Havanna 7.10.2011 
Neljä päivää Viñalesin laaksossa

Viñales on noin 14000 asukkaan kylä muutaman tunnin bussimatkan päässä länteen Havannasta. Se sijaitsee laaksossa, jossa sijaitsee Unescon maailmanperintöalueisiin kuuluva kansallispuisto. Laakso on kuin Eedenin paratiisi. Sitä reunustavat ”mogotet”, erikoisen näköiset vuoripallukat. Rehevässä laaksossa kasvaa lähes kaikkea, mitä ihminen tarvitsee: bataattia, perunaa, kahvia, riisiä, ananasta, mangoa, avokadoa, maniokkia, banaaneja, tupakkaa ym.





Majapaikkamme oli yksityistalo, jota isännöi Hernan. Hän oli koulutukseltaan insinööri mutta sitä ammattia hän ei meidän aikana harrastanut. Hernanin lisäksi talossa asui hänen vaimonsa, kaksi lasta ja vanhemmat; lisäksi useita setiä, tätejä, muita sukulaisia, naapureita ja tuttavia kirjava joukko + Pancha- kissa ja Flicho-koira pyörivät mukana. Isoäiti valmisti meille aamiaisen ja päivällisen, isoisä keitti kahvin oman kahviviljelmänsä pavuista ja Hernan järjesteli retkiämme ja sekoitteli meille mojitoja. Neljän päivän täysihoito juomineen maksoi noin 100 euroa.

Parasta majapaikassamme oli terassi, jonka kiikkutuoleista saatoimme ihailla upeaa laaksoon avautuvaa maisemaa, ja ennen kaikkea kyläläisten elämää: guajiroja (hevosmiehiä) olkihattuineen, campesinoja (maalaisisäntiä) härkävankkureineen, pieniä koululaisia hevoskärryissä, polkupyöriä, rämiseviä kuorma-autoja, vanhoja mosseja, amerikanrautoja, koiria, kanoja, possuja ym. Monenkirjava kulkue huipentui aamuisin ennen kahdeksaa ja iltapäivisin työpäivän jälkeen.






Ensimmäisenä päivänä teimme noin viiden tunnin patikkaretken laaksoon ja kävimme tutkimassa paria vuorilla sijaitsevaa luolaa. Oppaanamme oli sympaattinen maalaismies Celestino, joka myös esitteli meille paikallista luontoa (kiittelimme mielessämme espanjan opintoihin uhrattua aikaa: ymmärsimme aika paljon hänen kuubalaisesta murteestaan). Lähiseudun luolissa piileskeli myös Che Guevara aikoinaan.

Retken päätteeksi Celestino vei meidät tutustumaan kotiinsa. Se oli pellon laidassa sijaitseva lautahökkeli, jossa ei ollut sähköä. Sisällä oli karua ja yksinkertaista, mutta siistiä. Keittiössä hänen vaimonsa puhdisti käsin riisiä. Mökin vieressä oli vanhan rakennuksen perustukset: vuonna 2008 loka-marraskuussa Kuubassa riehui kaksi hurrikaania, Gustav ja Ike, jotka tekivät pahaa tuhoa Viñalesin alueella. Gustav tuhosi Celestinon kodin täysin; lautamaja oli rakennettu vanhan kodin jäännöksistä. Celestino ja hänen vaimonsa vaikuttivat kuitenkin tyytyväisiltä ja tasapainoisilta ja odottivat sähköä, joka oli luvattu ennen joulua – ehkä meillä tavarakylläisyyden keskellä elävillä olisi opittavaa näiltä ihmisiltä.













Seuraavana aamuna aikaisin lähdimme taksikyydillä Cayo Jutiakseen viettämään rantapäivää. Kuljettajana meillä oli rehevänauruinen muusikko Juan, joka kertoi meille olevansa tulossa tammikuussa Suomeen soittamaan risteilylaivalle. Juanin kanssa kommunikointi sujui hyvin: hän osasi yhtä paljon/vähän englantia kuin me espanjaa. Juanin auto oli hyvin ”kansainvälinen”: rämisevä runko oli Morris vm. -60, savuttava moottori Ladan ja rapistunut kojelauta Peugeotin. Tuulilasinpyyhkijöitä ei ollut lainkaan. Tie oli surkea eikä iskunvaimentajia juuri ollut, mutta hyvin selvisimme n. 60 kilometrin matkasta.

Cayo Jutias on n. 3 kilometrin mittainen hiekkaranta. Lähistöllä ei ole majoituspaikkoja ja rannalla oli yksi pieni ravintola, joten ranta oli lähes autio. Hiekka oli valkoista ja vesi lämmintä kuin maito, ja nautimme auringosta liiankin kanssa. Mangrovien keskellä paikallisella kalastajalla oli oma salainen paikkansa, jossa hän grillasi pyydystämiään herkullisia, suuria hummereita ja kantoi meille kuin pizzataksi ikään viidellä eurolla annoksen, jossa oli hummerin lisäksi riisiä, avokadoa ja leipää – hyvin maistui.








Liftaaminen on Kuubassa yleinen tapa liikkua, koska julkista liikennettä on hyvin vähän. Kotimatkalla rannalta kyytiimme liftasi nuori naislääkäri, joka kertoi liftaavansa joka päivä noin 20 kilometrin mittaisen työmatkansa edestakaisin. Hänen mukaansa lääkärin kuukausipalkka on Kuubassa n. 15 euroa (opettajan alle 10 euroa). Jokaisella lääkärillä on vastuullaan 125 perhettä, ja heillä on käytännössä jatkuva päivystys. Kuubalaiset lääkärit ovat hyvin koulutettuja ja he ovatkin yksi maan harvoista vientiartikkeleista.

Viimeisenä päivänä kävimme pienessä kalastajakylässä, Puerto Esperanzassa, jossa opaskirjan mukaan kellot pysähtyivät n. vuonna 1951. Se on ihan oikeasti aito pieni kylä, jossa ei turisteja juuri näy. Asukkaat saavat elantonsa kalastamalla hummereita ja myymällä niitä hotelleihin tarjottavaksi turisteille. Paikalliset suhtautuivat turistiin ystävällisen uteliaasti ja tervehtivät lämpimästi. Todistimme kahden possun teurastusta kylän keskustassa.







Kuubalaiset asuvat hyvin yksinkertaisissa, yleensä kivestä rakennetuissa joko iloisesti maalatuissa tai maalaamattomissa pikkutaloissa, joissa on kivilattiat, ikkunoissa ainoastaan säleiköt, ei lasia lainkaan. Joka talon etuverannalla on pari keinutuolia, joista asukkaat seuraavat maailman menoa. Köyhyys on suurta, mutta silti ihmiset pukeutuvat hyvin, varsinkin naiset. Turisteille tarjotaan hyvää ruokaa, varsinkin kala on erinomaista, mutta paikallisten pääravintoa näyttä olevan mustista pavuista tehty keitto, joka maistuu vähän meidän hernekeitoltamme. Hedelmiä syödään paljon. Koska amerikkalaista roskaruokaa ei (vielä) ole saatavilla, ylipainoisia on vähän.






[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre752 views )   |  permalink

<<nav_first <Edellinen | 32 | 33 | 34 | 35 | 36 | 37 | 38 | 39 | 40 | 41 | Seuraava> nav_last>>