4.2. – 9.2.2014 Las Vegas, Grand Canyon ja Monument Valley 


LAS VEGAS











Las Vegas ilmestyi kuin kirkkaasti valaistu risteilylaiva keskelle Mojaven autiomaata. Näky sekä lumoasi että hirvitti: koko taivas välkkyi kuin revontulet parhaimmillaan. Mutta miten valtavasti tässä 24 tuntia vuorokaudessa elävässä kaupungissa tuhlataan energiaa! Las Vegas houkuttelee vierailijoita älyttömän halvoilla hotellihinnoilla, majoitusliikkeet kun saavat pääasialliset tulonsa rahapeleistä (joka hotellissa on kasino). Mekin majoituimme suomalaisittain ainakin neljän tähden hotelliin naurettavalla 17 eurolla (hintaan kuului myös norsullekin riittävä buffet-aamiainen). Olimme tosin huonoja vieraita, koska emme pelanneet (Timo taisi pistää yhden dollarin johonkin koneeseen), pällistelimme vai n ihmeissämme menoa pelikoneiden äärellä.







Las Vegasissa koimme oudon ruumiista irtautumisen, katselimme ylhäältä kummallista näytelmää, joka ei tuntunut todelta. Kävelimme teko-Pariisissa tekotaivaan alla. Tekobulevardilla istuimme tekokatukahvilassa katselemassa teko-Eiffeltornia ja tekoihmisiä. Varmaan keisari Nerosta tuntui samalta hänen katsellessaan Rooman paloa lyyraansa soitellen: länsimaisen sivistyksen lopun täytyy olla lähellä. Ehkä Yellowstone kohta räjähtää.

Las Vegas on paikka, jossa irtaudutaan arkielämän todellisuudesta vähän samalla tapaa kuin risteilylaivassa. Kaupungissa järjestetään paljon businesskonferensseja, missä 6-päiväisiä, 60-tuntisia työviikkoja puskevat johtajat pääsevät hetkeksi vapaalle. Kaupungin mottona on: What plays in Vegas stays in Vegas, ts. näistä ei kotona puhuta. Las Vegas on myös monelle köyhyydessä kituuttavalle amerikkalaiselle (esimerkiksi eläkeläiselle) viimeinen toivo. Tästä kertoi mm. se, että hotellimme parkkialueella koko ensimmäinen rivi oli varattu invalidiautoille.



Nuoremmat miespuoliset pelurit hääräsivät pokerin, blackjackin, craps-pelin ja ruletin kimpussa, samalla kun naiset ja vanhemmat ihmiset keskittyivät peliautomaatteihin. Koneiden äärellä nämä kiskoivat kahvoista ja latasivat sisään lisää dollareita, joihin heillä ei välttämättä ollut varaa. Ilmeistä päätellen voittajia oli kuitenkin harvassa.

Meille tuli menoa katsellessa huono olo ja halusimme nopeasti pois. Been there, done that – tänne emme halua uudelleen.



GRAND CANYON

Seuraavana päivänä ajoimme länteen, kohti Arizonaa ja Grand Canyonia. Moottoritie halkoi laajoja lähes asumattomia autiomaita. Maasto näytti tasaiselta kuin Pohjanmaa, mutta itse asiassa nousimme koko ajan ylöspäin. Samalla lämpötila myös viileni, mitä enemmän länteen ajoimme.











Grand Canyon sijaitsee yli kahden kilometrin korkeudessa, ja siellä meidät yllätti lumi ja pakkanen. Emme olleet osanneet varustautua ihan niin kylmään ja jouduimme ostamaan matkamuistomyymälästä pipon ja käsineet. Leenalle keksittiin pitkät kalsarit Timon aluspaidasta.







Useimmille suomalaisille Grand Canyon on ainakin nimeltä tuttu. Grand Canyon National Park on Unescon maailmanperintökohde. Parin kilometrin syvyisen kanjonin on sen pohjalla virtaava Colorado-joki uurtanut pehmeään hiekkakiveen miljoonien vuosien aikana. Kanjonin kallioiden punainen väri tuo mieleen Australian punaisen keskustan. Tähän aikaan vuodesta turisteja oli hyvin vähän, ja vavahduttavaa maisemaa pääsi ihailemaan vapaasti. Puistossa olisi kävelypolkuja ja maastoa patikoida ja retkeillä vaikka useita päiviä, mutta raaka keli ei tällä kertaa innostanut pitkään vierailuun.













MONUMENT VALLEY

Jatkoimme matkaamme edelleen läpi Coloradon ylätasangon erämaiden kohti Monument Valleyn Navajo-intiaanien reservaatiota, joka sijaitsee sekä Arizonan että Utahin osavaltioiden alueella.











Monument Valley sijaitsee lähes 2000 metrin korkeudessa. Laakson uskomattomat kivipatsaat ovat syntyneet miljoonien vuosien aikana; ne ovat itse asiassa vanhoja tulivuoren kraatereita . Maisema on lähes jokaiselle tuttu lukuisista lännenelokuvista, esimerkiksi John Ford kuvasi alueella useita elokuvia. Kylmät väreet kulkivat selkäpiissä, kun silmissään näki John Waynen ratsastavan kalliotornien välistä tai kuuli korvissaan villin intiaanilauman sotahuudot.

























Monument Valleystä lähdimme ajelemaan takaisin kohti Los Angelesia, josta meillä oli sunnuntai-iltana pitkä lento Rarotongalle. Kaikkien ajopäivien ajan meitä viihdytti Elvis Radio, jonka sattumalta löysimme automme radiosta. Elvis Radio soittaa 24/7 pelkkää Elviksen musiikkia ja muuta Elvikseen liittyvää, esim. haastatteluja, suorana Gracelandistä ilman mainoksia. Kuuntelimme radiota keskittyneesti ja jotenkin Elviksen musiikki tuntui sopivan maisemaan tosi hyvin. Viiden päivän jälkeenkin on myönnettävä, että Elvis on King!













Yövyimme parinsadan kilometrin päässä Los Angelesista olevassa pienessä Indion kaupungissa. Amerikkalaisesta työtahdista kertoo se, että lauantai-iltana kuuden aikaan löysimme kampaamon, joka oli valmis siistimään meidän molempien villiintyneet hiukset - tuskin löytyisi Helsingistä. Kampaamon naapurissa oli myös hauska meksikolainen ravintola, jossa oli elävää musiikkia ja iloinen tunnelma ja kaiken lisäksi herkullista ruokaa.

























Sunnuntaina oli edessä taas koettelemus: suunnistaminen kohti Los Angelesin lentokenttää. Kuvittelimme, että sunnuntaina liikenne olisi hiljaisempaa, mutta vielä mitä! Monikaistaiset moottoritiet olivat yhtä täynnä yhtä kovaa ajavia autoja kuin tulomatkallakin. Kaiken kaikkiaan matka sujui hieman paremmin kuin aikaisemmin, mutta muutaman kerran onnistuimme hämmentämään navigaattorimme. Hankalin tilanne tuli, kun navigaattorin ohjaamalla moottoritiellä oli onnettomuus, ja meidän piti etsiä vaihtoehtoista reittiä. (Onnettomuuden aiheutti rattijuoppo nuori nainen, joka ajoi räikeää ylinopeutta vastaantulevien kaistalla ja törmäsi nokittain maasturiin. Nainen itse selvisi mutta hänen kaksi kaveriaan ja neljä muuta ihmistä menehtyivät.) Navigaattorimme ei suostunut valitsemaan meille vaihtoehtoista reittiä, ja jouduimme kysymään neuvoa paikallisilta asukkailta. Lopulta kuitenkin pääsimme onnellisesti perille (viisi minuuttia ennen auton palauttamisaikaa).





Ajaminen Los Angelesissa oli pelkkää piinaa, mutta muuten USA:ssa oli hauska ajella. Poliisi valvoi näyttävästi, kaahareita ei näkynyt eikä myöskään aggressiivisia puskurissa roikkujia, joita esiintyy yleisesti mm. Uuden Seelannin, Australian ja Suomenkin teillä.

USA:ssa meillä pyöri koko ajan mielessä yksi kysymys: millä oikeudella nämä ihmiset kuluttavat niin paljon ruokaa, vettä, öljyä ja muita luonnonvaroja, joista on suuri pula lukemattomissa maailman maissa? Meillä on vain yksi yhteinen maapallo ja se, minkä amerikkalaiset haaskaavat, on muilta pois.

Nyt olemme turvallisesti Rarotongan saarella – palmut huojuvat ja meri on yhtä turkoosi kuin ennenkin. Lisää täältä myöhemmin.



[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre334 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 680 )

<<nav_first <Edellinen | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | Seuraava> nav_last>>