Huancayo ja Huancaya

HUANCAYO  28.-29.4.2018

Huancayo on noin 350 000 asukkaan kaupunki keskellä Andeja  3249 metrin korkeudessa Mantaro-joen laaksossa. Bussimatka Limasta sinne kestää noin kahdeksan tuntia. Monet istuvat bussissa yön yli säästääkseen majoituskuluissa, mutta kokemuksemme mukaan se ei kannata. Maisemat bussimatkan varrella ovat nimittäin aivan huikeat, ne maksavat ylimääräisen hotelliyön moninkertaisena takaisin. Tie kulkee Andien yli nousten lähes 5000 metrin korkeuteen. Matkan aikana ei raskinut sulkea silmiään tai lukea kirjaa, kun toinen toistaan vaikuttavammat näkymät, Andien lumihuiput, värikkäät vuoristokylät, niityt ja kirkasvetiset joet avautuivat silmien eteen.

Lähdemme liikkeelle Liman ankeassa aamuruuhkassa.
Parin tunnin kuluttua olemme mukavammissa maisemissa.
Tie on kapea ja rekkojen ruuhkauttama.
Pyykin määrästä päätellen talossa asuu suuri perhe.
Vuorten keskellä on kaivoskaupunkeja.
Kultakaivos on muuttanut maisemaa.
Olemme tien korkeimmassa kohdassa.
Kaivokset käyttävät samaa liuotustekniikkaa kuin Talvivaara.
Kylistä ei löydy paljonkaan virikkeitä.
Hevoset odottelevat kapakan ulkopuolella.
Hiljainen kyläraitti.
Kuparisulattamo hyödyntää viereistä jokea.
Joki kuljettaa päästöt alemmaksi laaksoon.
Värikkäitä vuorenseinämiä.
Täällä talot on kaikki rakennettu tiilistä.

Matkalla markkinoille?
Jauja oli Perun pääkaupunki espanjalaisten valtakaudella.
Kaupunki on edelleen tärkeä aluekeskus.
Perunasatoa korjataan.
Täpärä ohitus.
Maalaisidylli.
Kuin ranskalainen maisemataulu.
Lähestymme määränpäätä.
Sauna ei houkuttele, kun tiedämme mitä se Perussa merkitsee.
Koimme sateen ensi kertaa kolmeen kuukauteen.
Huancayon katedraali illan koittaessa.

Huancayo on varsin ikävän näköinen kaupunki, jossa ei ole juuri mitään näkemistä, mutta sieltä pääsee hienoille retkille maisemiin, joita turismi ei ole vielä pilannut. Ensimmäisenä päivänä teimme päiväretken kaupungin lähiympäristöön. Se osoittautui lähinnä jonkinlaiseksi markkinointiretkeksi, jonka aikana vierailimme paikallisten yrittäjien liikkeissä (meijerissä, leipomossa, hopeasepällä ja matkamuistokaupassa), joissa sorruimme tekemään kauppojakin.

Villapaitakauppias esittelee alpakoita.
Laguna de Paca on jaujalaisten virkistyskeidas.
Titanic liikkuu yhden soutajan voimin.
Leena löysi hauskan alpakkahupparin.
Timo osti avaimenperiä.
Jauja tunnetaan Perussa Mikämikämaana. Ryhmä poseeraa Kapteeni Koukun patsaan edessä.
Hieno pariskunta menossa hääjuhliin.
Maalaisia tulossa kyliltä.
Isäntä valmistaa paikallista herkkua, pachamancaa.
Perinteisesti tämä valmistetaan maahan haudattuna, kuin rosvopaisti.
Timon oli pakko kokeilla. Savun makuinen jättiannos lihaa, perunaa ja maissia vaati paljon olutta kyytipojaksi.
Lammaspaimen työnsä äärellä.
Vanhan ylhäisöpalatsin jäänteitä.
Kalamies narraa taimenia.
Lähes viisisataavuotias espanjalaisluostari.
Freskot luostarin seinällä kertovat munkkien elämästä.

HUANCAYA 30.4.2018

Toisen päivän retkeä Huancayaan harkitsimme pitkään, koska tiesimme, että edessä olisi todella pitkä päivä – autossa olisi istuttava neljä tuntia mennen tullen, ja lähtö olisi jo kukonlaulun aikaan aamulla. Onneksi kuitenkin päätimme lähteä, sillä kapean ja mutkaisen tien päässä odotti mahtava luonto: kanjoneita, järviä, vesiputouksia ja tietysti vuoria. Uupuneina mutta hienoa kokemusta rikkaampina saavuimme iltamyöhään takaisin Huancayoon.

Tie Huancayaan kulkee aluksi kauniissa jokilaaksossa.

Pikkukylän papalla on reipas askel.
Koululaisia bussipysäkillä.
Kuljettajamme Pedro ajaa reitin edestakaisin kolme kertaa viikossa.
Maisema avartuu.
Lounastarjontaan kuuluu tietysti marsupaisti.
Kuorma-autolla ei ole kiirettä.
Kinuapelto.
Ylänkö on kaunis ja viljava.
Perinteinen maatalo.
Pysähdymme pikkukylässä.
Seesteinen tunnelma.
Paimenkoirat huilaavat.
Maatalon emäntä Maria.
Rouvat löysivät yhteisen sävelen.
Isäntä José lähdössä lypsylle.
Leena seuraa tarkasti ja muistelee omia lypsykokemuksiaan Pielavedellä.
Aasiemo ja varsa seuraavat meitä uteliaina.
Ylängöllä on paljon järviä.

Flamingot löytävät syötävää järven matalikoista.
Niityillä kasvaa kauniita kukkia.
Alpakoita laitumella.
Tien täydeltä alpakoita.

Tie jatkuu kohti korkeampia vuoria.
Täällä ylhäällä talot on rakennettu luonnonkivistä.
Vaikuttava kanjoni.

Pikku kylä rotkolaaksossa.
Hutero silta.
Laakson terassit ovat muinaisten inkojen rakentamia.
Hyvän näköinen taimenjoki.
Puhdasta vettä.
Nuoli osoittaa, minne olemme matkalla.
Täältä löytyy maisemia joka makuun.
Cañeta-joen vesi on kirkasta ja raikasta.
Huancayassa on komea kirkko.
Aasikaverukset Piquecocha-järven törmällä.
Cabracanchan ihmeelliset putoukset.
Muusikot olivat tekemässä mainosfilmiä.
Kaunista katseltavaa riittää.
Inka-aikakauden katuja.
Ravintola tarjoaa taimenta.
Keittiön tunnelmia.
Terveellinen annos vastapyydystettyä taimenta, perunaa, bataattia, maissia ym. vihanneksia.
Pojilla on uusi peli.
Vanhat herrat päivystävät torin laidalla.
Lammaspaimen juttelee rouvien kanssa.
Jälleen Huancayossa.

Viimeisen Peru-päivämme kruunasi maailman toiseksi korkein junamatka Huancayosta takaisin Limaan. Junarata kulkee korkeimmillaan 4880 metrissä. Rata myötäilee osittain samaa maantietä, jota tulimme bussilla, mutta näkökulma oli tietysti vähän erilainen. Sää oli myös huonompi kuin tullessa (korkealla ylätasangolla satoi lunta). Juna kulkee vain talvikaudella ja meidän junamme oli kauden toinen juna, joten kylissä oli paljon ihmisiä kerääntynyt ihmettelemään junaa ja vilkuttamaan matkustajille. Matkanteko tuntui kuitenkin aika ylelliseltä: istuimet olivat kuin lentokoneen business-luokassa, lipun hintaan kuului kaksi ateriaa ja viereisessä vaunussa oli ravintola ja maisematerassi.

Juna valmistautuu lähtöön Huancayon asemalla.
Matkaeväitä tarjolla.
Meitä ihmetellään.
Joka kylässä on iloisia vilkuttajia.

Rata kaartelee jokilaaksossa.

Baari- ja näköalavaunu on aika hulppea.
Karuja maisemia.
Kaivostoiminta on vilkasta.
Mineraaleja liuotetaan puhtaiksi.
Värikäs pikkukaupunki.

Köyhä maatila.
Alpakoita on kaikkialla.
Rata kapuaa korkeammalle.

Radan korkein piste on lähes 5000 metrissä.
Yksinäinen kondori.

Seuraavana päivänä olikin edessä pitkä lentomatka Pariisin kautta kotiin. Pariisin lentokentällä myöhästyimme jatkolennolta ja jouduimme odottamaan seuraavaa lentoa. Myös toinen matkalaukku eksyi väärään paikkaan ja saapui vasta seuraavana päivänä. Muuten matka sujui hyvin ja pääsimme kotiin onnellisesti. Kotona meitä odotti uusi kulttuurishokki: sopeutuminen Huaycánin hyvin erilaisesta elämästä jälleen läntisen maailman mukavuuksiin ja arkielämään.

Mahtuukohan kaikki mukaan?
Viimeinen vilkaisu merelle.
Täältä tullaan, Suomi!