Singapore ja yhteenveto matkasta 
Singapore - moderni metropoli



Singapore sijaitsee useilla saarilla Malakan niemimaan eteläkärjessä 137 km päiväntasaajasta pohjoiseen. Siellä on noin viisi miljoonaa asukasta, joista kolme miljoonaa on syntyperäisiä. Maassa on neljä virallista kieltä ja siellä asuvat sulassa sovussa kiinalaiset, malesialaiset, intialaiset ja eurooppalaiset. Kaupunkivaltion ilmasto on hyvin tasainen: lämpötila on lähes aina noin 30 astetta, vaihtelua tuovat trooppiset sadekuurot.

Singapore oli jo varhain Kaakkois-Aasian kauppareittien risteyskohdassa. Pääsaarelle perustettiin 1200-luvulla kauppatukikohta, jolle annettiin nimeksi Singapura ’suuri leijona’. 1600-luvulla portugalilaiset polttivat tukikohdan ja saari jäi tyhjäksi pariksi sadaksi vuodeksi.. V. 1819 englantilainen Itä-Intian kauppakomppania sai perustaa paikalle kauppasiirtokunnan, joka menestyi alusta alkaen hyvin. Toisessa maailmansodassa japanilaiset miehittivät Singaporen, sodan jälkeen Singaporelle myönnettiin itsehallinto ja se itsenäistyi v. 1965. Tänä päivänä se on yksi maailman vauraimpia valtioita, jonka satama ja lentokenttä ovat vilkkaimpien joukossa maailmassa. Maa on tasavalta, jonka parlamentti perustuu brittiläiseen malliin.

Singapore kuuluu ehdottomasti suosikkikaupunkeihimme. Viidessä vuodessa kaupunki on kehittynyt paljon. Marina Bayn ympärillä olevalle täyttömaalle on rakennettu (isolla rahalla) upeita moderneja rakennuksia ja lahden ympäri kiertää kevyen liikenteen reitti, jossa jalankulkijan ei tarvitse välittää miljoonakaupungin liikenteestä mitään. Singaporessa on pakko myöntää, että pilvenpiirtäjäkin voi olla kaunis.

Lensimme Brisbanesta Singaporeen 23.3. ja vietimme siellä neljä päivää. Kävimme mm. jännittävässä lootus-kukan muotoisessa modernin taiteen museossa, jossa oli mm. Titanicin onnettomuuden 100-vuotismuistonäyttely. Kaupungissa oli parhaillaan suuri kansainvälinen valotaiteen näyttely ja kiertäessämme Marina Baytä saimme samalla tutustua maailman parhaitten valotaiteilijoiden uskomattomiin töihin.













Singaporessa ei tarvitse myöskään olla nälkäinen: satamalahtea reunustavat sadat ravintolat, jotka kilpailevat asiakkaista tarjoamalla ruokaa eri puolilta maailmaa. Hintataso lähestyy kyllä suomalaisia hintoja, mutta kaupungista löytyy myös paljon ruokatoreja (food court), joilla voi nauttia hyvää ja edullista kiinalaista, intialaista yms. ruokaa..

Singaporesta lensimme Hanoihin, mutta palasimme sinne Phnom Penhistä kuukauden kuluttua pariksi päiväksi ennen kotimatkaa Helsinkiin. Kaakkois-Aasian jälkeen Singapore tuntui entistäkin siistimmältä (kuri on ankara: esimerkiksi purukumin syöminen on kiellettyä) – ja entistäkin kalliimmalta. Kävimme vielä ostoksilla Pikku-Intiassa ja vietimme yhden päivän Sentosan saarella, joka on paikallisten vapaa-ajanviettopaikka.














MATKAN JÄLKEEN

Tätä kirjoitettaessa olemme olleet kotona jo pari viikkoa. Pitkä (12 tuntia) matka Helsinkiin sujui mukavasti Finnairin suoralla lennolla ja kotiin oli hieno tulla. Olemme alkaneet toipua jetlagistä ja tottua viileään säähän, joka ensin tuntui ihan mahtavalta Kaakkois-Aasian painostavan helteen jälkeen (nyt voisi sää jo alkaa lämmetä). Aluksi kotona oleminen oli hankalaa: vaatteita ei tahtonut löytyä, pesukoneen käyttöohjekin piti kaivaa esille. Nyt olemme palanneet jo tuttuihin rutiineihin, ja voimme tarkastella matkakokemuksia hieman etäämpää.

Mitkä olisivat matkamme huippukokemukset? Mieleenpainuvin ja koskettavin kokemus oli varmasti kummityttömme Marcelinan tapaaminen Bolivian Andeilla. Galapagoksen matka ei unohdu eivätkä joulu ja uusi vuosi Aitutakin paratiisisaarella. Paljon muutakin hienoa koimme: Ecuadorin tulivuoritie, Iguazun putoukset, patikointi Sapan vuorilla Vietnamissa, Angkor Watin temppelialue, joitakin mainitaksemme.

Entä jäikö ikäviä muistoja? Olimme jälleen kovin onnekkaita: meitä ei ryöstetty, pysyimme terveinä, matkatavarat eivät hävinneet eivätkä lentokoneet myöhästelleet. Hankaluuksia kuitenkin oli jonkin verran. Boliviassa tiesulut pakottivat bussit etsimään epätavallisia reittejä. Kaksikerroksisen bussin yläkerrassa kyllä hirvitti bussin rymistellessä kuivaa joenuomaa pitkin tai kallistellessa jyrkällä polunreunalla. Mutta näin jälkeenpäin bussimatka tuntuu vain jännittävältä seikkailulta. Väli-Amerikan runsaat sateet ja tulvat hankaloittivat matkaa, ja moni komea maisema jäi sumun ja sateen takia näkemättä.

Matkanteko oli myös välillä kovin rankkaa.Väli-ja Etelä-Amerikassa kilometrejä kertyi turhankin paljon liian nopeasti. Bussissa huonosti nukuttujen öiden jälkeen väsymys alkoi painaa ja pinna kiristyä, kun asiat eivät aina tahtoneet sujua. Myös Kaakkois-Aasian kierros oli aika raskas (mutta mielenkiintoinen) nimenomaan Laosin ja Kambodzan kuumuuden takia. Onneksi meillä oli kuitenkin myös aikaa levätä Cook-saarilla ja Australiassa.

Helpotusta matkantekoon toi lähes kaikkialla toimiva langaton internet. Pikku Samsung-tietokoneemme toimi kuin unelma, saimme yhteyden ulkomaailmaan ja aloitimme uuden päivän kuin koti-Suomessa, lukemalla Helsingin Sanomat ja tarkistamalla sähköpostit. Kumma kyllä, mitä rikkaammassa maassa olimme – Australia, Singapore jne - sitä enemmän netin käyttö maksoi. Köyhissä Väli-Amerikan ja Kaakkois-Aasian maissa wi-fi oli täysin ilmaista.


Mitä uutta opimme? Ainakin opimme, että maailma on vielä epäreilumpi paikka kuin tiesimmekään. Laosin ja Kambodzan köyhyys oli järkyttävää. Sosiaalinen omatunto sanoo, että hyvinvoivien valtioiden asukkaiden tulisi tehdä jotain. Ehkä voisimme lähettää sinne vapaaehtoisia partioita, jotka jalkautuisivat kyliin ja neuvoisivat ihmisiä vaikkapa jätehuollosta ja puhtauden merkityksestä. Meillä on nyt Kambodzassa, Siem Reapin lähellä uusi Plan-kummityttö, 9-vuotias Li, jonka koulunkäyntiä voimme avustaa.

Luottamus YK:hon väheni entisestään tutustuessamme Kambodzan julmaan lähihistoriaan. Miten YK saattoi hyväksyä Pol Potin hallituksen? Puhe ihmisoikeuksista taitaa olla vain sanahelinää edelleen.

Ehkä tulevaisuudessa emme enää tee näin pitkäkestoisia matkoja vaan enemmän täsmäreissuja. Kohteitakin on jo mielessä…


[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre9904 views )   |  permalink

| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | Seuraava> nav_last>>