Linkit
Kolme viimeistä päivää Cookin saarilla vietimme pienellä Atiun saarella. Atiulla asuu vain noin 480 henkeä, joista puolet ovat jo eläkeikäisiä ja 150 lapsia – siis vain vajaa sata on työikäisiä. Saari eroaa muista Cookin siten, että sillä ei ole laguunia. Asutus on keskittynyt saaren keskiosiin, kukaan ei asu rannalla.
Atiun rannat ovat karuja koralliriuttoja, siellä täällä on piilossa pieniä hiekkarantoja. Saaren reunaosissa on suomaata, hedelmällistä viljelymaata ja trooppisia sademetsiä. Näitä, maailman lähes viimeisiä koskemattomia sademetsiä käy tutkimassa tiedemiehiä kaikkialta.
Saaren asukkaat ovat selvästi köyhempiä ja elävät vaatimattomammin kuin Rarotongalla tai Aitutakilla. Kalastuksen lisäksi Atiu tarjoaa varsin vähän elinkeinomahdollisuuksia. Turisteja käy jonkin verran, kaupoissa on niukasti tavaraa ja ruokaa tarjoaa ainoastaan yksi ravintola. Kännykällä on pystynyt soittamaan vasta joulusta alkaen, ja turisti löytää nettiyhteyden vain yhdestä paikasta, tosin sekin yhteys katkeilee tämän tästä. Nuoret muuttavat pois, kuten Suomessakin syrjäseuduilta. Turistille on tarjolla kalastusta, kalkkikiviluolia, linturetkiä, hienoa luontoa ja sydämellisiä, iloisia ihmisiä.
Ne, jotka ovat Atiulle jääneet, rakastavat saartaan eivätkä mistään hinnasta halua pois. Naapurisaaren, meidän mielestä rauhaisan, Rarotongan meno tuntuu heistä liian kiireiseltä ja meluisalta. Viikonloppuisin miesten huvina on bush beerin (puskakaljan eli kiljun) litkiminen pikku porukoissa; myös turistit ovat tervetulleita maistamaan tätä eksoottista juomaa. Itse onnistuimme välttymään tältä ilolta - bush beerin jälkeinen krapula on kuulemma kamala.
Asuimme pienessä majatalossa keskellä kylää ja pääsimme läheltä seuraamaan kylän elämää. Ympäristössä oli runsaasti lapsia, jotka uteliaasti tulivat katsomaan meitä ja juttelemaan. Kyläläiset tervehtivät iloisesti köröttäessään ohi mopoillaan, samoin meitä tervehdittiin joka suunnasta kun ajelimme omalla mopollamme. Kylän leipuri toi meille aamuvarhaisella tuoreet sämpylät terassin pöydälle odottamaan. Muuta leipää ei saarella ollutkaan, sillä jauhot oli lähes loppu ja seuraavasta laivasta ei ollut tietoa.
Majapaikkamme oli muuten lähes täydellinen, mutta iltaisin esiin ryömivä, tulitikkuaskin kokoisten torakoiden armeija sai Leenan lähes hysterian valtaan ja illat sujuivat iloisesti torakoita metsästäen. Teekupin kokoinen huntsman-hämähäkki makuuhuoneessa hermostutti jopa Timon, jonka tehtäväksi jäi pyydystää otus ja heittää se pihalle. Myöhemmin saimme kuulla, että huntsman metsästää torakoita ja on ihmisille vaaraton.
Majatalomme isäntä, saksalainen Jürgen Eimke, aloitti kahvin viljelyn Atiulla 80-luvulla, ja nykyisin saarella kasvatettua ja valmistettua kahvia juodaan kaikkialla Cookin saarilla. Jürgen esitteli meille viljelyksiään ja tehdastaan, joka tarjoaa työtä myös paikallisille. Jürgenin vaimo Andrea on maailmalla arvostettu tekstiilitaiteilija, jonka upeita ja värikkäitä teoksia kävimme ihailemassa hänen studiossaan.
Sää Atiulla vierailumme aikaan oli vaihteleva. Joka päivä oli muutama aurinkoinen tunti, mutta myös rankkasateita. Liikennettä oli hyvin vähän, joten vuokramopolla oli helppo kiertää rantoja. Saarella oli satanut paljon ja tiet olivat paikoin liejuisia ja liukkaita. Timon mielestä saaren niljakkailla poluilla mopoilu vastasi pienimuotoista Päijänneajoa, sillä erolla että Päitsissä ei ole matkustajia tarakalla.
Atiun henkireikä on lentokenttä. jonka kautta kulkee päivittäinen yhteys ulkomaailmaan. Tunnelma kentällä on kovin erilainen kuin suurilla kansainvälisillä kentillä. Saarelaiset kokoontuvat joukolla saattamaan ja vastaanottamaan vieraitaan ja jokainen lähtijä ja saapuva saa kaulaansa ainakin yhden kukista tehdyn lei-seppeleen. Turvatarkastuksia ei ole eikä papereita tarvitse näyttää, riittää, kun sanoo etunimensä. Tunnelma pikkukoneessa on hilpeä, kun iloinen nuori perämies lei kaulassaan toivottaa matkustajat tervetulleiksi. Ohjaamon ja matkustamon välissä ei myöskään ole ovea, joten pystyimme seuraamaan ohjaamon tapahtumia, mm. kuinka kapteeni ja perämies tutkivat moottoripyöräkuvia i-Padista. Myös perille tullessa oli rento tunnelma: lentäjien sammuttaessa moottoreita, eräs saarelainen matkustaja avasi koneen oven ja laski portaat ilman sen kummempaa numeroa.
Lähtöpäivämme oli sateinen ja tuulinen. Harmaa oli meidänkin mielemme, kun jätimme hyvästit ensin Atiulle, ja sitten Cookin saarille Rarotongan lentokentällä, josta lensimme Tahitille.
Aikomuksemme oli viettää Tahitilla vielä viikko, mutta koska sää siellä oli tosi kurja ja ennusteet vielä huonompia, päätimme saman tien jatkaa matkaa Uuteen Seelantiin. Sieltä lisää seuraavassa raportissa.
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1880 views ) | permalink
<<nav_first <Edellinen | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | Seuraava> nav_last>>