Suurta taidetta ja vallankumouksen historiaa 
Mexico City 15.1.2014



”Elämässäni on ollut kaksi suurta onnettomuutta: ensimmäinen oli liikenneonnettomuus, johon jouduin 18-vuotiaana, toinen oli rakastumiseni Diego Riveraan.” Näin kuvaa Frida Kahlo elämäänsä. Hän jättää mainitsematta 8-vuotiaana sairastamansa polion, jonka seurauksena hänen oikea jalkansa jäi surkastuneeksi. Onnettomuudessa hänen selkärankansa murtui kolmesta kohdasta, jalkansa kymmenestä kohdasta ja raitiovaunun kaide lävisti hänen keskivartalonsa. Valtavat tuskat, jatkuvat leikkaukset ja pitkät sairaalassaolot olivat hänen loppuelämänsä kohtalo, ja hän menehtyi alle 50-vuotiaana.

Diego Rivera oli 20 vuotta Fridaa vanhempi ja jo heidän tavatessaan palvottu ja tunnustettu taiteilija. Heidän avioliittonsa oli myrskyisä ja vaikea; he erosivat kerran mutta avioituivat vuoden kuluttua uudelleen. Frida Kahlon taiteessa tuskalliset elämänvaiheet näkyvät selvästi, varsinkin monissa omakuvissa. Elämänsä aikana hänellä oli Meksikossa vain yksi näyttely, mutta tänä päivänä hän on palvottu taiteilija kotimaassaan ja arvostettu kaikkialla maailmassa.

Casa Azul, talo, jossa Frida Kahlo syntyi ja kuoli, on tänä päivänä meksikolaisten pyhiinvaelluskohde ja taiteesta kiinnostuneiden turistien pakollinen käyntikohde. Talo on lähes alkuperäisessä asussaan ja siellä on esillä runsaasti myös Frida Kahlon maalauksia ja muita töitä. Vierailu talossa oli todella vaikuttava kokemus. Siellä saattoi aavistaa hiukan hänen elämänsä tuskasta. Hiljaiseksi sai myös pukeutumispöydällä oleva perinteisesti muotoiltu ruukku: Frida Kahlon tuhkauurna.

















Fridan Sinisen talon lähistöllä on toisen traagisen hahmon asumus. Siellä kohtasi kuolemansa Venäjän vallankumouksen arkkitehti, Lev Davidovits Bronstein, eli Leon Trotsky (suom. Lev Trotski).



Trotsky eli maanpaossa yli kymmenen vuotta, jouduttuaan Stalinin epäsuosioon. Saatuaan häädön monesta maasta hän päätyi vaimonsa Natalian kanssa vuonna 1937 Meksikoon, missä hänelle myönnettiin turvapaikka. Meksikossa Trotsky asui ensin Frida Kahlon luona, kunnes erimielisyyksien jälkeen muutti läheiseen taloon, missä hänet vuonna 1940 salamurhattiin. Trotsky ja hänen vaimonsa on haudattu talon puutarhaan ja talo on nykyään museo.








[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1080 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 1536 )

<<nav_first <Edellinen | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | Seuraava> nav_last>>