Taianomainen Taxco 
Taxco 16. 1. – 19.1.2014

Taxco on 160 km lounaaseen Mexico Citystä sijaitseva entinen hopeakaivoskaupunki. Hopea löydettiin 1500-luvulla ja sitä riitti 1900-luvulle asti. Nykyään hopeaa löytyy vain kaupungin lukemattomissa hopeaesineitä tarjoavissa liikkeissä.











Tänä päivänä Taxcossa on noin 52000 asukasta. Lukemattomat kuplavolkkaritaksit kiipeilevät sen jyrkästi vuoren rinteitä nousevilla, siirtomaatyylisillä rakennuksilla reunustetuilla kapeilla kaduilla. (Kuplavolkkareita on valmistettu Meksikossa viime vuosiin asti.)

















Taxcon viehättävillä kaduilla on mukava vaeltaa. Paikalliset kokoontuvat iltaisin koko suvun voimin Zókalolle (=keskusaukiolle); jos paikalle sattuu orkesteri, tanssitaan innokkaasti, tai muuten vain seurustellaan. Ihmeellistä suomalaisesta näkökulmasta on, että humalaisia ei näy, eikä alkoholia juuri muutenkaan.







































Olimme aikoneet viettää kaupungissa vain kaksi päivää, mutta koska lähtöpäivänä satuttiin kaupungissa viettämään kahden eri pyhimyksen (Santa Priscan ja San Sebastianin) kunniaksi fiestaa, oli meidän suorastaan pakko jäädä katsomaan juhlia. Koko kaupunki tuntui olevan sekaisin fiestan takia. Perjantai-iltana erikokoiset ja –näköiset lemmikkieläimet oli puettu mitä mielikuvituksellisimpiin naamiaisasuihin, kun ne kulkueessa vietiin katedraalin edustalle papin siunattavaksi. Lauantaina värikäs tanssiva ja musisoiva fiestakulkue kierteli kaupungin kaduilla kantaen mukanaan pyhimyksiä esittäviä patsaita, koko kaupungin seuratessa katujen reunoilla.




















[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre774 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3.1 / 1516 )

<<nav_first <Edellinen | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | Seuraava> nav_last>>