Huaycán 6.3.2018
Viime päivien ehdoton kohokohta on ollut retki lasten kanssa Limaan. Retken järjestelyistä vastasimme me yhdessä Paulan kanssa. Pienten mutkien kautta järjestelyt sujuivat hyvin, ja aamulla 32 lasta odotti hieno ilmastoitu bussi kirjaston edessä. Bussissa oli myös oma WC, joka oli lasten suuri kiinnostuksen kohde. Yhtäkkiä kaikki halusivat käydä asioimassa siellä. Lasten ja meidän lisäksemme mukana oli kaksi äitiä ja vapaaehtoistyöntekijä Irene.
Ensimmäinen vierailukohteemme oli Liman hieno pääkirjasto, Biblioteca Nacional de Perú. Kirjastossa meitä osattiin odottaa, ja lapsille oli järjestetty pientä ohjelmaa. Lasten lukusalissa luettiin innokkaasti kirjoja ja lopuksi katsottiin kirja-aiheinen elokuva. Jokainen lapsi sai myös mukaansa pienen kirjalahjan.
Kirjastokäynnin jälkeen suuntasimme Mirafloresiin, piknikille puistoon meren rannalle. Evääksi olimme hankkineet empanadaksia (täytettyjä piirakoita), mehua , hedelmiä ja keksejä. Loppuhuipennuksena saapui paikalle jäätelökauppias (olimme etukäteen sopineet hänen kanssaan) tuomaan lapsille jäätelöt, jotka Timon äiti Australiasta halusi tarjota. Monelle lapselle pelkkä meren näkeminen oli elämys, mutta vielä heillä riitti energiaa juoksennella nurmikolla. Kotimatkalla bussissa olikin sitten hyvin rauhallista, monen matka sujui mukavasti unten mailla.
Tämän varmasti monelle lapselle ikimuistoisen retken mahdollistivat ystäviltämme ja Paulan ystäviltä tulleet rahalahjoitukset. Kiitos niistä! Vielä meillä on rahaa tehdä uusi kirjojen hankintaretki Limaan.
Muuten työpäivämme sujuvat jo melko rutiininomaisesti. Huaycán on tullut meille kovin tutuksi meluineen, pölyineen, koirineen ja kukkoineen. Pääkadun liikennekaaoksessakin pujottelemme jo tottuneesti. Eniten täällä kaipaa kotiseudun hienoja kävelymaisemia (tai tähän aikaan hiihtolatuja), jumppatunteja ja kuntosalia. Liikunta jää kovin vähäiseksi, koska työpäivät ovat repaleiset ja lenkkimaastot olemattomat. Onneksi ”viikonloppuinamme” (joka keskiviikkona ja torstaina) pääsemme pakenemaan meren rannalle tai muualle puhtaampaan maastoon.
Tätä kirjoitettaessa edessä on viikonloppu ja aiomme matkata Pucusanaan, kalastajakylään n. 60km Liman eteläpuolelle. Siitä varmaan kerromme ensi kerralla.
Timon lisäys:
Leena jätti mainitsematta pikku draaman, joka liittyi lasten bussimatkaan. Bussi oli tilattu hyvissä ajoin ja olimme saaneet kirjallisen varmistuksen bussiyhtiöltä. Pari päivää ennen matkaa sain kuitenkin bussiyhtiöltä sähköpostin, jossa he kysyivät tarvitsemmeko matkalle kännykkää (móvil). Jos sellaisen tarvitsemme, siitä pitäisi suorittaa varausmaksu. Näin ainakin minä viestin tulkitsin sen perusteella, mitä olen Suomessa oppinut, ja niin tulkitsi myös amerikkalainen, espanjaa toisena äidinkielenään puhuva opettajakollegani. Vastasin yhtiölle, että pärjäämme hyvin nykyisillä kännyköillämme, joten kieltäydymme kohteliaasti tarjouksesta. Yhtiö kiitti ja toivoi voivansa ehkä palvella meitä joskus tulevaisuudessa.
Matkaa edeltävänä päivänä soitin yhtiön johtajalle varmistaakseni, että bussi (autobús) tulee sovittuna ajankohtana. Johtaja oli täydellisen yllättynyt ja totesi, että olimme peruuttaneet bussin (móvil), se oli jo varattu toiselle seurueelle eikä uutta bussia tähän hätään löytyisi. Sain kuulla, että täällä móvil ei suinkaan tarkoita kännykkää, vaan bussia tai mitä tahansa liikkuvaa ajoneuvoa! Ensi järkytyksestä toivuttuani ja johtajan valittelua tarpeeksi kuultuani sanoin suomeksi perkele ja jatkoin espanjaksi, että täällä on yli kolmekymmentä lasta jotka odottavat huomista matkaa kuin kuuta nousevaa, joten nyt on paras löytää meille uusi bussi ja äkkiä. Äänensävyni ja ilmeinen lasten hätä tepsi, ja johtaja lupasi selvittää asiaa ja soittaa minulle pian uudestaan. Niin hän myös teki ja viiden minuutin kuluttua meillä oli uusi bussi, joka myös saapui Huaycániin seuraavana aamuna sovittuun aikaan. Olemme Leenan kanssa todenneet jo aikaisemmin, että latinalaisessa Amerikassa ei aina kannata alistua ensimmäiseen vastoinkäymiseen.
PS Kännykästä käytetään täällä sanaa celular.