ORMISTON QUEENSLAND/AUSTRALIA 25.1.-30.1. 






”Sunny Queensland” ei ollut parhaimmillaan saapuessamme Australiaan. Harmaat pilvet peittivät taivaan ja satoi kaatamaalla, ainoastaan trooppisen kuuma sää esti Suomen viime kesää tulemasta mieleen. Pyörremyrsky Oswaldia odoteltiin. Oswaldin häntä iskikin seuraavana päivänä Brisbanen seudulle. Myrskytuuli repi puita ja talojen kattoja, rankkasateet nostivat jokien pintaa usean päivän ajan. Rajut tulvat ajoivat jokien rannoilla asuvia evakkoon ja tuhosivat asuinrakennuksia. Ainakin seitsemän ihmistä sai surmansa. Tulvien aiheuttamat tuhot olivat surullista katsottavaa televisiossa.











Ormistonin alue oli kuitenkin turvassa tulvilta. Myrsky katkoi puita ja teitä oli poikki. Monet hiekkarannat ovat käyttökelvottomia pitkän aikaa, ennen kuin ne saadaan siivottua. Grandman 90-vuotispäivätkin saatiin vietettyä lähes suunnitelmien mukaan. Sateen takia juhlat oli kuitenkin pidettävä poikkeuksellisesti sisätiloissa. Emme myöskään päässeet suvun kanssa syömään suunnitelmien mukaisesti läheiselle viinitilalle, koska tie sinne oli poikki.



Syntymäpäiviä oli saapunut juhlistamaan koko neljässä eri maanosassa (Eurooppa, Aasia, Pohjois-Amerikka ja Australia) asuva lähisuku: Grandman neljä lasta puolisoineen, kolme lastenlasta ja kaksi lastenlastenlasta. Lisäksi Grandman lukuisat paikalliset ystävät ja naapurit kävivät onnittelemassa. Sankari itse oli pirteä ja jaksoi hyvin melkoisen hulinan keskellä. Onneksi Timon veljellä Jussilla ja hänen vaimollaan on iso talo lähes naapurissa, jossa osa sukulaisista saattoi asua.







Muutaman päivän kuluttua aurinkokin taas ilmestyi näkyviin, ja me lähdimme Timon kanssa nauttimaan merestä, aalloissa peuhaamisesta (erityisesti Timo), beachwalkista ja aurinkoisista päivistä tutulle Stradbroken saarelle. Sieltä seuraavassa raportissa.

[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre378 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 2.9 / 509 )
BANGKOK 22.- 24.1. 
Bangkokissa majoituimme keskelle tärkeintä business-aluetta , Siamia, mikä oli virhe. Näimme kaupungista vain valtavat liikenneruuhkat, tungoksen ja jättimäiset tavaratalot. Sää oli kuumaa ja kosteaa, joten ilmastoiduissa tavarataloissa oli mukava kierrellä ja ihmetellä ja tehdä vähän erittäin edullisia ostoksiakin. Jos vielä kaupunkiin eksymme, majoitumme varmasti vanhemmalle alueelle joen rannalle.







Ehdimme olla Bangkokissa vain pari päivää ennen pitkää lentoa Australiaan, jossa Grandman 90-vuotispäiviä juhlisti myös pyörremyrsky Oswald. Myrskyn runtelemasta Queenslandistä seuraava raportti.

[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre396 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3.1 / 549 )
AYUTTHAYA 21.-22.1. 
Chiang Maista pääsee Bangkokiin yöjunalla tai bussilla (ja lentäen tietysti). Valitsimme päiväbussin, koska noin kymmenen tuntia kestävällä bussimatkalla näkisi maisemia (bussimatka on myös halvin tapa matkustaa Thaimaassa). Kävi kuitenkin ilmi, että Chiang Maita ja Bangkokia yhdisti koko matkan moottoritie ja maisemat olivat kokeintaan yhtä vaihtelevia kuin Helsinki-Lahti moottoritiellä.

Illan pimetessä päätimme keskeyttää bussimatkan noin kaksi tuntia ennen Bangkokia ja jäädä tutkimaan historiallista Ayutthayan kaupunkia. Löysimme mukavan yösijan, ja aamulla vuokrasimme polkupyörät ja lähdimme kiertelemään vanhan kaupungin raunioita.

Ayutthayan kaupunki (nyk. 60 000 as.) sijaitsee kolmen joen (Chao Phraya, Lopburi ja Pa Sak) risteyksessä. Sen perusti v. 1350 kuningas U Thong, joka teki siitä Siamin valtakunnan pääkaupungin. Sen asukasluvun arvellaan olleen 1700-luvulla miljoona ja se oli aikansa suurimpia kaupunkeja maailmassa. Burmalaiset tuhosivat kaupungin julmasti v. 1767.

Vanha kaupunki sijaitsee kahden joen ja niitä yhdistävän kanavan muodostamassa saaressa. Muinainen temppeli- ja palatsialue muodostaa rauhallisen ja kauniin puistoalueen, jossa on mukava viettää päivää, kävellä ja pyöräillä. Alue on myös Unescon maailmanperintölistalla.













Ayutthayasta oli noin 1 ½ tunnin junamatka Bangkokiin. Bangkokia lähestyttäessä maisemat olivat todella masentavia. Juna meni läpi uskomattomien slummien, raiteet kulkivat suoraan läpi ihmisten takapihojen, joissa pyykit kuivuivat, lapset leikkivät ja jonne heitettiin kaikki jätteetkin - ajattelin Thaimaan paratiisirantoja, joista nämä ihmiset tuskin voivat edes unelmoida.









[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre288 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3.1 / 449 )
CHIANG MAI 16.-21.1. 


Burman ja Laosin kainalossa sijaitseva vuoristoinen Pohjois-Thaimaa muodosti keskiajalla itsenäisen Lanna Thai –valtion, jonka pääkaupunki oli Chiang Mai (nyk. n. 174000 as.). Muinainen valtakunta ulottui pitkälle nykyisen Burman alueelle.





Kaupungin lukuisista temppeleistä tunnetuin on korkealla kukkulalla sijaitseva Doi Suthep. Se on myös yksi koko maan tärkeimmistä temppeleistä, jonne ihmiset tekevät pyhiinvaellusmatkoja. Tarina kertoo, että valkoinen elefantti, joka kantoi selässään kappaletta Buddhan sydämestä, pysähtyi vaelluksellaan ja kuoli paikalla, johon temppeli rakennettiin ja sen stupan uumenissa säilytetään yhä tätä pyhäinjäännöstä.



















Chiang Mai on myös suosituimpia muutaman vuorokauden mittaisten vuoristovaellusten lähtöpaikkoja. Vaelluksilla on mahdollisuus nähdä upeita maisemia, komeita vesiputouksia, laskea koskia kumiveneellä ja bambulautalla, ratsastaa elefantilla ja yöpyä värikkäitten vuoristoheimojen majoissa. Mekin osallistuimme tällaiselle kolmen päivän vaellukselle.

Vaellus osoittautui varsin eksoottiseksi kokemukseksi. Ensimmäisen päivän kävely, tai pikemminkin kiipeäminen, pani kunnon koetukselle (varsinkin vatsataudista juuri selvinneen Leenan kohdalla): kiipesimme nimittäin kolme tuntia yhteen menoon suoraan jyrkkää rinnettä ylös kahteentuhanteen metriin. Maali kyllä palkitsi punnerruksen: ensimmäisen majapaikkamme terassilta aukeni huikea maisema kohti vuoria. Terassi kuulostaa kyllä turhan hienolta; yöpaikkamme oli primitiivinen bambuista rakennettu maja, jonka lattialle levitetyillä ohuilla patjoilla nukuimme. Hikisen kiipeämisen jälkeen maapohjaisen ”suihkuhuoneen” katonrajasta noruva kylmä vesi tuntui taivaalliselta.





Paikallisen vuoristokylän naiset hieroivat väsyneitä jalkojamme, ja iltanuotiolla valmistettu thai-ruoka maistui herkulliselta. Ilta sujui tunnelmallisesti musisoinnin ja iloisen rupattelun merkeissä yli puolen yön (meille varttuneemmille uni tuli kyllä hieman aikaisemmin). Illan kokokohta oli kylän lasten esittämä laulukimara (heidän opettajansa olisi ollut ylpeä).











Seuraavana päivänä ryhmä jakaantui kahtia. Meidän ryhmämme oli kahdeksanhenkinen ja hyvin kansainvälinen: yksi jordanialainen, yksi palestiinalainen, yksi argentiinalainen ja yksi kanadalainen nuori mies, kaksi turkkilaista tyttöä ja me. Kaikki muut olivat noin kolmekymppisiä ja oppaamme kutsuikin meitä nimillä Ma ja Pa. Ensin emme oikein tienneet, miten nimiin suhtautua, mutta lopulta ne tuntuivat ihan hauskoilta, kaikki muuthan olisivat oikeasti voineet olla meidän lapsiamme.



Toisen päivän patikkareitti kulki hienoissa maisemissa, läpi kylien ja avarien aukioiden, pitkin purojen varsia ja läpi viidakoiden. Oppaamme oli valmistanut meille etukäteen lounaan ja käärinyt jokaiselle annoksen banaaninlehtien sisään. Herkuttelimme sitten komean putouksen äärellä.























Lounasta nauttiessamme Thaimaan ainoa ampiainen löysi Timon ja pisti häntä sormeen. Myöhemmin pistospaikka tulehtui, ja Timon täytyi käydä lääkärissä retken jälkeen hakemassa antibioottia. Onneksi sormi näyttää nyt parantuneen.



Ikä-, ihonväri- ja uskontoeroista huolimatta ryhmämme oli vallan mainio. Iltanuotiolla syntyi hienoja keskusteluita, joiden aiheet vaihtelivat maailmanpolitiikasta kuolemanjälkeiseen elämään.



Kolmannen päivän ohjelmassa oli koskenlaskua kumiveneellä ja hieman eksoottisemmalla bambulautalla, mikä sujui tyylikkäästi iloisesti virtaavassa koskessa, kenenkään ei tarvinnut pulahtaa veteen. Pääsimme taas myös elefantin selkään. Ihmettelimme elefanttimme tottelevaisuutta. Leenan selkätyyny putosi maahan, josta elefantti nosti sen kärsällään ja aikoi pistää sen suuhunsa. Ohjaaja antoi tiukan komennussanan, ja norsu ojensi kärsällään kiltisti tyynyn takaisin Leenalle.















Vaelluksesta jäi mukavia muistoja ja todella hyvä mieli huolimatta monista epämukavuuksista ja alkeellisesta majoituksesta, ja haikein mielin ryhmämme erosi ja kukin lähti jatkamaan omaan suuntaansa. Hotellissa kyllä lämmin suihku oli poikaa ja uni maistui pehmeässä vuoteessa. Matkamuistona ovat vieläkin savunhajuiset vaatteet matkalaukussa.

Seuraavana aamuna lähdimme bussilla kohti Bangkokia. Kahdeksan tunnin bussimatkan jälkeen päätimme kuitenkin hypätä bussista pois historiallisessa Ayuthayuan kaupungissa, jossa yövyimme ja jota tutkimme pyöräillen seuraavana päivänä. Siitä ja vähän Bangkokistakin seuraavassa raportissa. Bangkokista nousemmekin taas lentokoneeseen, ja edessämme on kiduttavan pitkä lento Brisbaneen, Australiaan.

[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre341 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 451 )
LUANG PRABANG 13.-16.1. 
Pohjois-Laosissa Mekong-joen ja Nam Khan –joen liittymäkohdassa sijaitseva Luang Prabang on Laosin entinen pääkaupunki. Sen vanhakaupunki lukuisine temppeleineen ja ranskalaistyyppisine villoineen on Unescon maailmanperintölistalla. Siem Reapin hälinän jälkeen leppoisassa kaupungissa oli mukava pyöräillä ja kävellä. Paikallisten ja turistien lisäksi kirkkaisiin oranssin värisiin kaapuihin pukeutuneita munkkeja oli kaikkialla. Iltaisin vanhankaupungin pääkatu muuttui suureksi markkina-alueeksi, jossa paikalliset kauppasivat käsitöitään.





Olemme ehkä tulleet vähän huolettomiksi ruokailun suhteen, koska mahatautia ei ole yhdelläkään reissulla ollut, mutta tällä kertaa se iski Leenaan. Vanha totuus on, että turvallisinta olisi syödä (joskus epämääräisiltäkin näyttävissä) katukeittiöissä, koska ruoka on kuumennettua ja tuoretta. Tällä kertaa söimme paremmanpuoleisessa ranskalaisravintolassa, jonka vihreässä salaatissa pöpö todennäköisesti piileksi. Onneksi tauti meni parissa päivässä ohi, mutta vei kyllä voimia. Majatalomme ystävällinen emäntä keitti Leenalle omaa rohtoaan, joka (ehkä) auttoi.



Uhrasimme yhdet aamu-unet päästäksemme seuraamaan mielenkiintoista auringonnousun aikaan tapahtuvaa rituaalia: sadat munkit vaeltavat joka aamu läpi vanhankaupungin keräämässä kaupunkilaisilta näiden lahjaksi tuomaa ruokaa ja muita almuja. Itsekin veimme heille riisiä ja banaaneja.















Teimme päiväretken Nam Ou –joelle, jota pitkin meloimme Mekong- joen liittymään asti ja kävimme tutkimassa isoihin rantaluoliin rakennettuja temppeleitä. Lounaan jälkeen ratsastimme norsuilla viidakkopolkuja pitkin, ja jotkut kävivät uittamassakin norsuaan Mekongissa (norsu kyllä uitti myös ratsastajaansa). Meidän norsumme oli kovin nälkäinen ja pysähtyi tämän tästä kiskaisemaan vihreitä puunoksia polun varrelta.















Luang Prabangin jälkeen reissumme jatkui Thaimaan vuoristoseudulla Chiang Maissa. Sieltä seuraavalla kerralla.

[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre311 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 453 )

<Edellinen | 1 | 2 | Seuraava> nav_last>>