Tulum, Meksiko 13.10.2011 
Lyhyt lento Havannasta Cancuniin Meksikoon sujui mallikelpoisesti, vaikka etukäteen hieman epäilyttikin Cubanan Yak-koneen maine. Kone ei ollut ihan viimeisintä vuosimalliakaan, mutta ylös päästiin, alas tultiin ja palvelu oli erinomaista.

Cancun ja se lähettyvillä oleva Playa del Carmen ovat isokokoisten amerikkalaisturistien kansoittamia lomakeitaita, joista halusimme nopeasti pois. Minibussi toi meidät 120 kilometrin päässä sijaitsevaan pieneen Tulumin kylään. Tulumissa on upean hiekkarannan lisäksi myös Maya-intiaanien ainoa meren rannalla sijaitseva linnake.

Kuuban jälkeen Meksiko tuntui tavarataivaalta, ainakin tämä osa maata on melko vaurasta. Langaton netti toimii moitteettomasti, ruoka polttaa ihanasti suussa ja tacot ja enchilladat maistuvat. Pienikokoiset mayojen jälkeläiset hymyilevät ystävällisesti eivätkä tyrkytä palveluitaan turistille liian innokkaasti. Hintataso on suomalaisittain edullinen: iso, ilmastoitu hotellihuoneemme + langaton netti maksoi n. 25 euroa per yö, ja ravintolassa hyvä illallinen kahdelle maksoi n. kympin.

Vaikka Meksiko voi Yhdysvaltojen rajojen läheisyydessä olla hyvinkin vaarallinen paikka, Tulum on rauhallinen. Turvallisuudesta pitävät näkyvästi huolta viiden eri poliisivoiman partiot, jotka kiertävät katuja iltaisin, kaikki vilkut välkkyen. Suorastaan pelottavalta näyttää raskaasti aseistettu partioauto, josta kiväärinpiiput sojottavat katuja kohti. Onneksi pikkukylän rauhaa ei ole rikkonut mikään.

Olemme viettäneet täällä kaksi hienoa päivää turkoosin Karibianmeren rannalla, jossa Timo pääsi pitkästä aikaa kokeilemaan myös bodysurfausta. Tulumin rannan valkoisella hiekalla oli mukavan väljää ja vesi oli kuin linnunmaitoa. Muut turistit olivat enimmäkseen Englannista ja Italiasta. Täällä voisi hyvin viettää pitemmänkin rantaloman. Tänään kävimme myös tutustumassa Maya-intiaanien linnakkeeseen.











Huomenna jatkamme matkaa bussilla kohti etelää. Tarkoituksemme on suunnata Belizen kautta Guatemalaan. Meksiko jää tällä kertaa vähälle, mutta tänne voisi tulla uudestaankin.


[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre2164 views )   |  permalink

<<nav_first <Edellinen | 32 | 33 | 34 | 35 | 36 | 37 | 38 | 39 | 40 | 41 | Seuraava> nav_last>>