Singapore Zoo 
Torstai-iltana 10.8

Päivällä menimme rautatieasemalle ja varasimme huomiseksi junaliput Kuala Lumpuriin. 7 tunnin junamatka 1.luokassa maksoi n.32 euroa ja 2.luokassa puolet vähemmän. Perillä olisimme kahdeksan aikoihin illalla.

Lounastimme Chinatownissa. Alueella leijui outo, voimakas haju, joka lähti durian-nimisestä ”hedelmien kuninkaasta”: smells like hell, tastes like heaven, sanovat aasialaiset ja halusimme kokeilla eksoottista makua jälkiruuaksi. Jos pitää hieman pilaantuneesta avokadosta, pitää varmaan durianistakin, mutta ainakin minun suussani tuntui outo maku vielä myöhään iltapäivälläkin. (Timon kommentti: smells like hell, tastes the same).





Singaporen metro on matkaoppaan mukaan erittäin helppo. Ensimmäiseksi tutustuimme lippumyymälään, josta ei saanut lippuja. Sitten lippuautomaatti ei ensin huolinut rahojamme. Onneksi ystävällinen vanha indonesialaispappa otti meidät huostaansa ja neuvoi tien Singapore Zoohon, joka sijaitsee yli puolen tunnin metromatkan päässä keskustasta. En erityisesti rakasta eläintarhoja, mutta Singapore Zoota voin lämpimästi suositella kaikille. Alue on kuin suuri sademetsä ja viidakko, jossa eläimet liikkuvat kuin kotonaan. Varsinkin yösafari oli elämys: keinovalojen luoma illuusio kuutamosta viidakossa on täydellinen ja eläimet heräävät illan viiletessä päivähorroksestaan. Yösafari kannattaa tehdä kävellen, turistijunista näkee vain osan eläimistä.










Lähdemme siis Malesiaan, josta palaamme Singaporeen viimeistään 19.8. jatkaaksemme lentäen Darwiniin Pohjois-Australiaan 20.8. Jätämme isot matkalaukkumme tänne odottamaan ja otamme vain päiväreput ja pienet laukut mukaamme. Tietokone jää myös tänne, joten ainakaan kuvia ei Malesiasta tule ennen paluutamme Singaporeen. Ehkä tekstiä pääsee päivittämään jostain nettikahvilasta.

Maailmalta kuuluu ikäviä asioita: Lontoossa on lentokenttä sekaisin ja Hong Kongissa riehuu taifuuni. Täällä on kuitenkin rauhallista. – L


[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre984 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 1821 )

<<nav_first <Edellinen | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | Seuraava> nav_last>>