloille mutta jotka siltä puuttuivat kokonaan. Muutenkin ihmettelimme puuttuvaa ravintolakulttuuria kaupungissa, jonka ilmasto on kuin luotu terassiravintoiloille. Missä olivat ruokaravintolat? Onneksi hotellistamme saimme ruokaa.
Tänään Timo halusi katsoa laivoja kanavassa, ja niinpä kävimme Mirafloresin sululla, jossa on myös kanavan historiasta kertova museo. Onneksemme paria isoa rahtilaivaa hinattiinkin juuri sulun läpi. 80 km:n ja kahdeksan tunnin kanavamatka ei ole laivayhtiölle ihan halpa: ison rahtilaivan kanavamaksu saattaa olla noin 300 000 dollaria. Ilmeisesti matka kanavan kautta tulee kuitenkin halvemmaksi kuin Kap Hornin kiertäminen. Kanava, joka valmistui vuonna 1914, on Panamalle elintärkeä tulonlähde, josta he ovat hyvin ylpeitä.
Leena käväisi tänään myös lääkärissä. Kuuban hiekkarannalla pikkuvarpaan juureen ilmeisesti puraisi jokin ötökkä, eikä pureman aiheuttama ihottuma ole ottanut parantuakseen. Lääkäri määräsi siihen voidetta, joka toivottavasti parantaa vaivan. Lääkäriin pääsy oli täällä helppoa ja nopeaa, käyntimaksu oli kahdeksan dollaria.
Olemme nyt siis kulkeneet läpi kaikkien kahdeksan Väli-Amerikan valtion ja saaneet niistä ainakin pintapuolisen kuvan. Guatemalaan palaisimme vaikka heti. Sen Maya-intiaanien jälkeläisten vilpitön lämpö ja ystävällisyys vei sydämemme ja mahtava luonto valloitti. Monta tulivuorta jäi näkemättä sateen takia ja haluammekin palata paremman sään aikaan. Nicaragua-järven rannalle haluaisimme myös uudelleen, kuten myös ehkä Costa Ricaan. Kuten kuvista näkyy, olemme kulkeneet enimmäkseen sateessa: vain kaksi ensimmäistä päivää Tulumin rantahiekoilla olivat aurinkoisia. Tuuriakin meillä on ollut, sillä olemme juuri ja juuri ehtineet pois kahden hurrikaanin tieltä, eivätkä tulvat tai maanvyörytkään vieneet meitä mennessään.
Väli-Amerikan ruokakulttuurista voisi sanoa, että oikeastaan vain Meksikossa on oma, erilainen (ja herkullinen) ruokansa, muualla ravintoloista saa jonkinlaista meksikolaistyyppisen ja amerikkalaisen ruoan välimuotoa ja papuja eri muodoissa syödään paljon. Kahvi on erinomaista kaikkialla, mutta Guatemalassa erityisen hyvää. Viiniä ei oikeastaan tunneta. Sitä on kyllä listalla, mutta pyydettäessä sitä ei yleensä kuitenkaan löydy tai se on hyvin kallista (kaiholla odottelemme Chileä…). Rommia sen sijaan on runsaasti tarjolla erilaisina sekoituksina. Kaikissa suurissa kaupungeissa ravintolakulttuuri on köyhää, terassiravintoloita ei ole kuin turistikeskuksissa.Yksi asia on askarruttanut: missä ovat linnut? Kuvittelimme, että näissä tropiikin maissa olisi taivaan täydeltä värikkäitä papukaijoja ym. lintuja, mutta olemme nähneet lähinnä korppikotkia, varpusia ja joitakin rastaan sukulaisia. Onko tämä se hinta, jonka metsien raivaaminen ja maanviljelyksen tehostaminen on vaatinut?
Myönteinen kokemus on ollut tekniikan kehittyminen sitten viime matkamme (viisi vuotta sitten): langaton nettiyhteys on nykyään lähes jokaisessa ravintolassa ja kurjimmassakin hotellissa. Pikku tietokoneestamme on ollut siis paljon iloa; kotisivujen päivittäminen ja sähköpostin seuraaminen on ollut helppoa.
Suomea täällä ei juuri tunneta, tosin eräs costaricalainen vodkan ystävä kiitti Suomea Absolut-vodkasta (!). Joulupukki on lapsille tuttu ja lumi kiehtoo kaikkia. Kaupoissa on jo täysi joulumeininki ja poron näköisiä otuksia ja muovisia lumiukkoja näkyy kauppojen ikkunoissa.
Huomenna lennämme vähän erilaiseen kulttuuriin Etelä-Amerikkaan, Quitoon, Ecuadorin pääkaupunkiin. Quito sijaitsee yli 2800 metrin korkeudessa, joten saamme sopeutua taas korkeaan ilmanalaan ja Panamaa huomattavasti viileämpään säähän. Käynti Galapagos-saarilla(joilla Darwin kehitti evoluutio-teoriansa) ei taida mahtua tämän reissun budjettiin. Tutustuimme toki jo Meksikossa kehityskaaren korkeimpaan (tai ainakin suurimpaan) ilmentymään, eli amerikkalaisiin turisteihin…
Kommentit
Lisää kommentti
nocomments