Eläimellistä menoa Valdesin niemimaalla.

Puerto Madryn ja Valdesin niemimaa 16.-19.12.2019

Valdesin niemimaa sijaitsee Atlantin rannalla Chubutin maakunnassa Itä-Argentiinassa. Kooltaan se on 3625 km2. Ainutlaatuisen luontonsa takia se on ollut Unescon maailmanperintölistalla vuodesta 1999.

Niemimaan lähin suuri kaupunki on Puerto Madryn, jonne bussimatka Mar del Platasta kesti 16 tuntia. Puerto Madryn on portti Valdesin niemimaalle kohdistuville retkille ja vietimme kaupungissa pari päivää.

Bussia odotellaan saapuvaksi.
Tätä maisemaa on tiedossa seuraavat 16 tuntia.
Yö meni ja uusi aamu koittaa.
Yö ei muuttanut maisemaa.
Vihdoin se on siinä – Puerto Madryn.
Turistikausi ei ole ihan vielä alkanut.
Valdesin niemimaa tuo tänne myös risteilyturisteja.

Valdesin ainoa kaupunki (tai oikeastaan kylä) on Puerto Piramides. Sen lisäksi on muutamia lammasfarmeja. Kaikkiaan asukkaita on noin 800. Suurin osa niemimaasta on autiomaata jossa on muutama suolajärvi. Suurin näistä järvistä on 40m meren pinnan alapuolella. Niemimaan sisämaassa asuu runsaasti lintuja, guanacoja ja mara-jäniksiä.

Niemimaa on suureksi osaksi erämaata.
Rhea-lintu viihtyy täällä hyvin.
Kuten myös mara-jänis.
Armadillo (vyötiäinen) kotikolonsa edustalla.
Guanaco on sopeutunut karuun ympäristöön.
Guanaco on kamelin sukua, kuten myös alpakka, laama ja vicuña.
Puerto Pirámides on niemimaan ainoa kaupunki.
Rantakoira halusi leikkiä.
On laskuveden aika.
Valaiden katselijat lähdössä merelle.
Me tyydyimme katsomaan valaiden fossiileja.

Valdesin rannoilla asustaa runsaasti merinisäkkäitä kuten merileijonia, merinorsuja ja hylkeitä. Toukokuun ja joulukuun välisenä aikana etelänmustavalaat tulevat sinne synnyttämään ja hoitamaan vauvojaan, koska siellä on turvallista ja lämpimämpää kuin avomerellä. Myös miekkavalaat tulevat mielellään niemimaan rannoille pyydystämään merileijonien poikasia. Rantakallioilla asustaa myös iso (ja ystävällinen) pingviiniyhdyskunta.

Niemimaan länsiranta on merieläinten paratiisi.
Taustalla merileijonia, etualalla merinorsuja.
Merileijonat viihtyvät tiiviissä rykelmissä.
Merinorsu saattaa painaa yli 4 tonnia.
Pingviinit eivät pelkää ihmistä.
Niemimaalla asuu yli puoli miljoonaa pingviiniä.
Kumpi ihmettelee kumpaa?
Näillä rannoilla hammasvalaat herkuttelevat merileijonan poikasilla.
Illalla bussimatka jatkuu etelään halki tasankojen.