Linkit
Kun Vietnam jakautui kahtia v. 1955, Saigonista tuli Vietnamin tasavallan pääkaupunki. Vietnamin sodan loppunäytös käytiin Saigonissa, ja Etelä-Vietnamin ”nukkehallitus” (=nykyinen virallinen nimitys) kaatui, ja Saigonista tuli Ho Chi Minh City. Saigon-nimeä kuitenkin käytetään edelleen paljon sen helppouden takia.
Hanoi on yhdistyneen Vietnamin pääkaupunki, mutta maan taloutta vetää Saigon. Hanoissa meitä viehätti kaupungin aito itämainen ilmapiiri, Saigon sen sijaan on hyvin länsimainen metropoli, jossa ei ole matkailijalle kovin paljon katsottavaa. Voimme täysin yhtyä matkaoppaan kirjoittajan Markus Lehtipuun kommenttiin, että Saigonissa kannattaa katsoa nähtävyydet tiiviiseen tahtiiin ja sitten jatkaa matkaa.
Saigonin erikoisuus on Etelä-Vietnamin presidentin palatsi, joka rakennettiin pommitetun keisarin palatsin tilalle v.1955. 30.4.1975 panssarivaunut vyöryivät palatsin pihalle, Vietnamin lippu nousi katolle, presidentti antautui ehdoitta ja maa oli yhdistynyt. Se jälkeen palatsi on ollut museona ja jonkinlaisena kongressikeskuksena. Moderni funkkistyylinen rakennus on tutustumisen arvoinen. Erityisen kauniita ovat avarat ja valoisat kokoussalit.
Kaupungin tärkein ja suosituin nähtävyys on Sotamuseo. Vietnamin sodan (täällä ”American War”) jälkipuinti on tässä museossa suorastaan musertavan järkyttävää. Nähtävää on kolmessa kerroksessa, ja etenkin sotarikosten käsittely herättää 60-lukulaisessa dramaattisia muistoja. Seurasimme vierestä nuorten amerikkalaisten kauhistuneita ilmeitä heidän katsellessaan julmia valokuvia: he eivät ilmeisesti tienneet mitään tapahtumista, joissa heidän isiensä ikäpolvi oli mukana. Museokäynti veti meidätkin hyvin hiljaiseksi.
Amerikkalaisilla oli omasta mielestään monia syitä sotia Vietnamissa, mutta ilmeisesti yhtenäkään päämääränä ei ollut Vietnamin kansan hyvinvointi. Sota oli osa kylmää sotaa ja sen päämääränä oli kommunismin nujertaminen USA:n maaperällä ja Kaakkois-Aasiassa. USA:ssa ”kommunismi” oli yhtä kuin ay-liike, liberaalit, homot, feministit, vähävaraiset, mustien vapausliike ja hyvinvointiyhteiskunnan puolestapuhujat (kuten tänäkin päivänä?). Pommittamalla Vietnamin kommunistit takaisin kivikauteen tehtiin selväksi, että sitä politiikanoppia ei ehkä kannattanut harrastaa myöskään koti-USAn mantereella.
USA pelkäsi, että vasemmistohallitukset ottaisivat vallan ja takavarikoisivat amerikkalaiset yritykset ja investoinnit Vietnamissa, Laosissa, Kambodzassa, Malesiassa, Filippiineillä ja Indonesiassa. Vietnamissa USA halusi osoittaa, että heidän varpailleen ei kannata astua. Mitä huonommin he sodassa pärjäsivät, sitä julmempia keinoja he käyttivät: valtavia ilmapommituksia, siviilien surmia, napalmia, agent orange- kasvimyrkkyä jne. Mörkönä lymysivät Neuvostoliitto ja Kiina, jotka molemmat avustivat Pohjois-Vietnamia sotilaallisesti. Näiden pelko ilmeisesti esti amerikkalaisia käyttämästä sodassa ydinaseita ja säästi maailman tuholta. Sen sijaan amerikkalaiset kylvivät Vietnamiin, Laosiin ja Kambodzaan kolme kertaa enemmän pommeja kuin kaikki maat käyttivät yhteensä koko toisessa maailmansodassa. Pommien yhteisteho vastasi 640 Hiroshiman atomipommia. Kasvimyrkkyjen vaikutus näkyy tänäkin päivänä vastasyntyneiden kehitysvammoina, ja räjähtämättömät pommit ja ammukset ovat edelleen vaarana maaseudulla. Omana lukunaan ovat ne miljoonat ihmiset, jotka muistavat sodan julmuuden henkilökohtaisesti.
Mahtavan Mekong-joen suisto (delta) on usean jokihaaran ja lukemattomien kanavien halkoma alue, joka tuottaa valtaosan Vietnamin riisistä ja hedelmistä. Tutustuimme alueeseen parin päivän retkellä mutta nähtävää olisi ollut pariksi viikoksi. Tosin jossain vaiheessa tuli tunne, että tunkeilimme ja tirkistelimme ihmisten elämänmenoa, joka soljuu omaa tahtiaan päivästä ja vuodesta toiseen. Muille kuin matkailuteollisuudesta hyötyville me turistit olimme varmaan kiusankappaleita jotka tunkivat digikameransa joka soppeen. On eri asia ihailla ja valokuvata jotain mahtavaa luonnonnähtävyyttä, kuin pällistellä ihmisiä jotka ovat uppoutuneet arkisiin askareisiinsa. (Länsimaisittain he olivat tietysti eksoottisia, asuivat vetten päällä bambumajoissa jne). Mitä sanoisi perunannostossa oleva savolaisperhe, jos pellon viereen pysähtyisi bussi ja ulos ryntäisi lauma kameroitaan räplääviä turisteja? Joka tapauksessa Vietnamin valtio on luonut Mekong Deltasta nähtävyyden, joka tuottaa maalle mahtavan määrän turistidollareita, ja ehkäpä niihin talkoisiin kannattaakin osallistua. Jos joskus palaamme sinne, asumme kotimajoituksessa ja liikumme polkupyörillä tai pikku veneellä - näin raha menee suoraan paikallisille asukkaille eikä ahneille turistifirmoille tai kieroille oppaille.
Viimeisen matkaviikkomme vietämme Mui Nen hiekkarannalla, parisataa kilometriä Saigonista koilliseen. Sieltä seuraava raportti.
Kommentit
Lisää kommentti
nocomments