Uusi Seelanti 2:Pohjoinen Eteläsaari 



Eteläsaari 1. 14.3. – 17.3.2014: Picton - Westport

Matka Eteläsaarelle Wellingtonista on 23 km ja kestää lautalla Cookin salmen yli noin kolme tuntia. Saapuessamme pyörremyrsky Lusi riehui Fijillä aiheuttaen paljon pahaa. Sen häntää odotettiin saapuvaksi Uuteen Seelantiin seuraavana päivänä ja tiedotusvälineet varoittelivat kansalaisia erityisesti Pohjoissaarella myrskystä ja Eteläsaarellekin odotettiin kovia tuulia ja sateita. Myrsky päästi Uuden Seelannin odotettua vähemmällä. Saimme kuitenkin kaivaa repun pohjalta vähän lämpimämpiä vaatteita ja nähdä ensimmäisen kerran koko matkamme aikana pilvisiä, tuulisia ja osittain sateisiakin päiviä.



Portti Eteläsaarelle on pieni Pictonin kaupunki, jonka satamaan lautat saapuvat. Lähdimme ajamaan ensin kohti etelää läpi Marlborough’n viinialueen, minkä jälkeen suuntasimme maan poikki kohti länsirannikkoa.











Uuden Seelannin tiet ovat käsittämättömän kapeita ja mutkaisia. Tavallisin nopeusrajoitus on 100 km/h monissa sellaisissakin paikoissa, joissa Suomessa olisi 60 km/h. Paikalliset ajavat myös kovaa: maksiminopeus käsitetään usein miniminopeudeksii. Maan erikoisuus on yksikaistaiset sillat, joita on paljon. Pelottavin paikka oli Buller-joen korkeaa törmää kiertävä ”hyllytie”, joka täysin varoittamatta muuttui ennen jyrkkää mutkaa yksikaistaiseksi – onneksi ei tullut ketään vastaan. Yllättäen saattaa edessä olla myös täysin vartioimaton tasoristeys junaradan kanssa. Näiden ”erikoisuuksien” takia matka etenee usein ennakoitua hitaammin, sadan kilometrin ajamiseen kuluu helposti kolme tuntia.

























Westport on pieni kaupunki länsirannikolla Buller-joen suulla, ja siellä oli aikoinaan Uuden Seelannin tärkein hiilisatama. Vietimme kaupungissa kaksi yötä tutustuen sen ympäristöön. Sen karuja rantoja kiersi hieno kävelyreitti, jonka varrella saattoi mm. seurata hyljeyhteisön elämää. Noin yhdeksän kilometriä kaupungista pohjoiseen vuorella 600 metriä meren pinnan yläpuolella on Dennistonin kaivoskaupungin rauniot. Hiilikaivos oli aikanaan Uuden Seelannin tärkein, ja vuonna 1911 siellä asui 1500 ihmistä. Tänään jäljellä ovat vain rauniot ja vaikuttava rata, jota pitkin hiili laskettiin vaunuilla alas ja tyhjät vaunut tuotiin ylös.































Alueella on edelleen kaivostoimintaa ja sieltä kaivettava kivihiili soveltuu erityisen hyvin teräksen valmistukseen. Motellimme hollantilainen omistaja kuljetti mainareita ylös ja alas vuoria kaksi kertaa vuorokaudessa ja sen lisäksi hoiti isoa motellia lähes yksin. Varsinainen lentävä hollantilainen!

Westportista jatkoimme matkaa ensin etelään rannikkoa pitkin ja sitten Arthur’s Pass –solan kautta vuorten yli itään, mutta siitä seuraavassa raportissa.



[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre309 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 621 )

<<nav_first <Edellinen | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | Seuraava> nav_last>>