LinkitMeidän De Luxe Universe Express Sleeping-bussimme (jonka piti saapua Pakseen klo 18) osoittautui enemmänkin tavarankuljetusautoksi kuin pikavuoroksi. Bussissa oli kyllä makuuasentoon taittuvat istuimet, mutta ne oli mitoitettu paikallisille mini-ihmisille, joten Timolla varsinkin oli melkoisia vaikeuksia. Sitten pikkuhiljaa Vietnamin puolella tavaraa alettiin lastata bussiin uskomattomat määrät, niin että tavaratilat eivät enää riittäneet, vaan matkustajatilat otettiin myös käyttöön. Bussin kaikki tyhjät kolkat ja käytävätilat olivat täynnä laatikoita ja nyssyköitä ahneen bussiemännän (omistajan?) hieroessa tyytyväisenä käsiään – meille alkoi tulla klaustrofobinen olo.
Tavaroiden lastaamiseen meni tietysti aikaa tuntikaupalla. Lähdimme hotellista viideltä aamulla, eikä bussi pysähtynyt mihinkään kahvilaan tai muuhun paikkaan, mistä olisi saanut ostaa jotain evästä, onneksi oli vettä. Bussi ei myöskään pysähtynyt vessojen kohdalla, vaan pysähtyi tienlaitaan, jossa oli tilaisuus kyykistyä rinnakkain parinkymmenen naisen kanssa, miehet muodostivat oman rintamansa kauemmas! Vietnamilaiset tai laoslaiset matkustajat tuntuivat aivan tyytyväisiltä ja nukkuivat suurimman osan ajasta, kuten Timokin!
Ylläolevasta kuvasta näkyy amerikkalaisten levittämän kasvismyrkyn, Agent Orangen vaikutus. Puut ovat kuolleet ja kukkuloilla kasvaa vain piikkipensaita. Myrkyn tarkoituksena oli tuhota viidakot, jotka tarjosivat suojapaikan vietkongin sisseille. Sissit olivat usein maanviljelijöitä, joten he joutuivat muuttamaan kaupunkeihin, koska mikään ei enää kasvanut. Myrkky on aiheuttanut kehitysvammoja yli kolmelle miljoonalle vietnamislaislapselle. Ironista on, että Suomen tiehallinto levitti samaa vesakkomyrkkyä tienvarsille 1970-luvulla.
Vietnamin passintarkastuksessa tuli myös ongelmia. Timon kaksi kertaa maailman ympäri kiertänyttä passia oli jouduttu hieman teipillä Etelä-Amerikassa korjaamaan ja pikkutarkka tullimies ei tahtonut hyväksyä sitä millään. Toista tuntia meni odotellessa ja koko bussi odotti myös (absurdia oli, että halusimme vain päästä maasta ulos passilla, joka oli jo hyväksytty maahan tullessamme). Onneksi Laosin puolella ei asiaan kiinnitetty mitään huomiota.
Kun bussi tuli Savannakhetiin kuuden aikaan, päätimme hypätä pois kyydistä (edessä olisi ollut vielä ainakin viisi tuntia bussissa nälkäisenä ja pissahätäisenä). Se oli ihan hyvä ratkaisu. Löysimme hotellin, josta saimme luksus-huoneen (jossa ei tullut lämmintä vettä) 23 dollarilla ja kävimme syömässä läheisessä ravintolassa paistettua riisiä ja vihanneksia – ainoa laji johon yhteinen kielitaitomme riitti.
Seuraavana päivänä kävelimme keskustassa ja Mekongin rannalla. Olimme lähes ainoat turistit ja ihmiset hymyilivät meille uteliaina. Oli ihanan rauhallista, ja mahdottoman kuumaa. Rantapenkillä vietnamilaistyttö lakkasi pikkurahalla Leenan sormien ja varpaitten kynnet ja puksutimme tuctucilla takaisin hotelliimme, jossa keräsimme voimia seuraavan päivän bussimatkaa varten.
Timo käväisi torilla ostamassa hedelmiä. Kun hän ei löytänyt toria mistään, hän kysyi kaupasta neuvoa. Banaaninkuvan avulla ihmiset ymmärsivät, mistä oli kyse ja mopopoika lähti viemään Timoa torille. Kun hedelmät oli ostettu, hän toi Timon mopon selässä hotellille, eikä suostunut ottamaan kippiäkään (=laoslaisten rahayksikkö) palveluksistaan.
Seuraavana päivänä oli taas edessä viiden tunnin bussimatka Pakseen (tällä kertaa paikallisbussilla, joten tiesimme mitä odottaa). Toivoimme pääsevämme sinne jokilaivalla, mutta sellaista yhteyttä ei ollut.
Ensimmäinen vaikutelma Laosista oli se, että täällä on aidompaa ja vähemmän kaupallista kuin Vietnamissa, kukaan ei ole jatkuvasti kimpussa myymässä jotain. Bussin ikkunasta näkyi uskomattoman köyhiä maalaiskyliä, köyhyys on täällä ehkä vielä suurempaa kuin Boliviassa ja Perussa.
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1098 views ) | permalink
<<nav_first <Edellinen | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | Seuraava> nav_last>>