Quito 7.11.2011 
Teimme viisipäiväisen retken Quitosta ”tulivuoritietä” Quayagilin kaupunkiin rannikolle. Ecuadorissa on 255 aktiivista tulivuorta, joista suurin osa on yli 5000 metriä korkeita. Olimme onnekkaita, sillä muita matkalaisia ei ilmaantunut ja pikkubussissa olimme vain me kaksi ja oppaamme Ricardo, joka myös ajoi autoa. Meillä oli siis yksityisopas käytössämme, ja matkalla saimmekin melkoisen tietopaketin Ecuadorista.





Liikuimme lähes koko ajan 2800 – 4800 metrin korkeudessa, mikä äkkiseltään tuntui lihaksissa ja hengityksessä. Sää suosi meitä koko ajan, joten tällä kertaa myös tulivuoret hymyilivät meille. Yhtään purkausta emme kuitenkaan nähneet vaikka moni tulivuorista oli aktiivinen.

Ajoimme henkeäsalpaavissa maisemissa läpi pienten, intiaanien asuttamien vuoristokylien. Toisin kuin Perussa, täkäläiset intiaanit eivät suhtaudu myönteisesti valokuvaamiseen, joten kuvia heistä oli otettava salaa, usein liikkuvasta autosta. Intiaaninaisten asuna oli musta, usein koristeltu hame, värikäs hartiahuivi ja hattu, jonka muoto vaihteli paikkakunnittain.





Matkalla pysähdyimme vierailemaan intiaaniperheen yksinkertaisessa asumuksessa. Ero hyvinvoivaan Quitoon hyvin pukeutuneine asukkaineen ja kalliine maastoautoineen oli järkyttävä. Ecuadorissa elääkin 40 % väestöstä köyhyysrajan alapuolella.






Quilotoan kraaterijärvi lähes 4000 metrin korkeudessa oli vaikuttava. Kävelimme 1400 metriä kapeaa kanjonia alas järven rantaan, mutta korkean ilmanalan ja hankalan polun takia katsoimme parhaaksi ratsastaa muulilla ylös.






Ajankohdan suhteen olimme huono-onnisia, sillä Ecuadorissa oli lomaviikko ja koko kansa oli liikkeellä. Jouduimme siis keskelle melkoista ruuhkaa kaikkialla, missä liikuimme. Toisaalta oli kiinnostavaa seurata kokonaisten sukukuntien lomanviettoa yhdessä (usein avolavalle ahtautuneina). Toisaalta järkyttävää oli seurata kansan liikennekäyttäytymistä: itsekästä, muista piittaamatonta koheltamista joka saa Suomen näyttämään mallimaalta.

Ensimmäisen yön vietimme Bañosin kaupungissa. Noin 15 000 asukkaan pikkukaupunki on yksi maan suosituimmista retkikohteista. Suosio johtuu sen upeasta sijainnista tulivuorten, kuumien lähteiden ja vesiputousten keskellä. Baños on myös portti Amazoniaan. Kaupungin itäpuolella tie putoaa dramaattisesti kohti Amazonian sademetsiä. Kävimme kurkistamassa korkealta näköalapaikalta maiseman ihmeellistä muuttumista.













Bañosissa kansalle oli tarjolla kaikenlaisia sirkushuveja. Mekin päätimme kokeilla vaijeriliitoa yli 400 metriä syvän kanjonin, jonka pohjalla kohisi koski: kokemus oli ekstaattinen ja ikimuistoinen. Aluksi jännitti, mutta sen jälkeen ei olisi halunnut lennon loppuvan.





Toisen yön vietimme 180 000 asukkaan Riobambassa. Kaupunki on maan tärkein vuorikiipeilykeskus, koska sen läheisyydessä on maan korkein tulivuori Chimborazo (6310 m). Chimborazo kiinnostaa vuorikiipeilijöitä myös, koska sen huippu päiväntasaajalla on etäisin paikka maapallon keskipisteestä. Kävimme 4800 metrin korkeudessa kiipeilijöiden majassa, jossa nämä voivat odotella sään paranemista tai totutella korkeaan ilmanalaan.




Ylhäällä tapasimme myös laamaeläimistä siroimman, vikunian, joka elää ainoastaan yli 4000 metrin korkeudessa, alempana se menehtyy. Sen sijaan laamat ja alpakat viihtyvät myös alempana.








Matkalla Cuencaan, Ecuadorin kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin, pysähdyimme Ingabircassa tarkoituksena tutustua muinaisiin cañari- ja inka-intiaanien raunioihin, joiden uskotaan toimineen aikanaan jonkinlaisena observatoriona. Lomaviikon ruuhkan takia katselimme paikkaa vain aidan takaa, emmekä jääneet jonottamaan sisäänpääsyä.








Viimeiset kaksi yötä vietimme Cuencassa (470 000 as.), joka on siitä harvinainen kaupunki Ecuadorissa, että sen rauhaa eivät maanjäristykset eivätkä tulivuorenpurkaukset ole koskaan häirinneet, ja sen kapeat mukulakivikadut kauniisti koristeltuine rakennuksineen ovat säilyneet hyvin.

Cuenca juhli koko viikon itsenäisyyttään kaupunkina ja se oli täynnä iloisia ihmisiä, musiikkia ja monenlaisia sirkustaiteilijoita. Kaupungissa on myös panamahattuja valmistava tehdas, jossa kävimme. Kuulimme, että alkuperäiset panamahatut ovatkin intiaanien kookospalmun kuiduista valmistamia päähineitä eikä niitä suinkaan tehdä Panamassa.














Viimeisenä päivänä, ennen nopeaa laskua yli 4000 metristä meren pinnan tasolle, ajoimme läpi Cajan kansallispuiston, jonka silmiähivelevät maisemat toivat paikoin mieleen Kilpisjärven.




Maiseman ja ilmaston muutos oli valtava, kun laskeuduimme ylängön viileydestä merenpinnan tasolle trooppiseen kuumuuteen kahvi- ja kaakaopensaiden ja banaanipuiden keskelle. Ricardon mukaan myös ihmiset muuttuvat: ylämaan ihmiset ovat asiallisia ja kurinalaisia; alankoseutujen ihmiset nautinnonhaluisia ja rentoja. Myös asumukset muuttuivat ja köyhyys näkyi monin paikoin.



Rannikolla sijaitsevasta Ecuadorin suurimmasta kaupungista Guayagilistä lensimme takaisin Quitoon. Viimeiset kaksi päivää Ecuadorissa vietämme lepäillen ja huoltotöitä tehden: olemme pesettäneet pyykkiä, käyneet parturissa ja kampaajalla (ilman draamaa tällä kertaa), lähettäneet ostoksiamme Suomeen (postimaksu oli kalliimpi kuin ostokset yhteensä) yms.





Ecuadorissa luonnon monipuolisuus vaikuttaa: mahtavat Andit, rannikko hienoine hiekkarantoineen, Galapagos-saaret ja Amazonian sademetsät. Ihmiset ovat ystävällisiä, mutta vakavan asiallisia. Esim. maassa on sunnuntaisin alkoholikielto (joka koskee myös olutta). Katolisen kirkon vaikutus on suuri ja näkyvä. Monet ecuadorilaiset ovat työskennelleet USA:ssa taksikuskeina ja siivoojina, joten englantia puhutaan enemmän kuin esim. Chilessä. Maassa asuu myös melko paljon amerikkalaisia eläkeläisiä, joiden dollarit riittävät täällä pidemmälle kuin USA:ssa.

Ecuadorilla on omia öljyvaroja, mikä näkyy maan vauraudessa, vaikka toisaalta myös köyhiä on paljon (ehkä raha ei aina mene oikeaan paikkaan). Bensiini maksaa 50 senttiä litra mutta yleensä hintataso on korkeampi kuin muualla Keski- ja Etelä-Amerikassa, tosin selvästi halvempi kuin Suomessa. Jotkut asiat tuntuivat älyttömän halvoilta (taksit ja kampaaja), usein taas kiristelimme hampaita, kun dollarit juoksivat käsistä (esim. postimaksut ja juomarahat). Kiteytettynä voi sanoa, että täältä viemme paljon hienoja muistoja ja tänne jätämme paljon dollareita.

Ecuadorissa on krooninen pula vaihtorahasta. Jopa viiden dollarin seteli on monille kaupoille liikaa ja paljon aikaa kuluu siihen, kun myyjät juoksevat ympäri korttelia vaihtorahaa hakien. Syynä lienee se, että Ecuadorin rahana on Amerikan dollari, ja niitähän painetaan vain Amerikassa. Kansa siis kerää dollareita, koska niiden määrä riippuu USA:n hyvästä tahdosta.

Espanjan kieli sujuu molemmilta yhä paremmin, mutta välillä tulee paluu maan pinnalle. Eräässä ravintolassa Timo tilasi mehun sijasta appelsiinikananmunia (huevo vs. jugo), ja toisessa Leena pyysi hämmentyneeltä tarjoilijalta torakan, koska riihikulhossa ei ollut lusikkaa (cucaracha vs. cuchara).

Huomenna jatkamme Santiagoon, Chileen, josta lähdemme suuntaamaan kohti Bolivian Sucrea tapaamaan Plan-kummityttöämme Marcelinaa. Tänään myös selvisi, että tulemme viettämään joulukuun Polynesiassa Rarotongan saarella, mutta siitä lisää jatkossa.



PS. Yllä olevan raportin tekeminen teksteineen ja kuvankäsittelyineen vei meiltä noin 10 tuntia. Ainakin se piti meidät pois muusta pahanteosta.

Kommentit

Lisää kommentti
nocomments