LinkitAamukahdeksalta Planin virkailija Dieter (nimi johtuu isän saksalaisesta ystävästä) tuli hakemaan meitä hotellilta. Mukaan tuli myös amerikanenglantia puhuva Daniela, joka toimi tulkkina. Vuoristokylissä asuvien äidinkieli on ketsua eivätkä kaikki osaa espanjaa lainkaan, mutta onneksi Dieter pystyi tulkkaamaan meille tätä kieltä.
Matka Marcelinan kotikylään kesti noin 2 ½ tuntia. Kapea, paikoin huonokuntoinen soratie ylitti useita kuivuneita joenuomia ja kiemurteli vuorten rinteitä ylös 3500 metriin. Matkan aikana Dieter näytti meille esimerkkejä Planin toiminnasta alueella.
Planin Sucren toimistossa työskentelee 46 henkilöä, ja heillä on käytössään kymmenkunta maastoajoneuvoa, joilla he pääsevät vaikeakulkuisten matkojen päässä sijaitseviin kyliin. Dieterin mukaan eri valtiot ja suuret yhtiöt rahoittavat Planin hallinto- ja kalustokuluja, yksityisten tuki-/kummihenkilöiden (kuten meidän) rahat menevät suoraan perheiden ja lasten avustamiseen.
Matkalla näimme Planin rakentamia kouluja ja terveyskeskuksia. Plan on myös sähköistänyt kyliä, rakentanut vesijohtoja ja peruskorjannut vanhoja asuinrakennuksia. Marcelinan kylää lähestyässämme Dieter kertoi, että olimme ensimmäiset alueella vierailevat ulkomaankummit. Kerran eräs pariskunta oli yrittänyt, mutta he eivät päässeet tulvivan joen yli ja joutuivat palaamaan Sucreen.
Marcelinan perheessä meitä oli odotettu hartaasti jo monta päivää. Koko suku kerääntyi ympärillemme toivottamaan meidät tervetulleiksi. Marcelina oli tullut kouluasuntolastaan pari päivää aikaisemmin auttamaan äitiä valmisteluissa. Näkemämme köyhyys oli käsittämätöntä. Koti – joka oli vain lainassa maanomistajalta – oli pelkkä savesta rakennettu pilttuu, jossa yksi seinä oli auki. Huonekaluja ei ollut kuin yksi sänky, joka sekin oli todennäköisesti tilaisuutta varten lainattu naapurista (etteivät vieraat joutuisi istumaan lattialla). Minkäänlaista WC:tä ei ollut. Asumuksen ainoan huoneen savilattia oli kuitenkin tarkoin lakaistu ja tavarat ripustettu muovipusseissa nauloihin seinälle. Tästäkin vaatimattomasta majasta Marcelinan kuulovammainen yksinhuoltajaäiti on joutumassa ulos, koska talon omistaja haluaa sen omiin tarkoituksiinsa.
Herttainen ja ujo 13-vuotias Marcelina oli kovin jännittynyt tulostamme. Veimme hänelle tuliaisiksi hupparin, joka onneksi oli juuri oikean kokoinen, Timon tekemän kuvakirjan Suomesta ja pienen matkamuiston Lapista. Perheelle veimme Planin ohjeiden mukaan erilaisia ruokatarvikkeita ja lapsille makeisia. Vietimme yksinkertaisessa asumuksessa pitkän tovin ja keskustelimme Dieterin tulkkauksen avulla monenlaisista arkipäivän elämään liittyvistä asioista. Saimme osaksemme uskomatonta ja vilpitöntä ystävällisyyttä. Ihailimme myös Dieterin empaattista kykyä ottaa osaa paikallisten elämään.
Keskusteluissa kävi ilmi, että Marcelinan isä oli hylännyt perheen kauan aikaisemmin. Tytön vanhemmat sisarukset oli haettu pois jo viisivuotiaina (ehkä äidin vammaisuuden takia), eikä heistä ollut muuta tietoa kuin että yksi sisko oli kuollut Potosissa kuorma-auton alle. Mahdollisesti muut siskot olivat päätyneet piioiksi rikkaiden ihmisten taloihin eivätkä halunneet palata kurjaan kotikyläänsä. Äiti selvästi pelkäsi, että myös Marcelina otettaisiin häneltä pois ja hän jäisi ypöyksin.
Marcelinan kyläyhteisössä jokainen aikuinen tekee taksvärkkipäiviä ja saa vastineeksi palveluja ja apua muilta. Tytön äiti ei kuitenkaan pysty osallistumaan töihin ja siksi hän ei aina saa yhteisöltä apua. Onneksi he saavat vettä ystävälliseltä naapurilta, eikä äiti huonoine jalkoineen joudu kantamaan sitä matkojen takaa.
Etukäteen vähän pelkäsimme, että meille tarjottaisiin intiaanien suurta herkkua, marsua. Varsinkin Leena kärsi vatsanväänteistä jo etukäteen. Mutta onneksi meille tarjottiin ateria, joka sisälsi itse viljeltyjä perunoita ja paistettuja omien (onnellisten) kanojen munia. Juomana oli omista sitruunoista tehtyä mehua, jota uskalsimme juoda, koska oppaamme vakuuttivat, että se oli tehty keitettyyn veteen.
Marcelina käy seitsemättä luokkaa naapurikylän koulussa. Koska matkaa on lähes kymmenen kilometriä, hän asuu viikot koulun asuntolassa ja perjantaisin kävelee kuivaa joen uomaa pitkin kotiin. Meille kerrottiin, että hänen koulunkäyntinsä olisi loppunut ala-asteeseen, jos hänellä ei olisi kummivanhempia. Marcelina itse on innokas koulunkävijä ja älykkään oloinen tyttö. Sydämestämme toivomme, että hän saisi käydä koulua ja löytäisi itselleen tien parempaan elämään. Haluammekin jatkaa kummiuttamme, kunnes hän täyttää 18 vuotta.
Paluumatkalla vierailimme kylän ala-asteen koulussa, jonka Plan on perustanut. Koulun opettajat ottivat meidät ystävällisesti vastaan ja kertoivat työstään. He joutuvat joskus jopa majoittamaan ja ruokkimaan kurjimmassa asemassa olevia perheitä. Esimerkiksi Marcelina on äiteineen joskus joutunut turvautumaan opettajien apuun.
Matkalla huomasimme myös, että Planin auton ilmestyminen kylätielle oli paikallisille suuri ilo. Kaikki riensivät tervehtimään ja juttelemaan Dieterin kanssa. He ovat oppineet luottamaan Planin toimintaan.
Ennen lähtöämme Marcelina esitteli meille myös nykyistä kouluaan ja kävimme juttelemassa oppilaitten kanssa hänen luokassaan, jossa oli meneillään biologian tunti. Vakavina ja kiinnostuneina he seurasivat Timon piirtäessä taululle Suomen sijaintia. Koulu oli varsin yksinkertainen ja opetusvälineitä oli vähän. Yksi tietokone oli, mutta ei nettiyhteyksiä. Oppikirjat näyttivät samantapaisilta kuin koti-Suomessa. Oppilasasuntolan tilat olivat asianmukaiset. Miettimään jäimme, miltä Marcelinasta tuntui palata alkeelliseen kotiinsa, kun asuntolassa oli suihkua myöten kaikki mukavuudet. Kotona ei ollut edes omaa sänkyä.
Hyvästellessä sydän lähes särkyi. Tunsimme eräänlaista voimattomuutta. Mielellämme maksaisimme perheelle isommankin avustuksen kuukaudessa, mutta ymmärrämme kyllä, että sellainen yksityisyritteliäisyys ei Planin toimintaan sovi. Jatkamme säännöllistä kummirahaa Planille ja pidämme yhteyttä Marcelinaan kirjein ja kuvin.
Toivomme, että mahdollisimman moni ystävämme ryhtyisi Plan-kummiksi. Yhteydenpito kummilapseen rikastuttaa omaakin elämää ja voi tuntea parantavansa edes hiukan maailmaa. Näille lapsille Plan on ainoa toivo!
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1752 views ) | permalink
<<nav_first <Edellinen | 25 | 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | 32 | 33 | 34 | Seuraava> nav_last>>