San José, Costa Rica 23.10.2011 
Saavuimme Costa Rican pääkaupunkiin iltahämärässä, 8 tunnin bussimatkan jälkeen Nicaraguan Granadasta. Tie myötäili Nicaragua-järven rantoja ja kaiholla katselimme Ometepe-saaren tulivuoria, joihin olisimme tutustuneet paremmin, jos aika olisi riittänyt. Rajan ylitys oli rasittava, koska Nicaragua ja Costa Rica ovat huonoissa väleissä. Rajalla poliisit kovistelivat nuorehkoa pariskuntaa ja kaunis morsian vietiin jonnekin tarkastettavaksi. Pariskunta saattoi olla poliisin vanhoja tuttuja. Joka tapauksessa bussi jatkoi matkaa ilman tyttöä ja poliisien himokkaista katseista päätellen hän ei ihan vähällä selvinnyt. Mahdollinen skenaario oli, että tytön laukusta ”löydettiin” jotain sopimatonta (jonka poliisit olivat sinne laittaneet), ja hän joutui lunastamaan vapautensa tietyillä palveluksilla. Tällainen käytäntö ei kuulemma ole harvinaista Nicaraguassa, jossa poliisi on pahasti korruptoitunut. Myös Guatemalassa kuulimme tarinoita poliiseista, jotka ujuttavat jotain tarkastamaansa autoon, ja vaativat autoilijalta muutaman dollarin mikäli tämä haluaa jatkaa matkaa käymättä välillä vankilassa.

Costa Rica on nimensä mukaisesti Väli-Amerikan rikkain valtio, mikä näkyi bussin ikkunastakin siisteinä tienvierustoina ja hyvin hoidettuina pihapiireinä. Surkeita hökkelikyliä, jotka ovat olleet Väli-Amerikassa tavallisia, ei juuri näkynyt. Costa Rican maisemat olivat kuin Hondurasissa, vehreitä ja kauniita.

Olemme viettäneet San Joséssa (jälleen) sateisen päivän. Kaupunki on yhtä epäinspiroiva kuin muutkin Väli-Amerikan pääkaupungit. Liikenne on mielipuolista, kadut ovat likaisia ja koko ajan pitää varoa omaisuutensa puolesta. Amerikkalaiset roskaruokalat ovat vallanneet kaupungin, minkä näkee myös sen asukkaista. Kunnollista ruokapaikkaa on vaikea löytää. Kävimme syömässä hotellimme läheisessä kulmakapakassa, jossa istui pelkästään olutta litkiviä ja jalkapalloa televisiosta katsovia miehiä. Yllättäen risotto-tyyppinen kalaruoka olikin ihan kelvollista.San José on varkaiden paratiisi, ja kaikki kodit on suojattu jykevillä kaltereilla. Masentavaa on katsella nuorten Jennifer Lopezia matkivien tyttöjen pukeutumistyyliä. Pojat ovat puolestaan hyvin tarkkoja siitä, minkä merkkiset lenkkarit heillä on jalassaan. Keskustan kävelykaduilla on kymmeniä kenkäkauppoja vierekkäin, kaikissa tarjolla samoja (piraatti?)-lenkkareita.








Costaricalaiset ovat varautuneita ja ehkä jopa ujoja, mutta jos heitä kohtelee kunnioittavasti ja ystävällisesti, he avautuvat ja osoittautuvat uskomattoman lämpimiksi ja mukaviksi ihmisiksi. (Samanlaisia taidamme olla myös myös me suomalaiset?)

Päivän kohokohdaksi muodostui paikallisen taksikuskin kanssa tehty retki 40 km:n päässä sijaitsevalle Poás-tulivuoren alueelle. Seutu on myös yksi Costa Rican suurimmista kahvinviljelysalueista. Tulivuoret eivät juuri ole meille hymyilleet, emmekä nähneet tästäkään maailman suurimmaksi sanotusta kraaterista sateen takia mitään. Sen sijaan käynti samalla alueella sijaitsevassa La Pazin vesiputous-sademetsässä oli vaikuttava.




San Joséssa katujen nimet ovat hyvin epämääräisiä eikä taloja ole numeroitu. Esimerkiksi hotellimme osoite menisi vapaasti suomennettuna suunnilleen näin: Mexikon kaupunginosa, Caltzadan apteekista 300 m etelään ja 50 metriä itään, 7. Avenidan kulmassa, 18. ja 20. Katujen välissä. - Suomalaisella postinkantajalla voisi mennä sormi suuhun etsiessään oikeita osoitteita. Saman mallin mukaan oma osoitteemme olisi vaikkapa: Tammisalon alueella, 100 metriä liikenneympyrästä itään, oikealla puolella kirkon ja kävelytien välissä - Mitenkäs tämän saisi mahtumaan postikortin osoitetilaan?

Suomalaista Matkahuoltoa on tullut ikävä täällä yrittäessämme saada tietoa bussien aikatauluista. Tica Bus –yhtiö on ainoa bussiyhtiö, joka liikennöi läpi koko Keski-Amerikan Meksikosta Panamaan. Sen lisäksi on useita paikallisia yhtiöitä, jotka liikennöivät naapurivaltioiden välillä. Pääkaupungeissa ei ole yhteisiä bussiasemia, vaan jokaisella yhtiöllä on oma terminaalinsa, joka yleensä sijaitsee jollain rähjäisellä sivukadulla. Esimerkiksi Tica-Bussin lippuja ei voi varata muuta kuin menemällä sen omaan terminaaliin, puhelinvarauksia ei oteta vastaan. Aikatauluja on vaikea löytää, lippuja voi ostaa vain käteisellä, luottokortit eivät kelpaa. Itse bussit ovat moderneja ja mukavia.

Illalla klo 23 lähdemme camabussilla (= sänkybussilla) 15 tunnin matkalle kohti viimeistä Väli-Amerikan kohdettamme Panama Cityä. Uutiset näyttivät juuri kuvia tulvivista kylistä siellä, mihin olemme ensi yönä menossa.

[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre509 views )   |  permalink

<<nav_first <Edellinen | 32 | 33 | 34 | 35 | 36 | 37 | 38 | 39 | 40 | 41 | Seuraava> nav_last>>