Boliviasta takaisin Peruun 
Puno, Peru perjantaina 23.3.2007

Uyunista La Paziin

Uyunissa meidän tarkoituksemme oli hypätä bussiin ja matkustaa 11 tunnissa La Paziin. Mutta, kuten olemme jo todenneet, mikään ei ole Etelä-Amerikassa, eikä varsinkaan Boliviassa, yksinkertaista. Boliviassa on vahva ay-liike, ja tiesulut ovat hyvä työtaistelukeino. La Paziin menevä tie oli suljettu, eivätkä bussit kulkeneet. Eräs taksikuski tarjoutui kuljettamaan meidät kiskurihinnalla lakkovahtien ja tiesulkujen ohi, mutta todennäköinen skenario olisi ollut, että hänet olisi ammuttu ja/tai meidät ryöstetty ja/tai ammuttu.

Turvauduimme siis edelleen julkisiin kulkuneuvoihin. Uyunista kulkee kaksi kertaa viikossa maan ainoa matkustajajuna Oruroon asti (n.8 tuntia). Sattui olemaan junan kulkuilta, maanantai, ja klo 1.20 aamuyöllä lähdimme junalla pohjoiseen toivoen, että seuraavana päivänä pääsisimme jatkamaan bussilla La Paziin.





Juna oli siisti ja moderni, siinä oli jopa lämmitys. Se oli viimeistä paikkaa myöten täynnä – yksi reppumatkalais-ressukka nukkui huopaan kääriytyneenä käytävällä. Etukäteistietojemme mukaan juna on lähes aina myöhässä useita tunteja, mutta nyt pääsimme melkein aikataulun mukaan perille.

Oruro on 200 000 asukkaan nuhruinen ja kylmä kaupunki 3700 metrin korkeudessa. Sieltä halusimme vain nopeasti eteenpäin. Mutta tie La Paziin (kolmen tunnin bussimatkan päässä) oli edelleen suljettu. Yhdessä usean reppumatkalaisen kanssa pohdimme ratkaisua tilanteeseen. Kolmen tunnin bussimatkan päässä oli Cochabamban kaupunki, jossa on lentokenttä. Lähdimme siis sinne, koska tiesulkujen loppumisesta ei ollut tietoa.

















Cochabambasta onnistuimme kuin onnistuimmekin saamaan paikat saman illan Bolivian lentoyhtiön koneeseen, ja n. klo 23 laskeuduimme La Pazin lentokentälle (kentän korkean sijainnin takia monet lentoyhtiöt eivät uskalla laskeutua sinne). Kone tömähti kiitoradalle ja pysähtyi vasta huolestuttavan pitkän jarrutuksen jälkeen.

La Paz

1,5 miljoonan asukkaan La Paz on maailman korkein pääkaupunki (3660m). Sen sijainti on hieno lumihuippuisten vuorten rinteillä ja laaksossa. Taustalla komeilee 6402m korkea kolmihuippuinen Illimani-vuori.






Muuta hienoa La Pazissa ei olekaan. Se on rähjäinen ja köyhä, sen liikenne on hirveä ja hengitysilma huono. Kaupunki on myös turvaton. Meitä oli etukäteen varoitettu valepoliiseista, jotka nappaavat turistin "kuulusteltavaksi" taksiin, jossa odottaa heidän kaverinsa, ja sen jälkeen he puhdistavat turistiparan kaikesta omaisuudesta.

Olimme varuillamme emmekä kokeneet La Pazissa mitään uhkaavaa. Vietimme kaupungissa kaksi yötä ja yhden kokonaisen päivän. Kävimme taidemuseossa ja kiertelimme kaupungilla. Hyvää ruokapaikkaa oli vaikea löytää, useimpien ravintoloiden hygienia epäilytti. Jopa McDonalds olisi tuntunut herkuttelupaikalta, mutta sellaista ei kaupungissa ollut. Onneksi löysimme edes melko hyvän pizzerian.








Jotkut nuoret reppumatkaajat olivat eri mieltä La Pazista. He olivat tulleet varta vasten laskemaan maastopyörillä alas "Kuolemantietä", La Pazin itäpuolelta alas Amazonin laaksoon putoavaa, maailman vaarallisinta tietä. Tiellä tapahtuu keskimäärin kaksi pahaa bussi- yms. onnettomuutta viikossa. Hiljattain siellä kuoli italialaisnuori, jonka vuokrapyörän jarrut pettivät. Muuta monet nuoret seikkailijat eivät La Pazista tiedäkään. Itse asiassa, monille reppumatkaajille koko Bolivia tuntuu olevan pelkkä puuhamaa, jossa voi kokea Indiana Jones-tyyppisiä seikkailuja - joita voi sitten kehua kavereilleen.

Emme viihtyneet kaupungissa, jossa piti koko ajan pelätä ja olla varuillaan, ja torstaina 22.3. jatkoimme bussilla Punoon, Peruun. Viimeisinä Etelä-Amerikan kohteinamme olisivat Titicaca-järvi, Cusco ja Machu Picchu.

Bussimatka Punoon kesti seitsemän tuntia. Lähellä Perun rajaa oli vaihdettava perulaiseen bussiin. Matka sujui mukavasti Titicaca-järven rantamaisemia ihaillen, kunnes sen katkaisi erikoinen lossimatka. Eräs leveä salmi ylitettiin aluksella, joka taatusti ei ollut EU-määräysten mukainen. Rannassa odotti ruuhen näköinen puinen, perämoottorilla varustettu hökötys, johon bussi juuri ja juuri mahtui. Lossi keinui ja tutisi epämääräisesti, mutta ihmeen kaupalla se onnistui tuomaan bussin matkustajineen toiselle rannalle ja pääsimme jatkamaan kohti Punoa.




























Copacabanan kaupungin jälkeen ylitimme jälleen Perun rajan ja rajamuodollisuudet sujuivat tällä kertaa hyvin. Kolmen tunnin kuluttua bussimme rullasi Punoon. Peru tuntui Bolivian jälkeen turvalliselta ja ystävälliseltä maalta. - T&L



[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre570 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 917 )

<<nav_first <Edellinen | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | Seuraava> nav_last>>